Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Juotko, poltatko...?: En ole oikeastaan koskaan polttanut, on tuntunut niin turhalta puuhalta. Alkoholinkulutusta on myös tullut vähennettyä aika roimasti, sillä siihenkin uppoaa liikaa rahaa. Innostuin designtuotteiden yh...

Club INFEKTIO juhlii viisivuotissyntymäpäiviään huhtikuussa — mukana Grendel ja Syncfactory

Club INFEKTIO on kiillottanut krominsa ja palaa viisivuotissynttäreidensä kunniaksi suurempana, raskaampana ja hohtavampana kuin koskaan! Kevään kovimmissa bileissä kulttuuriareena Glorian lavalle nousee pitkään odotettu ja lukemattomia kertoja toivottu Grendel.

Electro–industrialin kärkinimiin kuuluva hollantilainen Grendel on lähes 20-vuotisen uransa aikana vakiinnuttanut paikkansa niin klubien soittolistoilla kuin esiintymislavoillakin. Yhtyeen edellisestä Suomen vierailusta on ehtinyt kulua jo yhdeksän vuotta, joten tarjolla on todellakin harvinaislaatuista herkkua.

Illan toisena yhtyeenä lavalle astuu kotimainen Syncfactory. Mika Mikkolan luotsaama yhtye sai alkunsa vuonna 2009 ja julkaisi esikoislevynsä "Rhymes in minor" omakustanteena vuonna 2010. Vuonna 2014 joukkoon liittyi Janne Vilen hoitamaan laulajan virkaa. Syncfactoryn musiikissa yhdistyvät vaikutteet 90-luvun industrialista nykypäivän kovaan harsh-soundiin maustettuna elokuvamaisilla tunnelmilla.

Club INFEKTIO: Five Years (15.4.2016 / Gloria, Helsinki)

Alkuvuodesta 2011 lähtien toiminut Club INFEKTIO on helsinkiläinen synkkään konemusiikkiin keskittyvä klubi, joka tarjoilee tanssilattian täydeltä industrialia, EBM:ia, futurepoppia ja dark electroa sekä kaikkea mahdollista ja mahdotonta niiden ympäriltä.

Tapahtuma järjestetään Helsingissä sijaitsevassa Gloriassa perjantaina 15. huhtikuuta. Lisätietoja klubista ja syntymäpäiväjuhlasta löytyy sen Facebook- ja nettisivuilta.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 15. päivä maaliskuuta 2016 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 102 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.