Gootti.net

Fields of the Nephilim: "Ceremonies"

Musta pohjaväri, jota vasten tummanpunaisella pentagrammi ja muita symboleita, joiden yllä Fields of the Nephilimin logo ja alla albumin "Ceremonies" nimi.Julkaistaan 5.3.2012

Englantilainen goottirokkiyhtye Fields of the Nephilim (www.fields-of-the-nephilim.com) ilmoittaa tulevansa julkaisemaan EMI:n avulla tuplalivealbumin ja "Ceromonies" maaliskuun viidentenä. Fields of the Nephilimin keulahahmo Carl McCoyn mukaan tämä julkaisu kiteyttää ne maagiset hetket, joita yhtye on viimeisten vuosien aikana tarjonnut koettavaksi live-esiintymisissään. Julkaisulla nähdään materiaalia, jota nauhoitettiin kahdelta loppuunmyydyltä keikalta Lontoon Shepherd’s Bush Empiressä. Biisejä on yhtyeen varhaiskaudelta, mukana on myös klassikkoja, sekä viimeisimmän "Mourning Sun" -albumin biisejä.

Lisäksi valittujen palojen, kuten vuosien ikäisten "Trees Come Down" ja "Preacher Man" -biisien, muassa kuullaan hyvin harvinaiset tulkinnat biiseistä "Wail Of Sumer / And There Will Be Your Heart Also", joka on 13 minuutin mittainen maamerkki "Elizium"-albumilta. Livejulkaisuun sisältyy kaksi CD-levyllistä audiomateriaalia, sekä DVD-levyllä videokuvaa. Sen editoi ja ohjasi yhtyeen nokkamies Carl McCoy tuotantoyhtiönsä Sheer Faithin nimissä. "Ceromonies" tulee olemaan Fields of the Nephilim järjestyksessä toinen livejulkaisu. Teos ilmestyy tupla-CD:nä, joka sisältää yhden DVD-kiekon, sekä tuplavinyylinä ja digitaalisesti. Kappalemäärältään rajoitettu keräilijöiden kohde tullaan nimeämään lähiaikoina.

"Ceremonies"-CD #1:n kappaleet:

  1. Shroud
  2. Straight to the Light
  3. Penetration
  4. Shine
  5. Wail of Sumer
  6. And There Will Your Heart Be Also
  7. Trees Come Down
  8. Moonchild
  9. Psychonaut

"Ceremonies"-CD #2:n kappaleet:

  1. Intro (Harmonica Man)
  2. Preacher Man
  3. From the Fire
  4. Requiem
  5. Xiberia
  6. Zoon (Wakeworld)
  7. Mourning Sun
  8. Celebrate

"Ceremonies"-DVD:n kappaleet:

  1. Shroud
  2. Straight to the Light
  3. From the Fire
  4. Penetration
  5. Wail of Sumer
  6. And There Will Your Heart Be Also
  7. Trees Come Down
  8. Moonchild
  9. Psychonaut
  10. Mourning Sun

Fields of the Nephilim on:

  • Carl McCoy
  • Snake
  • Tom Edwards
  • Gav King
  • Lee Newell

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5577 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 16. päivä tammikuuta 2012 kello 13:01. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.