Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Lemmikit: Yleensä niin älyttömän varovaiset linnut hukkaavat näköjään kaiken itsesuojeluvaistonsa... kiusatakseen vaaleaa koiraa joka on vaan makoilemassa ihan rauhassa laiturilla. Koiralla olikin täl kertaa k...

Wave-Gotik-Treffen 2010

Wave-Gotik-Treffen on maailman suurin goottitapahtuma, joka järjestetään vuosittain alkukesästä Saksan Leipzigissä. 19-vuotisesta historiastaan huolimatta WGT:n järjestelyt ovat varsin kummallisia. Buukatut bändit ilmoitetaan vasta pari kuukautta ennen festareita. Tiedotus on muutenkin aika huteralla pohjalla. Silti se vetää paikalle nykyisellään reilut parikymmentätuhatta goottia. Ulkomaanelävälle huono tiedotus on ongelmallista siksi, että jos mielii saada edulliset lennot ja majoituksen, ne joutuu varaamaan jo alkuvuodesta, jolloin ei vielä tiedä tapahtuman tarjonnasta mitään. Jos kyseessä olisi joku muu tapahtuma, en luottaisi festariin, jolla on WGT:n kaltaiset nettisivut. Hyvän maineen ansiosta lennot tuli kuitenkin varattua jo tammikuussa.

Hieman harmillista, ettei WGT:hen sattunut tälle vuodelle yhtäkään sellaista bändiä, jonka aivan ehdottomasti olisin halunnut nähdä ja jota en olisi nähnyt aiemmin. Toisaalta tämä mahdollisti sen, että festareilla pystyi liikkumaan enemmän fiiliksen mukaan eikä aikataulua seuraten.

Festivaalin tapahtumat järjestetään ympäri Leipzigin kaupunkia niin, että toisin kuin suomalaisilla festareilla, ei keikan jälkeen noin vain vaihdeta toiseen keikkapaikkaan, vaan siinä voi joutua matkustamaan puolikin tuntia — jonottamisesta puhumattakaan.

Torstai

Suomesta paikan päälle pääsee joko hankkimalla lennot suoraan perille tai ensin lentämällä ja sitten ottamalla junan esimerkiksi Berliinistä. Päätin päästä vähemmällä säätämisellä ja hankin lennot Leipzigiin asti. Tämä tarkoitti koneen vaihtoa ja parin tunnin odotusta Frankfurtin lentokentällä.

Lentokentältä napattiin "kaverin kaverin" kyyti suoraan hostellille maisemareittiä pitkin niin, että ehdimme nähdä hieman kaupunkia. Hostelli paljastui oikein mukavaksi vanhaksi rakennukseksi, joka toi mieleen lapsuuden kesien leirikoulun. Kamat pakettiin, ruokaa naamaan ja pienet päikkärit massiivisen yhden tunnin jetlagin torjumiseksi. Oli aika vaihtaa hintahtava perhoslippu vielä hintahtavamman näköiseksi festivaalirannekkeeksi. WGT:n ranneke on siitä kätevä, että sillä pääsee matkustelemaan ilmaiseksi Leipzigin julkisella liikenteellä koko tapahtuman ajan.

Olimme kuulleet ihmisiltä, jotka olivat käyneet tapahtumassa aiemmin, että torstai-illan aloitusbileet paikallisessa Moritzbastei-linnoituksessa olivat ehdottomasti käymisen arvoiset. Paikka on kuulemma ollut joku linnan tapainen joka on sota-aikaan pommitettu palasiksi. 1970-luvulla opiskelijat ottivat tehtäväkseen kunnostaa sen. Se on toiminut jonkinlaisena opiskelijoiden bilemestana siitä lähtien. Paikka olikin melkoisen vaikuttava tiilisokkelo maan alla. Tuli mieleen Suomenlinnan tunnelit, mutta neljä metriä korkeina ja huomattavasti isompina.

