Wave-Gotik-Treffen 2014

• Julkaistu torstaina 26.06.2014
• Avainsanat: christian death, formalin, inkubus sukkubus

Vuoden 2014 Wave-Gotik-Treffen järjestettiin 6.–9. kesäkuuta. Tänä vuonna järjestettyyn goottifestivaaliin oli varmistettu peräti 246 esiintyjää eri puolilta maailmaa. Joukossa oli suomalaisiakin esiintyjiä, kuten Apocalyptica ja Tarja. Tapahtumaa on vietetty Saksan Leipzigissä vuosittain. Tämän vuoden Wave-Gotik-Treffen oli järjestyksessä 23., ja siitä Niina valmisti festariraportin Gootti.netille.

---

Keskiviikkona täytyi yrittää mennä nukkumaan ajoissa, jotta pääsin liikkeelle torstaina 5.6. kello 02:00. Ei muuta kuin teetä termariin, hakemaan ystävät matkaan ja nokka kohti Helsinki–Vantaan lentokenttää. Retki Saksaan, Leipzigiin, maailman suurimmille goottifestareille sai alkaa. Tänä vuonna olimme napanneet lennot Leipzigiin asti. Säästyimme junamatkailulta Saksan päässä.

Huone ei ollut vielä valmis, kun saavuimme hotellille, joten jätimme laukut odottamaan ja lähdimme syömään. Mahat täynnä ja tervetuliaisdrinksut nautittuamme pääsimme hotelliin ja päiväunille.

Illalla kävin ensin paikallisen ystäväni kanssa Sixtina-absinttibaarissa ja sen jälkeen matkaseuralaisteni kanssa suuntasimme Morizbasteille aloitusbileisiin. Paikalla oli jo torstaina hyvin väkeä. Eikä ihme. Paikka on tunnelmallinen ja keskellä kaupunkia, joten se on helposti saavutettavissa. Sokkeloinen ravintola on rakennettu vanhoihin katakombeihin ja jos nälkä yllättää, sieltä saa myös ruokaa. Konemusiikin ystäviä tanssitti Formalin. Seurasin bändiä hetken, mutta siirryin sitten toiseen saliin, jossa soi goottirock ja darkwave kolmen DJ:n voimin. Kun itse viimein poistuin kolmen aikaan, jäi kansa tanssimaan ja jutustelemaan. Bileet olivat kuuleman mukaan jatkuneet puoli seitsemään aamulla. Itse olin kunnon yöunien tarpeessa.

Perjantai

Perjantaina aamiaisen jälkeen aloimme pikkuhiljaa pohtimaan päivän ohjelmaa. Minulle oli selvää, että haluan nähdä Christian Deathin, mutta muu olikin vielä vähän auki. Päätimme lähteä Agralle, jossa on sekä päälava että toinen valtava messuhalli täynnä kaikenlaisia kojuja. Myyntikojuja on laidasta laitaan. On levyjä, isojen goottivaateliikkeiden myymälöitä, pieniä vaateliikkeitä ja käsityöläisiä uniikkituotteineen, hiuslaitteita, kirjoja ja kaikkea mitä nyt vain voit kuvitella. Paikan päällä olisit saanut sekä teetettyä itsellesi geelikynnet että asennettua vampyyrin kulmahampaat. Oma levyhyllynikin täydentyi jälleen.

Vaatetta on siinä monenlaista. Ja monen hintaista.

Vaikkei minulla rahaa ollutkaan, niin olihan se pakko päästä ihastelemaan Bibian Bluen korsetteja.

Se minkä näki sekä vierailijoista, että myyntiartikkeleista: sarvet olivat selvästi se tämän vuoden juttu. Sarvia oli kaupan useammassakin kojussa ja niitä näkyi jatkuvasti varsinkin tyttöjen päässä. Näkyihän noita muitakin näyttäviä hiuslaitteita toki.

