Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Yleiskeskustelu 3: verta ja suolenpätkiä. nää on periaattellisella tasolla pahempia kun kauhuleffat, joskin paljon vähemmän dramaattisia, oletan ainakin. Tarttee vilkasta. Jos oli ton viimisen likan syntymä sellanen et...

Schattenmann: "Licht An"

Schattenmannin logo valkoisella värillä kuvan yläosassa. Keskellä harmaasävyinen valokuva neljästä ihmisen siluetista holvikaaren edessä.Julkaistaan 2.3.2018

Neue Deutsche Härten, industrialin ja goottimusiikin tekijä Schattenmann julkaisee debyyttialbuminsa maaliskuussa. Sen ensimmäinen single on 360 asteen musiikkivideonakin ilmestynyt albumin nimikkokappale "Lich an". Bändi valitsi toiseksi singleksi sensaatiohakuisen, mahdollisesti Rammsteinin "Pussy"-biisistä vaikutteita saaneen, "Generation SEX" -kappaleen. Sille kuvattu musiikkivideo, kolmen minuutin mittainen klippi, löytyy Schattenmannia edustavan Drakkar Entertainmentin YouTube-kanavalta.

Maaliskuun alkupäivinä Schattenmann osallistuu Megaherzin kiertueen tukibändinä. Schattenmann nähdään Saksan lisäksi Itävallassa.

"Licht an" -albumin soittolistan tietoja ei ole vielä paljastettu.

Schattenmann on:

  • Frank Herzig (laulu)
  • Jan Suk (kitara)
  • Luke Shook (basso)
  • Nils Kinzig (rummut)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 21. päivä tammikuuta 2018 kello 21:09. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 41 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.