Alakerrassa oli pari erillistä huonetta, joissa toisessa soi DJ:den soittama musa ja toisessa soittivat bändit. Mesta oli siis mainio, mutta ongelmana oli olematon ilmanvaihto. Jos joku kuvitteli Syn/\psin tai muiden kotimaan goottiklubien tanssilattioilla olevan kuuma, niin tervetuloa vaan kokeilemaan samaa Saksanmaalle!

Jorattuamme parin hillittömän oontz oontz –setin läpi alkoikin jo olla aika siirtyä hostellille unille, että jaksoi seuraavana päivänä ajoissa liikenteeseen. Tällöin tuli huomattua, että rakennuksessa on toinenkin kerros. Überkeller paljastui jotakuinkin yhtä isoksi kuin alakertakin ja suureksi yllätyksekseni paikalla soitti paikallinen experimental-/ambient-/IDM-bändi Xabec. Rauhallinen taustahurina sopi oluen kera nautittuna mainiosti illan päätteeksi.

Minimalistinen videoprojisointi bändin ja sen takana olevan tiiliseinän päälle toimi oikein hyvin luomaan lisätunnelmaa, ja kertomaan mikä biisi seuraavaksi soi. Juttelin Manuel G. Richterin kanssa ja ostin bändin DVD:n vielä keikan päätteeksi. Loistavissa fiiliksissä poistuin tiilibunkkerista raittiiseen ulkoilmaan miettien "Missä vitussa se hostelli mahtaa olla?" Ei muuta kuin taksi alle ja menoksi. Taksireissun hinnaksi tuli 4,90 €, mikä varmisti sen, ettei täällä näemmä voi eksyä.

Perjantai

Perjantaina jouduin juomaan useamman lasillisen mehua hostellin aamupalalla, ennen kuin sain itseni käyntiin. Oli aika käydä tarkastamassa Agran goottimarketin tarjonta. Agrassa on suuri halli, jonka sisällä on satoja neliömetrejä goottikauppojen kojuja sekä kaksi keikkapaikkaa: Agra Hall ja Agra 4.2.

Keikkapaikkojen sisääntulojen löytäminen on aluksi hieman vaikeaa, sillä jokaisen avonaisen oven edessä seisoo järjestysmies käännyttämässä toiseen suuntaan. Huonosta tai olemattomasta englanninkielentaidostaan huolimatta turvamiehet osaavat kyllä osoittaa sormella oikeaan suuntaan. Agran pihalta löytyi vallan mainio vegesafkaa myyvä koju, josta sai intialaista sapuskaa valitsemansa juoman kanssa kuudella eurolla. Agran goottimarketeissa voi pyöriä tuntitolkulla ja sinne voi helposti tuhlata koko omaisuutensa. Jokainen itseäänkunnioittava goottivaatteita valmistava pulju tuntui pystyttäneen kojunsa sinne. Isojen liikkeiden kuten X-tra-X:n, Queen of Darknessin ja Aderlassin lisäksi paikalla oli paljon pienempiä nyrkkipajoja joiden tuotteita ei muualta saa.

Pitkällisen pähkäilyn päätteeksi päädyimme illan bändivalikoimassa rauhallisempaan fiilistelymusiikkiin ja suuntasimme Schauspielhausiin.

Kuvassa Autoclav1.1. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa Autoclav1.1

Tässäkö on keikkailun tulevaisuus? Tapahtumapaikka, johon Autoclav1.1:n perässä päädyimme, oli teatteri! No täällä ei ainakaan kukaan pääsisi valittamaan, että on liian ahdasta, kuumaa ja että jengi tönii eikä bändiä näe. Mielestäni taas tuossa menettää juuri sitä live-fiilistä jonka vuoksi keikoille mennään. Hienosti sisustetun upean teatterin punaiset tuolit alkoivat täyttyä gooteista ja keskelle lavaa pystytetyn pöydän taakse nousi läppärin ja kontrollerin taakse muusikko vääntämään varsin kaunista breakbeatillä maustettua IDM:ää. Vaikka musiikki olikin pääosin rauhallista fiilistelyä, tuntui biitistä nauttiminen istualtaan vieraalta. Onneksi teatteri ympäristönä mahdollisti valojen suunnattoman määrän käytön, mikä teki esityksestä varsin näyttävän.

