Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Lemmikit: kun en oikein itsekään meinaa uskoa niin vilkaseppas kuin kovaa maa- tai merikotka voi lentää. Ei se oo kiinni siitä ettei ne ääntä pitäis. mut ehditkö kuulemaan. Osuma on kyl tussahdus vaan, se on k...

Hellfire Club 27.8

Hellfire Club jatkaa voitokasta kulkuaan kolmanteen iltamaansa ja tuo Iso-Britanniasta ensimmäistä kertaa Suomeen maanisen industrial -musiikin ja teknon lähettilään The Judas Covenin! The Judas Coven on edesmenneen kautta aikain menestyksekkäimmän rankan konemuusikin bändin Lab-4:n päämiehen Adam Newmanin sooloprojekti, joka maalailee Adamin laulujen sanoitusten kanssa dark waven, noisen ja industrial teknon synkissä maailmoissa. Judas Coven on niittänyt mainetta ulkomailla soittamalla Front Line Assemblyn ja Grendelin kaltaisten alansa huippubändien kanssa. Ensi vuodelle Judas Covenille on luvassa kiertuekeikkoja muun muassa Combichristin kanssa.

The Judas Coven julkaisee debyyttialbuminsa "You Are Alone" elokuussa ja albumin viralliset julkaisubileet pidetään juurikin Hellfire Club -tapahtumassa. Lisäksi Hellfire Club pamauttaa levareiden taakse tämän hetken Suomen parhaat naispuoliset DJ:t! Cyberpunkin valtakuntaan meidät saattavat kruunaamattomat DJ-kuningattaret Milla Lehto, Zynthexia, Miia Magia, Miazu Djane J7! Kukin heistä edustaa oman musiikkigenrensä ehdotonta huippua Suomessa ja tapahtumassa saammekin nauttia heiltä normaalia synkempää keikkasettiä. Miehistä Hellboy-teemaa ylläpitävät klubin residentit Proteus, aQi, Kuroshio, ja Shades Beati Mortui -bändistä, sekä vierailevat starat E-110 ja Primenumber.

Kuvassa The Judas Covenin keulahahmo kaasunaamari kasvoilla ja haalarit vaatteena.
Kuvassa The Judas Coven.

Klubia vietetään ensi viikon lauantaina, 27. elokuuta, jossa ensimmäistä kertaa Suomessa nähdään The Judas Coven esiintymistä. Tapahtumaa vietetään Playgroundin tiloissa Helsingissä, osoitteessa Iso-Roobertinkatu 12. Ovet avataan kello 21 maissa. Illanvietto päättyy seuraavana aamuna. Sisäänpääsy ovelta on 13 euron arvoinen. Tiketistä ennakkoon tilatut liput saa 10 € + toimituskulujen hintaan.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5547 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 16. päivä elokuuta 2011 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 144 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.