Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Tuoreinta goottifoorumilla
HannaW kirjoittaa: Ensviikolla onnistuu kuivaharjoittelu ti tai to iltana ja sunnuntaina harkat ennen esitystä, ju… Lue lisää…

Voltaire: "To The Bottom Of The Sea".

Voltairen "To The Bottom Of The Sea" -albumin kansitaide, jossa näkyy koristeellinen ja äärimmäisen yksityiskohtainen piirroshahmo laivasta, joka on joutunut uhkaavan merihirviön, nimittäin valtaisan mustekalan, lonkeroiden kouriin. Laivan mastossa Luvassa 50 minuuttia musiikkia

USA:n New Yorkista käsin musiikillista valloitusreissuaan toteuttava Voltaire (www.voltaire.net) uutisoi uuden albuminsa ennakkotilausvaiheen käynnistyneen jo heinäkuussa 22. päivä. Uusi albumi tullaan julkaisemaan lähitulevaisuudessa Voltairen itsensä kautta omatoimisesti, sillä bändin aikaisempi yhteistyökumppanit musiikkirintamalla, nimittäin Dancing Ferret Records ja Noir Records, ovat molemmat päätyneet laittamaan lapun luukulle henkilökohtaisten ongelmien takia. Voltairen uran kuudes pitkäsoitto sisältää 12 biisiä ja niistä kertyy noin 50 minuutin edestä tehokasta soittoaikaa. Levystä sikiää ensimmäinen omatoimisesti julkaistu pitkäsoitto tältä bändiltä. Albumin nimi on “To The Bottom Of The Sea”.

“To The Bottom Of The Sea” tekee tällä hetkellä kiertuetta Pohjois-Amerikassa uuden albuminsa sanoman levittämiseksi maanmiestensä korville.

Voltairen keulahahmo kertoi heinäkuun lopussa levyn siirtyvän printattavaksi ja prässättäväksi heinäkuun viime hetkinä. Nokkamies kehottaa yhtyeen musiikin kuuntelijoita tilaamaan levyn ennakkoon, sillä koska albumia ei julkaista levy-yhtiön tuella, levyn tuominen päivänvaloon on huomattavasti haastavampi urakka. Voltaire kertoo uuden CD-kiekon olevan kirjaimellisesti miehen 10 vuotta kestäneen uran lakipiste. Goottipitoisen sarjakuvan luojanakin tunnettu ja kuubalaista syntyperää olevan Voltairen “To The Bottom Of The Sea” on miehen oman tunnustuksen mukaan kulminaatiopiste koko hänen muusikon uralla. Voltaire kertoo olevansa hyvin iloinen ja tyytyväinen lopputuotteeseen.

“To The Bottom Of The Sea” -albumin kappaleet:

  1. The Industrial Revolution (and how it ruined my life)
  2. Robber Baron
  3. Uprising of the Peasants
  4. Happy Birthday (My Olde Friend)
  5. Coin Operated Goi
  6. ***** TBA *******
  7. This Sea
  8. The Beast of Pirate’s Bay
  9. Tempest (a gothic belly dancing track)
  10. This Ship’s Going Down
  11. To the Bottom of the Sea
  12. Death Death (Devil Devil Devil Devil Evil Evil Evil Evil Song)

Albumi oli tarkoitus julkaista alunperin Dancing Ferret Discin kautta, jonka kanssa yhtye solmi levytyssopimuksen “Ooky Spooky” -kiekon ilmestymisen jälkeen. Kiekko oli tarkoitus tuoda esiin Halloweenina, mutta heinäkuun lopussa muusikko sai tiedon Dancing Ferretin aikeista päättää levy-yhtiönä toimintansa vedoten henkilökohtaisiin ongelmiin. Yritys uutisoi hiljattain tulevansa julkaisemaan viimeisen äänitteensä marraskuuhun 2008 mennessä.

Voltaire esiintyy:

  • 9. elokuuta 2008: Convergence 14 / The Cuban Club (Tampa, Florida, USA)
  • 10. elokuuta 2008: Convergence 14 / Hyatt Regency Tampa (Tampa, Florida, USA)
  • 11. elokuuta 2008: Convergence 14 / Hyatt Regency Tampa (Tampa, Florida, USA)
  • 17. elokuuta 2008: Red Room (Vancouver, Kanada)
  • 20. elokuuta 2008: Walkers Nightclub (Saskatoon, Saskatchewan, Kanada)
  • 21. elokuuta 2008: Savage Garden (Toronto, Ontario, Kanada)
  • 24. elokuuta 2008: Dances of Vice / Rebel (New York, New York, USA)
  • 29. elokuuta 2008: Dragoncon 2008 (Atlanta, Georgia, USA)
  • 30. elokuuta 2008: Dragoncon 2008 (Atlanta, Georgia, USA)
  • 31. elokuuta 2008: Dragoncon 2008 (Atlanta, Georgia, USA)
  • 1. syyskuuta 2008: Dragoncon 2008 (Atlanta, Georgia, USA)
  • 19. syyskuuta 2008: The Hi-Ho Lounge (New Orleans, Louisiana, USA)
  • 20. syyskuuta 2008: Underworld (Numbers Nightclub) (Houston, Texas, USA)
  • 26. syyskuuta 2008: The NY Anime Festival (New York, New York, USA)
  • 27. syyskuuta 2008: The NY Anime Festival (New York, New York, USA)
  • 28. syyskuuta 2008: The NY Anime Festival (New York, New York, USA)
  • 3. lokakuuta 2008: BoMA (Columbus, Ohio, USA)
  • 4. lokakuuta 2008: Chicago (Chicago, Illinois, USA) 17. lokakuuta 2008: Scream Fest/Wyndham Orlando Resort (Orlando, Florida, USA)
  • 18. lokakuuta 2008: Scream Fest/Wyndham Orlando Resort (Orlando, Florida, USA)
  • 19. lokakuuta 2008: Scream Fest/Wyndham Orlando Resort (Orlando, Florida, USA)
  • 24. lokakuuta 2008: The Sets (Tempe, Arizona, USA)
  • 25. lokakuuta 2008: Flint’s Vampire Ball / Historic Masonic Temple (Flint, Michigan, USA)
  • 31. lokakuuta 2008: Dead & Buried Halloween Party / The Cross Kings (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 1. marraskuuta 2008: Whitby Gothic Weekend (Whitby, Iso-Britannia)
  • 13. joulukuuta 2008: Bangkok Paradise (Salem, Massachusetts)

Voltaire on:

  • Voltaire (laulu ja kitara)
  • Gregor Kitzis (viulu)
  • Matthew Goeke (sello)
  • Kiku Collins (trumpettu ja klarinetti)
  • George Grant (basso)
  • Glenn Sorino (rummut)
  • Stephen Moses (rummut)
  • Grisha Alexiev (rummut)

Tietoa julkaisusta

Gootti.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1608 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 04. päivä elokuuta 2008 kello 02:02. Jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 454 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.

Kommentit

Julkaisu Voltaire: "To The Bottom Of The Sea". on saanut yhteensä 1 kommenttia. Voit lähettää uuden kommentin julkaisuun kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Livia kirjoitti 04. päivä elokuuta 2008:

Haluaisin huomauttaa, että Voltaire ei suinkaan ole bändin nimi, kuten tekstissä useasti mainitaan, vaan laulaja/lauluntekijä. Hän esiintyy keikoilla joko yksin tai, kuten tällä kiertueella, taustabändinsä kanssa.