Myös monet myyjät olivat panostaneet omaan vaatetukseensa teeman mukaisesti

Agralla illan avasi paljon odottamani Christian Death. Hieman kyllä ihmettelin miten tämän kokoinen bändi on perjantain ensimmäinen, mutta eipä ollut ainoa aikataulukummastus tänäkään vuonna. Siitä lähtien kun tämä keikka varmistui, olen sitä odottanut kovasti, enkä joutunut pettymään. Saimme kuunnella koko keikan yhtä hittiputkea, jollaista ei ole soitettu vuosikausiin, ennen tätä Euroopan-kiertuetta. Valor ja Maitri olivat skarppeja ja soitto kulki. Tätä katseli ja kuunteli kovin mielellään. Tähän se kaikki teatraalisuus hääpukuineen kaikkineen sopi kuin nenä päähän. Ehdottomasti lähtisin uudestaankin katsomaan, jos vielä rapakon tälle puolelle eksyvät.

Christian Death

Christian Death

Olin kuitenkin päättänyt lähteä hieman ennen kuin keikka loppuu, jotta ehdin nähdä myös pienen pätkän Inkubus Sukkubuksen akustista keikkaa. Perjantaina Candia ja Tony soittivat akustisesti Heidnisches Dorf -keskiaikakylässä ja lauantaina koko bändillä ja normaaleilla konetaustoilla klubikeikan. Tämä akustinen veto kuitenkin kiinnosti huomattavasti enemmän. Onneksi Heidnisches Dorf on lähellä Agraa, joten reipas kävelylenkki ja näin loppukeikan. Aurinkoinen sää suosi yleisöä, jota oli todella paljon. Jos Inkut ovat hieman monotonisen kuuloisia levyltä, nyt se kaikki oli poissa ja biisit kuulostivat paljon mielenkiintoisemmilta. Tykkään bändistä muutenkin, mutta toisinaan harmittaa kun taustat ovat niin saman kuuloisia biisistä ja levystä toiseen. Keikkapaikka tällaiselle keikalle oli nappi valinta ja eteerinen Candia sai yleisön kuuntelemaan ja seuraamaan keikkaa.

Inkubus Sukkubus

Keikan jälkeen nakkasin ostokseni hotellille ja lähdin suunnistamaan Theaterfabrikiin, joka oli täysin uusi keikkapaikka tälle vuodelle. Paikka oli melkoisen kaukana keskustasta, täysin eri suunnassa kuin Agra. Onneksi WGT:n virallisessa aikataulussa on selkeästi merkattu millä ratikalla tai bussilla pääset perille. Silti, kun kukaan ei ollut aiemmin kyseisessä paikassa käynyt, jouduimme hetken ihmettelemään minne suuntaan pysäkiltä jatketaan. Joku sitten kaivoi navigaattorin puhelimestaan ja johti joukon perille.

Seuraavaksi oli vuorossa The Bellwether Syndicate. Tämä William Faithin ja Scary Ladyn uusi bändi on julkaissut vasta EP:n "Night Watch" vuonna 2013, mutta odotan innolla lisää. Soittajista näki, etteivät ole ensimmäistä kertaa lavalla, vaan homma toimi kuin häkä. Soundit olivat hyvät ja bändi sai saksalaisetkin tanssimaan, mikä ei ole niin sanottua. Toki, jos ei tuolla kokemuksella vielä osaisi, voisi homman ehkä lopettaa. Näiden ei kannata.

The Bellwether Syndicate

Sen sijaan illan viimeisenä soittanut Mephisto Walz oli pettymys. Näin heidät vuonna 2011 viimeksi ja silloin laulajaneito Sara oli melko uusi ja sen huomasi. Nyt hän oli selvästi varmempi lavalla, muttei se pelastanut sitä että keikka oli todella tylsä. Biisien välissä oli todella pitkiä taukoja ja koko ajan oli jotain säätöä. Bändi näytti hyvin väsyneeltä ja siltä, ettei heitä oikein kiinnostanut. Tämä toki heijastui myös yleisöön, joka alkoikin hajaantumaan pikkuhiljaa. Bändi soitti kyllä hyvin, mutta keikka nyt vain yksinkertaisesti oli väsynyt.

