Julkaistaan lokakuussa 2008
Yhdysvaltalainen Wednesday 13 (www.wednesday13.com) äänitti Pennsylvaniassa 18. heinäkuuta tekemänsä konsertin Crocodile Rock –tapahtumassa julkaistavaksi lokakuussa DVD–/CD-pakettina. "F**k It, We’ll Do It Live" on ensimmäinen live-albumi Wednesday 13:n joukoilta. Bändin keulahahmo, joka kutsuu itseään nimellä Wednesday 13, painottaa julkaisun olevan toden teolla keikalta taltioitu. Sitä ei ole myöhemmin viritetty studiossa kitara- tai lauluraitojen osalta. Muusikko haluaa tällä äänilevyllään tarjota faneilleen mahdollisimman realistisen konserttitaltioinnin. "F**k It, We’ll Do It Live" julkaistaan Yhdysvalloissa Hot Topicin myymälöissä ja Interpunk.com-palvelussa sekä muissa nettimusiikkikaupoissa.
Bändi tiedotti pari päivää sitten päättävänsä alla listatun keikkaputken 20. marraskuuta Iso-Britannian Manchesteriin. Bändi esiintyy yhdessä Alice Cooperin kanssa 25.10. Bostonissa. Gootti.net kertoi helmikuussa rokkareiden esiintyvän kesällä -08 Euroopan alueella "SkeleTour"-kiertueella. Alla listattu reissu on jo toinen W13:n Euroopan-kiertue tämän vuoden aikana.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä joulukuuta 2008 kello 19:07. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.