Gootti.net

Degenerated Sequences julkaisi albumin helmikuussa

Tikkukirjaimilla ja valkoisella värillä kirjoitettu sanat "Degenerated Sequences" ilman lainausmerkkejä kuvan alaosaan. Tausta on lähes musta, nuhjuinen.Julkaistiin 21.2.2016

Kreikkalainen synkän elektronisen musiikin sivuprojekti Degenerated Sequences toi Advoxya Recordsin avustuksella kauppoihin debyyttialbuminsa. Noin 52 minuuttia musiikkia sisältävä 11 biisin annos on tilattavissa esimerkiksi levy-yhtiön nettikaupasta. Degenerated Sequencesin taustavoima Yannis Dseq kertoo toimivansa kosketinsoittajana myös PreEmptive Strike 0.1:ssä. Degenerated Sequencesin nimi lienee mainittu ensimmäisen kerran PreEmptive Strike 0.1:n julkaistua "Pierce Their Husk". Tuon albumin päättää hellectro-yhtye Nano Infectin ja Degenerated Sequencesin tekemä remix kappaleesta "Interstellar Threat".

"Degenerated Sequences" -albumin musiikillinen tyyli risteillee dark electron ja EBM:n välillä.

"Degenerated Sequences" -albumin kappaleet:

  1. Intro-Stronger than life
  2. The king of fool (Fuck You)
  3. Fragile Inside
  4. The Dissident
  5. Break The Frames
  6. Looking For Externals
  7. Transcedental Synthesis
  8. In science Form
  9. Existence In violence
  10. Time Machine (feat. Jim The Blaster)
  11. The End Complete

Degenerated Sequences on:

  • Yiannis Dseq

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 12. päivä maaliskuuta 2016 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.