Mephisto Walz

Mephisto Walz

Viimeinen bändi ei jättänyt tanssijalkaa vipattamaan ja pitkä ratikan odottelu aiheuttivat sen, etten viitsinyt enää lähteä minnekään. Suuntasin siis hotellille iltapalalle ja nukkumaan. Kai se on hyvä välillä nukkua kunnolla, jotta taas jaksaa.

Lauantai

Lauantai aloiteltiin rauhassa. Käytiin syömässä ja pirtelöllä Moritzbasteilla ja käveltiin keskustassa olevalle Altes Landratsamtille jossa illan ensimmäisen soitti I-M-R. Tämä on oikeastaan aivan suoraa jatkoa In My Rosarylle, josta olen tykännyt aina. Hyvin sedät soittivat ja olin todella tyytyväinen kun soittivat paljon vanhempia biisejä. Kuitenkin ensimmäinen In My Rosary -levy on ilmestynyt jo 1992, mutta uudella nimellä on tehty vasta yksi levy. Esiintyminen oli rauhallista, melkein hypnoottista, mikä sopii heidän musiikkityyliinsä oikein hyvin. Ei tähän sopisikaan edestakaisin pomppiminen.

I-M-R

Keikan jälkeen jatkoin taas matkaani yksin ja hyppäsin ratikkaan ja lähdin Täubchenthalille. Tämäkin keikkapaikka oli uusi ja aivan mahtava. Se sijaitsi vanhalla teollisuusalueella. Siellä oli iso sisäpiha, jonka reunoilla oli tarjolla ruokaa ja juomaa. Sisällä pystyi seuraamaan keikkaa joko alakerran tanssilattialta, tai yläkerrasta, jossa kiersi parvi. Isoin plussa tässä paikassa kuitenkin oli ilmanvaihto. Joka päivä kun lämpötilat olivat kirkkaasti hellelukemissa, täällä oikeasti ilmanvaihto toimi ja joissain kohdissa salia oikein voi tuntea tuuletuksen. Paikka oli hienon näköinenkin, niin sisältä kuin ulkoa.

Täubchenthalilla puitteet olivat kunnossa

Olin ennakolta kuunnellut jonkun biisin Katzkabia, joka muuten oli minulle uusi tuttavuus. Deathrockia naislaulajalla. Ensimmäisen levynsä he ovat saaneet pihalle 2012. Keikka oli energinen ja mukaansa tempaava. Vaikken tuntenut biisejä, jaksoin hyvin seurata ihan loppuun asti. Nämä levyt piti saada ehdottomasti mukaan kotiin ja lisäkuunteluun.

Katzkab

Seuraavana soitti Asmodi Bizarr, Saksalainen 1980-luvulla aloittanut bändi, joka on 2000-luvulla koottu uudestaan. Tämä toimi paljon paremmin etukäteen kotona kuunneltuna. Bändi oli vain vähän tylsä livenä seurattuna, joten jonkin ajan kuluttua palasin pihalle jutustelemaan. Ehkä aika on kuitenkin ajanut ohi ja se nuoruuden into ja kokeilut ovat unohtuneet jo liian kauan sitten.

Asmodi Bizarr

The Marionettes sen sijaan vangitsi minut. Vaikka tämäkin bändi on perustettu jo 1986, julkaissut viimeisen levynsä 1998 ja koottu uudestaan 2013, niin tässä näkyi innostusta ja tekemisen meininkiä. Laulaja Sean Cronin oli jopa pelottavan intensiivinen. Eivät siis pettäneet odotuksiani.

The Marionettes

Illan viimeisenä soitti 45 Graves. Vaikka Dinah Gancer ei ole enää ollenkaan nuori ja kyllähän se hänestä jo näkyykin, niin tämä täti jaksaa rokata. Moni nuorempi voisi ottaa tästä menosta mallia. Tylsää hetkeä ei näkynyt, vaan bändi sai yleisön hyvin mukaan. En ollenkaan ihmettele miten he keikkailevat näinkin ahkerasti edelleen.