Valoja katsellessa näytti kyllä siltä, että arsenaalin koko potentiaali ei tullut käyttöön. Tuolla määrällä tekniikkaa olisi todellakin saatu ihmeitä aikaan, mutta lopputulos oli vain hyvä. Kenties valomies ei osannut käyttää valopöytää kunnolla tai sitten valojen ohjelmoimiseen ei ollut jäänyt tarpeeksi aikaa. Surullista, mutta joka tapauksessa valot eivät olleet missään nimessä huonot, enempään vaan olisi ollut rahkeita.

Seuraavana estradille kapusi niin ikään brittiläinen Attrition, jonka eriskummallista musiikkia oheisti laulajan kourassaan polttama iso tukko suitsukkeita. Musiikki ja esitys menivät jonnekin kokeellisen ambientin, klassisen laulun ja goottimusiikin tai tekotaiteellisen paskan välimaastoon. Paikoitellen toimi, paikoitellen ei. Teatteriympäristö joka tapauksessa toimi tämän bändin kohdalla huomattavasti paremmin kuin Autoclav1.1:n kanssa. Pari hassua tyyppiä eri puolin lavaa yrittivät tanssia biisien tahtiin, mutta mieslaulajan kommentti summasi hyvin miksi keikkapaikaksi sopi teatteri: "You can’t bloody dance to that, thank you and good night!"

Lauantai

Edellisiltana Syn/\psissakin soitellut DJ Pestilence ystävineen oli suositellut Agra 4.2:n tarjontaa, jossa soisi jotain breakcoren tapaista soittava ranskalainen Twinkle. Pitkäksi venyneiden kauneusunien ja aamiaisen jälkeen rymysin halliin, jossa ei näyttänyt soivan muu kuin iänikuinen VNV Nation taustamusiikkina. Ilmeisesti aikataulusta oltiin lipsumassa, sillä lavalla hortoili välillä useampikin vittuuntuneen näköinen artisti. Twinkle pääsi aloittamaan noin 20 minuuttia myöhässä, mikä oli muuten jotakuinkin täysin aikataulussa pysyneellä festarilla melkoinen poikkeus. Kahdesta mielenkiintoisella bodypaintilla varustetusta miehestä koostuva bändi soitti varsin hyvän keikan. Siitä näki, ettei se tullut nauhalta, vaan namiskoita kääntäessä tapahtui musiikissakin jotain. Välillä samplet soivat vähän biitin viereen, joka aiheutti kiroilua ranskalaisen pitkätukan huulilla. Myöhästynyt aikataulu oli saatava kurottua umpeen, joten miksaajat näyttivät merkkiä bändille saaden melkoisen aggressiivisen reaktion bändin pitkätukalta. Hän kumarsi kiitokset taputtavalle yleisölle keikan päätteeksi ja näytti ärsyyntyneenä rannekelloaan merkkinä siitä, että heille varattu aika oli ohi. Kymmeniä ja taas kymmeniä orkestereja sisältävillä festareilla ei encoreille kertakaikkiaan ollut aikaa.

Kuvassa Rotersand. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa Rotersand

Seuraavana lavalle kavunnut valkovenäläinen electropunk–yhtye Ambassador21 oli vielä krapulasta kärsivälle päälleni aivan liiallista meteliä, joten oli vaihdettava vieressä olevaan Agran päähalliin jossa futurepop-yhtye Rotersand lauloi yhteiskunnan tilasta ja ihmisenä olemisen vaikeudesta yrittäen kuulostaa Phil Collinsilta. Suuri halli oli täynnä väkeä ja Rotersandin mahtipontinen julistus selkeästi upposi yleisöön. Valtavankokoinen laulaja Rascal jaksoi heilua ympäri lavaa ja välillä pompata suoraan kentälle riemuitsevan yleisön sekaan.

