Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Lemmikit: Nythän siel olis varmaan alppiruusun kukinta kohdillaan, niistähän se paikka on kai parhaiten tunnettu. Douglaskuusia oli vissiin ne isoimmat, vaikka on siel kyl aika vanhan näkösiä mäntyjäkin.

Zeromancerilta "The Death Of Romance" -albumi

  • Julkaistu maanantaina 04.01.2010
  • Avainsanat:

Bjørn Opsahlin valokuvassa Zeromancer-yhtyeen mustiin pukeutuneet goottimiehet istuvat pöydän äärellä, paitsi yksi, joka seisoo miesten keskellä. Kuvan taustalla näkyy liekehtivää takkatulta ja savuakin. Kuvan gooteilla kalpeat kasvot ja pikimusKuva: Bjørn Opsahl

Saksalainen levy-yhtiö Trisol Music Group uutisoi tänään julkaisevansa Euroopan alueella norjalaisyhtye Zeromancerin (www.zeromancer.com) uran järjestyksessä viidennen studioalbumin. Zeromancerin uusi albumi on nimeltään "The Death Of Romance". Äänite ilmestyy perjantaina 5. maaliskuuta. Lehdistötiedotteessa bändin uusinta tyyliä suitsutetaan uudenlaiseksi, herkulliseksi, elektroniseksi rockiksi. Bändin basisti Kim Ljung kokee tämän albumin valmistamisen olleen kivuton kokemus, sillä luomisprosessi oli kuin täydellinen palapeli ratkaistavaksi. "The Death Of Romance" on ehtaa Zeromanceria luuhun asti. Levylle laitetaan viime silauksia juuri nyt ja sen odotetaan valmistuvan kuluvan kuukauden puolen välin tienoilla.

Norjalaisten uusin albumi on seuraaja vasta noin vuoden päivät sitten julkaistulle "Sinners International" -levylle. Edellisen albumin tapaan myös uusi pitkäsoitto on tuotettu, äänitetty ja miksattu ilman merkittävää ulkopuolista apua. Tulevan albumin eräisiin kirkkaimpiin helmiin on luettavissa kappale "The Hate Alphabet", jossa kertosäe "I hate you in a love you way" marssii surisevien kitararaitojen ja myrskyävien rumpuosuuksien seurassa.

"The Death Of Romance" -albumin sanomaa tullaan levittämään myös livenä. Zeromancer siirtyy Euroopan-kiertueelle maaliskuun 5. päivä, albumin ilmestymispäivänä, jolloin rytmiryhmittymä viihdyttää Norjan Bergenissä yleisöä. Myöhemmin yhtye lähtee keikkailemaan saksalaisen Unheilig-yhtyeen kansas sen tulavalla Grosse Freiheit -kiertueella Saksanmaalla. Zeromancer on lisäksi värvätty esiintyjäksi Blackfield Festivaliin ja Wave-Gothic-Treffeniin. Ajankohtainen keikkalistaus ja useita ääninäytteitä bändin tuotannosta voi kuunnella Zeromancerin MySpace-sivuilla.

Zeromancer on:

  • Alex Møklebust (laulu)
  • Dan Heide (kitara)
  • Lorry Kristiansen (kosketinsoitin ja ohjelmointi)
  • Kim Ljung (basso ja taustalaulu)
  • Noralf Ronthi (rummut)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5429 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 04. päivä tammikuuta 2010 kello 13:01. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 157 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.