45 Graves

Lähdimme hieman ennen keikan loppua parin ystävän kanssa suuntaamaan jatkobileisiin, koska tiesimme, että joudumme varaamaan siirtymiseen melko kauan aikaa. Emme tosin arvanneet että meillä menisi ihan niin kauaa. Ilmeisesti menimme pysäkin verran liian pitkälle, joten otimme pienen iltakävelyn tähän väliin. Onneksi Saksassa saa myydä olutta myös iltayhdeksän jälkeen, joten saimme paikalliselta huoltoasemalta olutta ja hyvät neuvot joilla löysimme perille juhlapaikalle. Hyvä DJ ja tanssiminen vei ajantajuni, joten meni aamuun asti, ennen kuin viitsin lähteä nukkumaan.

Sunnuntai

Sunnuntaina olin melko pökkyrässä kun heräsin aamupalalle. Onneksi sain otettua vielä pienet nokoset aamupalan jälkeen, jotta pääsin pirteänä jatkamaan kohti Agraa.

Jos olisikin vielä väsyttänyt, niin viimeistään The Crüxshadowsin keikka olisi ravistanut viimeiset unihiekat silmistä. Lavalla tapahtui koko ajan ja paljon. Varsinkin laulaja Rogue oli kuin elohiiri. Kiipeili lavatelineissä, kirmaili yleisön joukossa ja seisoi aidalla. Tälle miehelle langaton mikki oli ainoa järkevä vaihtoehto. Lavalla heilui hyvin eloisan bändin lisäksi kaksi tanssityttöä, joten katsottavaa varmasti riitti. Toki kaikki oli varmasti moneen kertaan mietittyä ja harjoiteltua, myös bändin osalta, mutta kyllähän tätä oli hieno seurata. Hyvin amerikkalaista menoahan tämä oli, mutta ei haitannut kun kaikki toimi niin hienosti.

The Crüxshadows

Jäin katsomaan myös seuraavana soittaneen UK Decayn. Jos edellisen bändin aikana halli oli täynnä, nyt paikalla oli vain kourallinen väkeä. Olin jo etukäteen ihmetellyt onko tämä muka näin suosittu Saksassa. No ei ollut. Vaikka bändi on yksi niistä ensimmäisistä goottibändeistä, jäi sen ura yhteen levyyn, yhteen kasettiin ja pariin sinkkuun aikanaan. Uudelleen 2000-luvulla lämmitetty bändi ei ole kovin tuttu monellekaan, vaikka se nyt onkin nostettu kovaan sarjaan. Homma olisi voinut vielä toimia jotenkin pienessä paikassa, mutta ei tässä isossa hallissa. Tämä kolmikko ei vain täyttänyt isoa lavaa ja isoa hallia. En jaksanut katsoa keikkaa kokonaan, vaan jatkoin matkaani.

UK Decay

Sirryin Volkspalastille, jossa on mukavasti kaksi lavaa, joilla soittavat bändit vuorotellen. Kun pääsin paikalle, Kantinen puolella soitti Ulterior, brittilähtöinen post-punk-poppoo. Bändillä oli selvästi hyvä meno päällä ja he hyppivät ja heiluivat. Livenä musiikki kuulosti melko rosoiselta omaan makuuni. Bändi oli minulle oudompi, enkä jaksanut loppuun asti keskittyä seuraamaan keikkaa. Siirryin hieman ennen loppua ulos juttelemaan muiden suomalaisten kanssa. Eipä ollut laulajakaan jaksanut, vaan oli saanut lämpöhalvauksen keikan lopussa ja valitettavasti joutui poistumaan paikalta ambulanssin kyydissä. Onneksi kuitenkaan ei ollut mistään vakavammasta kyse.

Illan viimeisenä soitti Kuppelhallin puolella The Soft Moon. Tarjolla oli siis post-punkkia USA:sta. Kaverit soittivat hyvin ja paikka toimi mainiosti. Hieman ehkä jäi harmittamaan, että yleisöön ei bändi juuri ottanut kontaktia, vaan enemmän katselivat tennareitaan.

