Gootti.net

Kategoria: Goottimusiikki

Saints of Ruin: "Glampyre".

"Glampyre"-albumin etukannessa vanhaa paperia muistuttava kuvio, jonka yläosassa on punainen vahasinetti, jonka päälle osittain sijoitettu albumin nimi. Kuvan alaosassa kaunokirjoituksella lukee Saints of Ruin.Julkaistaan 20.5.2011

Yhdysvaltalainen goottirokkibändi Saints of Ruin (www.saintsofruin.co) tiedottaa juhlistavansa uuden "Glampyre"-albumin ilmestymistä kesäkuussa soittamalla San Franciscossa sijaitsevassa klubissa. Albumi saapuu levykauppoihin toukokuussa 2011 Echozonen ja Sony Recordsin kautta. Teos on seuraaja toukokuussa 2010 ilmestyneelle "Nightmare"-debyyttialbumille. Sitä edelsi huhtikuussa 2008 viidestä biisistä koostettu EP-lätty "Fairytale". Näin ollen "Glampyre" edustaa Saints of Ruinin järjestyksessä toista studioluomusta. Musiikillisesti se on edeltäjäänsä rock-vetoisempi. Äänitteellä kuullaan yhtyeen oman tuotannon lisäksi The Cultin biisistä "Rain" tehty tulkinta.

Lue koko julkaisu…

"Electropop Vol. 6" -kokoelma.

Musta pohjaväri ja sen päällä verenpunainen tahra jonkinlaista nestemäistä ainetta, jonka päälle sijoitettu osittain valkoisella värillä sana Electropop.Julkaistaan 29.4.2011

"Electropop Vol. 6" -kokoelmalla kuullaan 13 sellaista biisiä, joita ei ole aikaisemmin julkaistu missään tämän levysarjan tai muunkaan levyn yhteydessä. Tämä väite voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä kokoelmalle ladatut raidat ovat uusia, päivitettyjä versioita. Osassa niistä kuullaan vierailevia muusikkoja. Conzoom-levymerkin kautta julkaistava "Electropop Vol. 6" ilmestyy viikon päästä perjantaina. Se on suositeltava hankinta melodioiden ja elektronisen poppimusiikin ystäville. Sarjan edellinen osa julkaistiin viime vuonna. Tällä kuudennella osalla kuullaan biisit mm. I Hate This Placelta, Vile Electronicsilta, Northern Marsilta ja Spreading Pointilta.

Lue koko julkaisu…

Wednesday 13: "Re-animated".

Valokuva miehen vihertävistä kasvoista, joiden ympärillä ja edessä mustia, pitkiä hiuksia. Kuvan yläosassa lukee valkoisella Wednesday 13 ja oikeassa alakulmassa pienemmällä fonttikoolla "Re-Animated" -albumin nimi.

Yhdysvaltalainen punk rockia tekevä muusikko Wednesday 13 kertoo aikovansa julkaista toukokuun alkupäivien varrella remixejä sisältävän levyn. Viisi biisiä "Skeletons"-albumilta sisältävä "Re-animated" julkaistaan osittain hyväntekeväisyystarkoitukseen. Muusikko kertoo aikovansa lahjoittaa osan levyn myyntituloista julkaisua seuraavan kuukauden aikana Amerikan Punaiselle Ristille. Ristiretkeläiset jakavat rahaa ainakin Japanin vastaavalle taholle, joka puolestaan tukee Japanin hallitusta tsunamin jälkien korjaamiseen. Wednesday 13 ei ole kertonut kuinka suuren loven hän tulee välittämään japanilaisten tukemiseen. Japanissa koettu maanjäristys oli voimakkaimpia, joita siellä on kuunaan mitattu. Se synnytti hyökyaaltojen sarjan, joka vei kymmeniätuhansia henkiä.

Lue koko julkaisu…

Seventh Harmonic: "Garden of Dilmun".

"Garden of Dilmun" -albumin etukannessa itämaiseen tyyliin tehty, koristeellinen ympyrä, jossa kuvioita ja reikiä. Ympyrästä lähtee tummia piikkejä eri suuntiin. Kuvan yläosassa lukee valkoisella Seventh Harmonic ja alaosassa albumin nimi.Julkaistaan 13.5.2011

Seventh Harmonic (www.seventh-harmonic.com) tulee julkaisemaan perjantaina 13. toukokuuta "Garden of Dilmun" -albumin. Sen julkaisee Euroopan markkinoilla saksalainen Out of Line Music. Kolmesta naisesta ja keikkarintamalla lisäksi yhdestä miehestä koostuva Seventh Harmonic on Lontoossa vuonna 1999 perustettu bändi, joka painottaa tunnelmallista musiikkia ja monilaulua. Bändi luo neoklassista musiikkia ja tällä albumilla sen muassa kuullaan runsaasti folk-vaikutteita. Albumi perustuu yhtyeen mukaan kolmen suuren muusan konseptiin. "Garden of Dilmun" tulee olemaan bändin järjestyksessä kolmas albumi ja seuraaja "Promise of Sacrifice" -nimiselle nelitoistaraitaiselle pitkäsoitolle.