Neljä videoscreeniä pyöritti levyn kansitaiteesta värkättyjä visualisaatioita. En tiedä mikä siinä oli, mutta bändi ei vaan toiminut livenä yhtään. Kaikki elementit olivat kunnossa, mutta jotenkin homma jäi vaisuksi. Keikan huipennuksena lienee ollut futurepopin ISON NIMEN: VNV Nationin Ronan Harrisin nousu lavalle laulamaan Merging Oceansia päävokalistin avuksi. Lisäksi War On Error -biisin alun julistuksen tuli lukemaan tuntemattomaksi jäänyt dollarinkuvasilmät-maskilla varustautunut henkilö. Keikka päättyi luonnollisestikin perinteiseen Jeesus-muuviin, jonka jälkeen oli jälleen aika saada happea.

Kuvassa Rotersand. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa Rotersand

Oli mietittävä jatkopaikkaa. Vaihtoehtoja oli useita, mutta päätimme käydä Dark Flower -nimisellä klubilla katsomassa, jota ystävämme Hocicon ja Rabia Sordan Erk soittaa DJ:nä. Jostain syystä WGT:ssä painotettiin suuresti sitä, että DJ:nä on jonkin ison bändin jäsen, välittämättä sen enempää siitä, osaako tyyppi sen kummemmin toimia DJ:nä. Klubi oli suhteellisen pieni paikka, joka oli jaettu kahteen erilliseen tilaan, joissa molemmissa soitti eri DJ:t. Klubi oli aivan täynnä ihmisiä ja savua, jonka vuoksi lämpötila oli varsin trooppinen. Joraus oli välillä keskeytettävä haukatakseen happea ulkona. Pihalla tapasimme Syn/\psi-klubin järjestäjän, "megamoguli" Kallen, joka pikaisella puhelulla selvitti, että Erk oli tulossa "20 minuutin päästä", mikä meksikolaisen täsmällisyyden käsitteen ymmärrettyään tarkoittaa reilua tuntia. Ehdimme siis hyvin käydä muutaman kilometrin päässä Moritzbasteissa tarkastamassa meiningin. Moritzbastei ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan paikka oli täynnä ja varsinkin yläkerrassa soinut rytminoisekolistelu iski lujaa.

Jälleen kerran tuli huomattua sama outo piirre valoissa. Tekniikkaa paikassa oli aivan helvetisti, mutta valot toimivat jonkinmoisessa demo-moodissa niin, että esimerkiksi värilliset huipputehoiset lamput pyörivät kuin liikennevalot: yksi näytti vihreää, toinen keltaista ja kolmas punaista ja ne vilkkuivat peräjälkeen. Sama ongelma oli alakerran tanssilattialla. Katon yläkulmissa olevat liikkuvat valot valaisivat puolet ajasta vieressä olevaa seinää, lampun pyöriessä ympyrää. Menoa tanssilattialla tämä ei toki hidastanut, mutta tuntui ikävältä, ettei lampuista ollut ohjelmoitu kaikkea iloa irti.

Kun Moritzbastein touhu oli nähty, oli aika palata takaisin Dark Floweriin. Erkin setti oli oikein mainio, joskaan selkeästi tanssittavaksi tarkoitettua klubimusiikkia. Levylautasilla soi Nine Inch Nailssia sun muuta, siis mitään aggrotechin tyylistä musaa ei kuultu. Setin päätyttyä juttelin herran kanssa ja maistoin hänen tarjoamansa melko äkäisen drinkin, joka oli ilmeisesti pääosin absinttia ja sokeria. Ilta jatkui tanssilattialla sumeassa meiningissä pitkälle aamuun, sillä Saksan lainsäädäntö ei pakota yökerhoja sulkemaan oviaan tiettyyn aikaan, vaan baari on auki niin pitkään kun asiakkaat jaksavat bilettää.

