Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Ensviikolla onnistuu kuivaharjoittelu ti tai to iltana ja sunnuntaina harkat ennen esitystä, ju…Lue lisää…

Gootti.net:in väki vaeltaa Helsingin Suomenlinnaan tänään lauantaina. Kyseessä on vapaamuotoinen illanvietto yhdessä, johon ei ole ikärajaa tai minkäänlaista pääsymaksua. Tapaaminen ja lähtö kohti Suomenlinnaa on kello 14:00 aikaan Kauppatorilla, josta lautat lähtevät. Lauttamaksu on 2,20 €. Tarkempia tietoja ja keskustelua reissusta löytyy foorumilta aihetta käsittelevästä viestiketjusta.
Suomenlinnaan voi tietysti saapua myös myöhemmin, mutta em. ajankohtana paikalle marssii goottimiitin etujoukot. Paikan päällä vietetään aikaa yhdessä esimerkiksi leikkimielisen tikanheittokilpailun ja goottiaiheisen tietovisan parissa. Parhaat pisteet saanut voittaa kaksi Finnkinon lahjalippua elokuviin.
“Suokin” reissua varten kannattaa varata matkaan omat eväät (suotavaa tuoda myös hieman ylimääräistä muille tarjottavaksi) ja haluttaessa myös virvoitusjuomat. Paikan päältä löytyy pahvilautasia ja muovihaarukoita.
Sääennusteen mukaan taivas saattaa langettaa goottimiitin väen nautittavaksi 21 °C:n lämpötilan, jota viilentää satunnaisesti kevyt kesäsade. Suomenlinnassa oltaessa lähellä merta voi tuuli olla ajoittain navakkaa, joten vilulle herkkien yksilöiden on hyvä ottaa mukaan lämpimiäkin vaatteita oman harkinnan mukaan.
Suomenlinna on Helsingin edustalla sijaitseva linnoitus. Se tunnettiin aikaisemmin ruotsinkielisen nimensä mukaan Viaporina.
Linnaan pääsee Helsingin kaupungin liikennelaitoksen kyydissä matkakortilla, kertalipulla tai sitten erityisellä Suomenlinna-lipulla. Lautta liikennöi Kauppatorin suunnalta Suomenlinnan kaupungin puoleiseen rantaan. Jännitystä tämän päivän matkamiesten ja -naisten eloon tuo lauttalaivojen hulvaton lähihistoria, joka pitää sisällään lähelle-piti -tilanteita, kuten karilleajoa ja törmäyskursseja risteilyaluksien kanssa.
Gootti.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1608 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Uutinen julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 07. päivä heinäkuuta 2007 kello 02:02. Jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 191 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.