Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Yleiskeskustelu 3: odota pelkää ja katso miten käy samassa paketissa.

Club Infektio vihjaa: syyskuussa iVardensphere, ESA, Riot Kitten

Club Infektio kaavailee pitävänsä syyskuussa illanvieton, jossa esiintyy elävänä kanadalainen iVardensphere, brittiryhmä Electronic Substance Abuse sekä helsinkiläinen electro–industrial-yhtye Riot Kitten. Tuo konkkaronkka nähdään 1.9. Helsingissä sijaitsevassa Elmun Baarissa. Se toimii osoitteessa Telakkakatu 8. Tapahtuma käynnistynee iltakymmeneltä. Muita tietoja tapahtumasta ei ole vielä saatavilla.

iVardensphere on kanadalainen power noisen, EBM:n ja industrialin tekijä.

ESA, eli Electronic Substance Abuse, solmi alkuvuodesta yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen levy-yhtiö Negative Gain Productionin kanssa.

Edellisen kerran Club Infektio järjestettiin Kulttuuriareena Gloriassa huhtikuun lopussa. Silloin esiintyi kreikkalainen dark electron tekijä Cygnosic ja ruotsalainen teollisuusmetalliyhtye Rave the Reqviem.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 08. päivä kesäkuuta 2017 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 48 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.