Lue koko julkaisu…

"Kinetik Festival Volume 4" -kokoelma.

Valkoinen pohjaväri ja sitä vasten jonkinlainen metallipalkeista koostettu tila, jossa vaaleita neliskanttisia ikkuna-aukkoja. Kuvan keskellä lukee viivakoodin yhteydessä "Kinetik Festival Volume 4".Julkaistaan 3.5.2011

Yhteensä lähes puolet yksinomaan tällä kokoelmalla kuultavia kappaleita sisältävä "Kinetik Festival Volume 4" tullaan julkaisemaan kanadalaisen Artoffact Recordsin kautta toukokuun 3. päivä. Tupla-CD sisältää kuunneltavaa aineistoa 32 raidan verran. Kokoelmalevy on sarjan neljäs osa. "Kinetik Festival" -sarja on ottanut nimensä Pohjois-Amerikassa järjestettävästä samannimisestä elektronisen musiikin tapahtumasta. Tällä kertaa kuunneltavaksi on asetettu tuotantoa niinkin nimekkäiltä akteilta kuin VNV Nation, Front 242, Covenant ja Front Line Assembly. Tämän levysarjan edellinen osa ilmestyi toukokuussa 2010.

Lue koko julkaisu…

Devout: "Love for the Unusual".

"Love for the Unusual" -albumin etukannessa valokuva patsaasta vaaleanharmaata taivasta vasten ja alhaalta ylöspäin otetussa perspektiivissä. Vasemmassa yläkulmassa Devout-logo ja oikeassa alakulmassa lukee levyn nimi.Julkaistiin 4.3.2011

Espanjalainen EBM:ää, electroa ja industrialia takova Devout julkaisi kotiseudullaan tammikuun alussa tämän kymmenestä kappaleesta koostuvan "Love for the Unusual" -albuminsa. Madridista käsin toimiva Devout aktivoitui loppuvuodesta 2009 Chema Neilan toimesta. Tämä teos nauhoitettiin viime vuoden touko–lokakuun välisenä aikana ja masteroitiin Lontoossa Exhange of London Studion tiloissa Simon Danielilla. Daniel on uransa varrella virittänyt ainakin Depeche Moden ja Nitzer Ebbin äänitteitä. Debyyttialbumi julkaistiin tammikuussa bändin kotiseudulla, jossa Devoutin itsensä mukaan elektronisen musiikin rintama otti levyn avosylin vastaan. Bändin tuotantoon voi tutustua siirtymällä sen MySpace-sivuille.

Lue koko julkaisu…

Syncrotek: "Subwoofer".

"Subwoofer"-albumin etukannessa valokuva mustasta kaiuttimesta tai bassovahvistimesta. Subbarin keskellä olevassa mustassa kohoumassa lukee "Subwoofer" ja sen vasemmalla puolela Syncrotek.Julkaistaan 13.5.2011

Yhden miehen Syncrotek tuo Infacted Recordingsin myötävaikutuksella kuulosteltavaksi sekoituksen industrialia, technoa ja kaikenlaisia tanssisalonkikelpoisia sointuja. Toukokuussa ilmestyvä "Subwoofer" sisältää menevää klubisettiä yhteensä 12 biisin, intron ja outron muodossa. "Subwoofer" on yhtyeen debyyttialbumi. Bändi on aikaisemmin urallaan saanut viisujaan esille useiden kokoelma-albumien avulla — Syncrotekia on kuultu ainakin sellaisilla kokoelmilla kuin "Nacht der Maschinen" ja "Tanzlabor". Syncrotekin tuotantoon voi tutustua siirtymällä yhtyeen MySpace-sivuille.

Lue koko julkaisu…

Monica Richards: "The Strange Familiar".

