Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Voisinhan laittaa femiiniä ja maskuliinia, sopisi varmaan paremmin, mutta antaa olla näin.…Lue lisää…
Esiintyy Tavastialla
Saksalainen Einstürzende Neubauten (www.neubauten.org) tulee esiintymään Suomessa ensi vuoden huhtikuussa. Yhtye tekee keikan helsinkiläisen Tavastia-klubin lavalla 24. päivä huhtikuuta. Tämä keikka on harvinaista herkkua, sillä edellisen kerran bändi kävi Suomessa vuonna 1984, jolloin se konsertoi Lepakossa.
Lepakko oli helsinkiläinen rakennus, joka purettiin vuoden 1999 lopussa. Sen tilalle tuli eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimipiste.
Tavastia-klubin keikkaan 30 euroa maksavat liput tulevat myyntiin tämän perjantaina 14. joulukuuta Tiketin toimipisteisiin kautta maan. Tiketti uutisoi, että mikäli lippuja jää jäljelle, myydään niitä vielä erikseen ovelta 32 euron hintaan.
Yhtyeen uusin albumi on kuluvan vuoden lokakuussa ilmestynyt “Alles Wieder Offen“. Kiekko syöstiin korvien kuultavaksi bändin oman Potomak-levy-yhtiön kautta. Nyt albumin tueksi Einstürzende Neubauten on päättäynt tehdä pitkähkön kiertueen Euroopassa.
27 vuoden ajan toimineen yhtyeen uusimman albumin suomenkielinen nimi on “Kaikki avoinna jälleen”. Se julkaistiin 23. lokakuuta Euroopassa Potomakin kautta ja Pohjois-Amerikassa marraskuun ensimmäisellä viikolla. Kiekon jakelijana toimii yhdysvaltalanen Ryko Distribution. Bändi äänitti levyä omassa studiossaan noin 200 päivän aikana. Albumi julkaistiin digipak-kuorissa varustettuna värillisellä booklet-lehtisellä, jossa on kaikki biisien sanoitukset englanniksi ja saksaksi.
Vuonna 1980 Länsi-Berliinissä perustetun Einstürzende Neubautenin musiikin ja koko yhtyeen syntymiseen olleen Berliinin muuri ja kylmän sodan aikakausi.
Gootti.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1564 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli julkaisuja.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.