Sunnuntai

Sunnuntai oli päivistä ikävimmin suunniteltu, sillä silloin oli tarjolla festareiden paras bändikattaus, mutta ne kaikki soittivat päällekkäin eri paikoissa ympäri kaupunkia. Oli valittava goottijollotuksen, rytminoisekolinan tai juustoisen homopopin väliltä. Lopulta päätös tuli hetken mielijohteesta ja halusta nähdä aikaisemmin vierailematon keikkapaikka: Werk II. Werk kakkonen oli tehdashallimainen alue, jossa ei siitä huolimatta vaihtunut ilma yhtään sen enempää kuin muissakaan festarin tapahtumapaikoissa. Ehkä se johtui edellisiltana hankitusta krapulasta, mutta teki pahaa ajatellakin miten kuuma pelkkään lateksiin, nilkoista niskaan asti, pukeutuneilla ihmisillä mahtoi olla. Noh, ulkonäkö ennen kaikkea!

Kuvassa Mono No Aware. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa Mono No Aware

Örinä-EBM:ää soittava Schallfaktor veti viimeiset biisinsä, kun saavuimme paikalle ja cybergoottien jorauksen perusteella se toimi perkeleen hyvin. Tämän jälkeen soittanut PCP Principle tarjoili junnaavaa rytminoisebiittiä, joka oli omiaan perinteiseen transsitanssiin. Usean päivän biletys, unenpuute ja ryyppääminen johti kuitenkin siihen, että keikan loppuvaiheessa minun oli luovutettava ja käytävä hostellilla ottamassa kauneusunet. Hieman virkistyneempänä palasin Werk II:n halliin kuullakseni pari viimeistä biisiä Mono No Awarelta. Tunteella laitteistonsa takana riehunut saksalaismuusikko oli hommannut lavalle erillisen tanssitytön tanssimaan geishanomaisessa asussa välillä vääntäen musiikkiin vaihtelua omasta kontrolleristaan. Kauempaa katsottuna nainen näytti hieman epäilyttävältä. Kroppa oli kyllä kaunis, mutta kasvot näyttivät siltä, ettei voinut olla varma oliko kyseessä aina ollut nainen. Tämä jäi arvoitukseksi.

Kuvassa Modulate. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa Modulate

Seuraavana soittanut Modulate tarjoili perinteistä cybergoottien aggrotech-herkkua. Outona juttuna väliin tuli "cover" Prodigyn kappaleesta No Good, joka ei varsinaisesti eronnut alkuperäisestä mitenkään, vaan kuulosti pikemminkin siltä, kuin bändi olisi heittänyt Prodigyn levyn sisään ja vääntänyt hieman lisäbassoa biisin päälle. Noh, ralli toimi, joten ei valittamista. Bändin hittibiisi Skullfuck räjäytti lopullisesti yleisön joraamaan mukana.

Kuvassa This Morn' Omina Wave-Gotik-Treffenissä. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa This Morn’ Omina

Illan viimeisteli tribaalivaikutteista electro-industriaalia soitteleva This Morn’ Omina, jonka keikka toi elävästi mieleen Matrix-leffoissa nähdyn kohtauksen, jossa Siionin vapaat kansalaiset joraavat maan sisällä olevassa luolassaan rumpubiitin tahtiin. Lavalla olleet kaksi perkussionistia yhdistettynä laulajan chanttaukseen loivat varsin hypnoottisen tunnelman tanssivaan yleisöön. Ilta Werk kakkosessa oli kaikenkaikkiaan hyvin vaikuttava.

Maanantai

Festivaalit jatkuivat täysipainoisesti vielä maanantainakin, joten herättelin itseni perinteisellä Ahoj Brause -vodkalla ja kävin hoitamassa pakolliset shoppailut alta pois Agrassa. Usean satasen köyhempänä kiskoin uudet ostokset ylle ja siirryin nauttimaan viimeisen illan tarjonnasta.

