Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Goottihenkinen ystävä?: Tällainen keskustelu on tainnut joskus pari vuotta sitten ollakkin mutta en mistään löytänyt. MUTTA SIIS: Olen 18v tyttö Lappeenrannan seudulta, joka on vasta hiljattain löytänyt goottiskenen hienoo...

Editors: "Violence"

  • Julkaistu perjantaina 19.01.2018
  • Avainsanat:

Maalaus toistensa kanssa piehtaroivista tai painivista laihoista ihmishahmoista.Julkaistaan 9.3.2018

Englantilaisen Editorsin "Violence"-albumi ilmestyy marraskuussa CD:nä LP:nä, digitaalisesti ja kasettina. Sen ensimmäinen single on tiistaina ilmestynyt "Magazine". Sillä yhtye haluaa osoitella sormella vallanpitäjille, kuten poliitikoille ja liikemiehille. "Violence" tulee olemaan bändin kuudes studiolevy. Se sisältää yhdeksän biisiä, joista kertyy soittoaikaa hieman yli 43 minuuttia.

Oikealla puolen näkyvä kansitaide on Rahi Rezvanin luoma.

Kiekon ilmestymisen aikaan bändi järjestää kolme julkaisujuhlaa kotimaassaan. Niiden lisäksi Editors pyrkii lähtemään Euroopan-kiertueelle.

"Violence"-albumin kappaleet:

  1. Cold
  2. Hallelujah (So Low)
  3. Violence
  4. Darkness At The Door
  5. Nothingness
  6. Magazine
  7. No Sound But the Wind
  8. Counting Spooks
  9. Belong
  10. The Pulse (bonuskappale)
  11. When We Were Angels (bonuskappale)

Editors on:

  • Tom Smith
  • Russell Leetch
  • Edward Lay
  • Justin Lockey
  • Elliott Williams

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 19. päivä tammikuuta 2018 kello 23:11. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 69 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.