Gootti.net

Fields of the Nephilim Ateenaan

Vanha goottirock-yhtye Fields of the Nephilim (www.fields-of-the-nephilim.com) uutisoi aikovansa siirtyä Ateenaan, Kreikkaan, esiintymään Gagarin 205 -tapahtumassa perjantaina 21. ja lauantaina 22. maaliskuuta. Paikalliset fanit pääsevät kuulemaan yhtyeen sanomaa suolaiseen 40 euron päivähintaan — kahden päivän piletille kertyy hintaa yhteensä 65 euroa.

Englantilaiset tekivät viime vuoden päättyessä 30. joulukuuta keikan Helldone Festival -tapahtumassa Helsingissä. Yhtye esiintyi rinta rinnan HIM:in kanssa, sillä Ville Valo oli bändin sinne kutsunut. Fields of the Nephilim kertoo ilmestyneensä lavalle vuorokauden viimeisenä hetkenä. Bändi kertoo antamassaan uutisessa, että Helsingin keikalle oli raahautunut faneja Suomen rajojen ulkopuoleltakin todistamaan FotN:n ja HIM:in esiintymistä. Keikalla soitettiin sellaisia kappaleita kuin "Moonchild", "For Her Light", "Penetration" ja "Last Exit for the Lost" ja myös biisejä bändin vuoden 2006 puolella luomalta "Mourning Sun" -albumilta. Yleisön suureksi yllätykseksi yhtye soitti myös klassikkokappaleen "Psychonaut". Se oli ensimmäinen kerta kun kyseistä värssyä soitettiin elävälle yleisölle vuosikausiin.

Fields of the Nephilim kertoo soittaneensa "Psychonaut"-kappaleen Austin Osman Sparen kunniaksi. Yhtye kertoo olleen nautinto tehdä esiintyminen Suomessa ensimmäistä kertaa sen pitkän uran aikana.

Helsingissä koetun herätyksen jälkeen bändi päätti lähteä tekemään lisää keikkoja tämän vuoden puolella. Nyt se esiintyy keväällä Puolassa, jossa 15. maaliskuuta vietetään goottirock-iltaa Klub Stodolan tiloissa. Seisomapaikka Stodola-klubin keikalle maksaa 35,75 €. Yhtye uutisoi aikovansa julkaista tuonnempana lisää keikka-aikoja Puolan ja Kreikan konserttien lisäksi.

30. joulukuuta Helsingin Hellodone Festivalissa tehty keikka oli Fields of the Nephilimille tilaisuus toimia pääesiintyjänä. HIM-yhtye on järjestänyt tätä festivaalia vuosittain. Ville Valon FotD kertoo henkilökohtaisesti kutsuneen bändin esiintymään Helsinkiin, sillä Valo on ollut sen fani jo vuosien ajan. Fields of the Nephilim kertoo sen sydämessä olleen aina erityinen paikka Skandinaviaa kohtaan, joten Suomeen se lähti mielellään. Keikka oli ensimmäinen kerta kun bändi esiintyi Suomessa.

Fields of the Nephilim on:

  • Carl McCoy
  • John "Capachino" Carter
  • Gizz Butt
  • _Gav KingÖ
  • Lee Newell

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5577 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 14. päivä joulukuuta 2008 kello 03:03. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.