Sinertävä pohjaväri ja sen päällä koristeellisia muotoja ja kuvioita. Kuvan päällä lukee vaalealla värillä "The Strange Familiar" siten, että sanat on laitettu kukin omalla rivilleen.Julkaistaan 13.5.2011

Yhdysvaltalainen laulaja ja kirjailija, täti Monica Richards (www.monicarichards.com), joka parhaiten tunnetaan työstään Faith and the Muse -yhtyeestä, julkaisee pian EP-levyn. Se on viisi kappaletta käsittävä "The Strange Familiar". Teos on jonkinlainen näyte siitä, miltä seuraava "Naiades"-albumi voi tulla kuulostamaan. Toukokuussa ilmestyvällä EP:llä kuullaan yhteensä viisi biisiä ja neljä niistä ovat entuudestaan julkaisemattomia. Soittolistalle on laitettu lisäksi yksi tanssiremix-biisi "InfraWarrior"-debyyttisooloalbumin päätösraidasta "A Good Thing". Artistin ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi loppuvuodesta 2006. Se on lokeroitavissa sekoitukseksi darkwavea ja goottifiilistelyä ja elektronista musiikkia. Äänite sisältää 14 kappaletta, joista soittoaikaa ropisee vajaan 71 minuutin edestä.

Lue koko julkaisu…

Rome: "Our Holy Rue / The Merchant Fleet".

Musta pohajväri ja sen päällä valokuva kuolleista puista ja puukuvan yläpuolella lukee pelkistetyllä fontilla yhtyeen nimi vaaleanharmaalla värillä. Kuvan alaosassa lukee singlen nimi samaan tyyliin, vain pienemmällä fonttikoolla.Julkaistaan 10.6.2011

Jerome Reuterin vuonna 2005 perustama martial folk -projekti Rome lohkaisee vinyylilevyksi "Our Holy Rue / The Merchant Fleet" -singlen, joka nimensä mukaisesti sisältää kaksi biisiä. Mustana 10-tuumaisena vinyylilättynä ilmestyvä teos rajoitetaan 999 kopioon maailmanlaajuisesti. Sen B-puolelle on tehty laserilla kohokuviointi ja levyn kääreeksi tuleva pahvi on 300-grammaista, mattapintaista laatutavaraa. Parin biisin single julkaistaan kesäkuussa 2011 Trisol Music Groupin kautta. Levyn voi tilata esimerkiksi saksalaisen Infrarot-nettikaupan katalogista. Musiikillisesti äänitteen lupaillaan poikkeavan bändin unenomaisesta balladifiilistelystä — nimikkokappale on industrial-vetoinen ja B-puolen raita folk-henkinen.

Lue koko julkaisu…

The Spiritual Bat: "Cruel Machine".

"Cruel Machine" -albumin etukannessa valokuva tai piirros ihmislapsesta istumassa alasti ja kyynelehtimässä. Hahmo on puettu osittain mustaan kaapuun tai kankaaseen. Vasemmassa yläkulmassa lukee valkoisella The Spiritual Bat.Julkaistaan 27.5.2011

Kahden muusikon pyörittämä The Spiritual Bat katsoo edustavansa vanhan oppikunnan goottimusiikkia, psykedeelistä deathrockia ja batcaven antia, ja tiedottaa tuovansa reilun kuukauden kuluttua sitä seuraavan studioalbumillisen. Saksalaisen Danse Macabre Recordsin avulla julkaistava uusi albumi on nimeltään "Cruel Machine". Vaikka sen yksityiskohtia ei ole vielä juurikaan paljastettu, bändi tarjoaa mahdollisuuden tutustua levyn tyyliin kappaleen "Through The Shadows" muodossa. Se laitettiin kuunneltavaksi huhtikuun alussa yhtyeen MySpace-sivuille. Yhtye katkaisi helmikuussa 2011 välinsä Pray Silence Recordsiin. Yhtye ei ole selventänyt miksi yhteistyökuviot päätettiin.

Lue koko julkaisu…

"World Wide Electronics Volume 1" -kokoelma.

Keltainen pohjaväri ja sen päällä mustalla värillä maailman kartta, jota paksu katkoviiva reunustaa. Kuvan alaosassa pientä pränttiä mustalla värillä.Julkaistaan 15.4.2011

"World Wide Electronics Volume 1" on uusi elektronista musiikkia edustava biisisarja. Tämän levyn soittolistalle päätyneet biisit poimi Suicide Commandon keulahahmo Johan van Roy. Muusikko on poiminut parhaimmiksi katsomiaan harsh elektron tulokkaita, joiden tuotantoon hän on tutustunut Internetin välityksellä. Eräitä suurtakin suosiota saaneita yhtyeitä esitellään. Niitä ovat esimerkiksi Reaxion Guerrilla ja C-Lekktor. Soittolistan painopiste on kuitenkin tulokkaiden tuotannossa. "World Wide Electronics Volume 1" sisältää kolme sellaista kappaletta, joissa Johan van Roy itsekin käy vierailemassa. Äänite julkaistaan tänään perjantaina Out of Line Musicin kautta. Kiekolla kuullaan 17 biisiä, joista soittoaikaa ropisee yli 60 minuuttia.