The Soft Moon

Olimme matkaseuralaisteni kanssa suunnitelleet vielä lähtevämme jatkobileisiin, mutta iltapalaa hotellilla nautittuamme, vei sänky kuitenkin voiton.

Maanantai

Maanantai ja viimeinen festaripäivä. Päätimme vielä lähteä käymään Agralla hieman ostoksilla. Pari juttua ole jäänyt mietintään joten nyt oli hyvä hetki vielä tutkailla tarjontaa uudemman kerran. Palasimme hotellille ja laittauduimme rauhassa.

Siirryin jälleen Altes Landratsamtille, jossa illan aloitti tanskalainen The Foreign Resort. Olin tätäkin bändiä kuullut ennakolta vain muutaman kappaleen, mutta musiikki toimi livenäkin loistavasti. Ilman turhaa kikkailua bändi sai yleisön mukaan valtavan hyvin. Tältäkin bändiltä piti saada levy ehdottomasti kotiin mukaan. En ollut ainoa joka näin ajatteli. Kolmesta levystä sain vain yhden, koska kaikki myytiin loppuun heti keikan jälkeen.

The Foreign Resort

Downstairs Left oli ennakolta kuulostanut ihan mielenkiintoiselta. Livenä kuitenkaan en innostunut niin kovasti. Osa biiseistä oli livenä liian metallia minulle. Liian raskaat versiot eivät saaneet minua innostumaan. Levyltä tätä edelleen voisin kuunnella.

Portugalilainen Rainy Days Factory sai taas tämän tytön tanssimaan. Perinteistä goottirokkia soittava bändi on julkaissut kaksi levyä, mutta mielestäni heillä riitti hyvin soitettavaa kokopitkään keikkaan. En tiedä paljonko tämä poppoo on keikkaillut, mutta hirmu hyvin kaikki tuntui toimivan yksiin. Vaikken biisejä tuntenutkaan ennakolta, kuin ne muutaman bändin sivuilta kuunnelleeni, niin keikkaa jaksoi seurata ihan loppuun asti. Lopussa lavalle nousi toinenkin rumpali, joten pari biisiä rumpuja paukutettiin kahden miehen voimin.

Rainy Days Factory

Rainy Days Factory

Seuraavaksi odottelin lavalle Motoramaa, mutta sinne nousikin uudestaan The Foreign Resort. Viimeiselle bändille oli kuulemma tullut jokin este, en tiedä mikä, joten illan aloittanut bändi soitti toisen setin. He soittivat osin samoja, osin muita biisejä kuin alkuperäisellä keikallaan.

Enhän minä tässä vaiheessa malttanut lähteä nukkumaan vaan suuntasin Moritzbasteille ensin moikkaamaan suomalaista ystävääni. Rupattelimme jonkin aikaa, kunnes ystäväni lähti nukkumaan. Päätin vielä suunnata When We Were Young -bileisiin Täubchenthalille. Suomalaisia tuttuja en enää siellä tavannut, mutta liityin portubalilaisten seuraan, joiden kanssa olin jutellut aiemmin illalla. Taas totesin, ettei täällä harmita yhtään kulkea yksinkään. Monessa paikassa tuli juteltua tuntemattomien kanssa ja tutustuttua uusiin ihmisiin. Pääsin tanssimaan hyvän musiikin tahdissa ja olisin varmaan jatkanut aamuun asti, ellei järki olisi sanonut, että olisi aika mennä nukkumaan.

Tiistaina oli sitten aika pakata laukku ja suunnata kotia kohti. Samoilla lennoilla olikin iso kasa suomalaisia, joten juttua riitti koko matkan ajaksi. Toki viimeinen punkkupullo tyhjeni vielä lentokentällä. Paljon hyviä muistoja ja seuraavaa vuotta odottamaan. Onneksi pian meitä suomalaisia hemmotellaan Lumouksella!

Kuvat ja teksti: Niina Helminen