Kuvassa In Strict Confidence. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa In Strict Confidence

Päädyimme Kohlrabizirkukseen, joka ulkoapäin näytti lähinnä valtavalta tissiparilta. Sisällä Trial soitti varsin kelvollista EBM:ää, mutta ympyrän muotoinen suuri halli kärsi akustiikkaongelmista. Esimerkiksi perkussionistin rummut kaikuivat hallissa ikävästi ympäriinsä. Illan gootteilusta vastasi In Strict Confidence, jolla oli erikoinen ratkaisu käyttää omia musavideoitaan taustaprojektioina. Videot olivat kyllä hienoja, mutta veivät toisaalta kaiken huomion esiintyvästä orkesterista. Paremmin toimikin perinteisellä Kenburns-efektillä elävöitetyt levytaiteiden stillikuvat, joiden aikana bändi soitti ja naisesiintyjät tanssivat sekä leikkivät tulella. Mitään Rammstein-tason pyromaanileikkejä ei toki nähty, mutta tulipoiden pyöritys ja tulensyökseminen on aina näyttävää.

Kuvassa My Friend Skeleton. Kuvan otti Juha M.
Kuvassa My Friend Skeleton

Paikan viimeisen orkesterin Old School EBM:ltä haiskahtanut The Klinik onnistui maskit päässä ja ADHD-visuaalien avulla näyttämään varsin toimivalta, mutta matkamme jatkui kumisevasta hallista kohti jatkobileitä. Moritzbastei oli tupaten täynnä jengiä, mutta portsarit eivät tietenkään yrittäneet estää lisäihmisten pääsyä sisälle. Ronskilla survomisella päädyin katsomaan My Friend Skeletonin sirkusta. Luolaston isoinkaan huone ei tarjonnut juuri liikkumavaraa kahdeksan hengen venetsialaisiin maskeihin pukeutuneelle bändille, joka näytti lähinnä siltä kuin olisi ryövännyt Emilie Autumnin vaatekaapin. Yhtyeen musiikkia on vaikea kuvailla, onko tämä nyt sitten ”narriheviä”, ”keskiaikarokkia”, ”naamariambienttia” vai mitä? Harmillisesti yhtyeen tahattoman hauska Haitari-EBM-biisi Funeral for a broken Doll (His Version) jäi kuulematta. Bändi loi varsin toimivan esityksen, sillä aito viulu, läskibasso ja rummut olivat huomattavasti elävämmän kuuloiset kuin perinteinen DJ-ja-laulaja-yhdistelmä. Musiikki sinänsä oli kyllä melkoista kuraa, mutta yleisön reagoinnista päätellen tämä on se seuraava iso juttu — ainakin Saksassa.

Moritzbastein luolastoista ilta jatkui Sixtinaan, joka on paikallinen absinttibaari. Kokonaisen listan absintteja pitäisi saada gootin kuin gootin huulet märäksi, mutta ikävä kyllä hyvä absintti ei Saksassakaan ollut erityisen halpaa — ainakaan, jos sitä vertaa oluttuopin hintaan. Muutaman mainion absinttilasillisen jälkeen pyörähdin vielä Dark Flowerin tanssilattialla kunnes väsymys vei miehestä voiton.

WGT on festareina ainutlaatuinen. Paikalla on tarjontaa synkkisskenen laidasta laitaan. Paitsi perinteistä goottirokkia, tarjonta kulki Mozartin Requiemin kuuntelemisesta kirkossa modernin Aggrotechin kautta metalliin asti. Tämä tarjonnan monipuolisuus ja se, että goottiskene Saksassa on huomattavasti vanhempi ja isompi juttu kuin Suomessa, aiheuttaa myös sen, että yleisön ikäjakauma oli noin pikkulapsista lävistettyihin vanhuksiin asti. Toivottavasti ilmapiiri Suomessakin joskus vapautuu niin paljon, ettei gootteja jakseta enää ihmetellä, vaan jokainen saa rauhassa näyttää juuri niin kummalliselta kuin haluaa. WGT-käynti gootille vastaa muslimin pyhiinvaellusmatkaa Mekkaan. Käykää siellä, edes kerran elämässänne!

Teksti ja kuvat: Juha M.

JK. Jätin kuvaamisen tarkoituksella niille sadoille innokkaille kuvaajille, joita festareilla pyöri. Mikäli haluat nähdä kuvia festarin ihmisistä, kannattaa katsoa läpi WGT:n foorumin kuvakeskustelu

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5518 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 19. päivä kesäkuuta 2010 kello 12:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 2453 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.