Lue koko julkaisu…

"Nacht der Maschinen Volume 3" -kokoelma.

"Nacht der Maschinen Volume 3" -kokoelman etukannessa kuva suuresta propellista, jonka yläpuolella lukee kokoelman nimi valkoisella. Alaosassa pientä pränttiä, jota ei voi lukea.Julkaistaan 13.5.2011

Kuukauden kuluttua ilmestyvä "Nacht der Maschinen Volume 3" on kolmas annos elektronisen musiikin synkempiä säveliä. Koneiden yö -levysarjan tämänkertainen versio sisältää 17 klubikipaletta, joista soittoaikaa sikiää yli 77 minuuttia. Nacht der Maschinen on Saksan Reinin–Mainin alueen suosituin klubi, jossa soitetaan electroa, industrialia ja EBM:ää. Klubissa käy kuukausittain 600 asiakasta. Sen nimissä julkaistava "Nacht der Maschinen Volume 3" julkaistaan Infacted Recordingsin kautta 13. toukokuuta. Levyn CD-version kappalemäärä on rajoitettu 1000 kopioon. Soittolistalla kuullaan Eisenfunkia, Reaperia, Grendeliä, Noisuf-X:ää ja muita.

Lue koko julkaisu…

Flint Glass ja Polarlicht 4.1/Transistor: "Zoran's Equation".

"Zoran's Equation" -albumin etukannessa tummanharmaa pohjaväri ja sen päällä oikeassa laidassa jonkinlainen selkärangasta muotoiltu rengas, jonka sisällä valkoinen ihmisen pää.Julkaistaan 15.4.2011

Myöhemmin huhtikuussa julkaistava "Zoran’s Equation" on yhteensä tasan 10 biisiä sisältävä konseptialbumi bändikaksikolta Flint Glass ja Polarlicht 4.1/Transistor. Albumilla kuultaviin kappaleisiin on haettu inspiraatiota ranskalaisen kirjailija René Barjavelin novellista La Nuit des Temps. Artistit tarjoavat kuunneltavaksi industrialia, kokeellista musiikkia dark electronicaa, jota hyinen, elokuvamainen, tunnelma yhdistää.

Albumin luomiseen osallistunut Flint Glass on ranskalaisen Gwenn Trémorin bändiprojekti. Se on toiminut kohta vuosikymmenen ajan. Polarlicht 4.1 / Transistor on saksalainen ambientia ja industrialia tekevä kahden muusikon projekti.

Lue koko julkaisu…

Hocicolta "Bite Me!" -single.

"Bite Me!" -singlen etukannessa rinki, jonka laitamilla rivissä ihmisen pääkalloja ja teräviä piikkejä. Ringin keskellä lukee valkoisella Hocico ja levyn nimi.Julkaistaan 15.4.2011

Meksikolainen kahden muusikon miehittämä Hocico (www.hocico.com) julkaisi viime vuoden lokakuussa "Tiempos de Furia" -albuminsa ja nyt sen soittolistalta singleksi kappaleen "Bite Me!" varustettuna useilla remixeillä ja parilla uudella kappaleella. Raivokasta aggrotechiä takova Hocico ajoittaa singlelevyn ilmestymisen uuden Euroopan-kiertueen alustukseksi. Teos ilmestyy saksalaisen Out of Linen tuella 15.4. Äänite sisältää kolme remixiä levyn nimikkokappaleesta, sekä kaksi B-puolen raitaa; synkän "Embraced by the Light" -lohkaisun ja klubikompaktin "Silence is the Death" -biisin.

Lue koko julkaisu…

Jesus and the Gurus: "Wut + Zorn = Revolution".

"Wut + Zorn = Revolution" -albumin etukannessa näkyy ihmisiä bilettämässä apokalyptisessa tunnelmassa. Kuvan yläosassa Jesus and the Gurusin logo ja alaosassa lukee levyn nimi.Julkaistaan 15.4.2011

Sveitsiläinen elektronista musiikkia ja industrialia sekä metallimeininkiä sekoittava Jesus and the Gurus (www.jesusandthegurus.com) ilmoittaa tuovansa huhtikuun puolen välin taitteessa uuden albumin kuunneltavaksi. Teos on nimeltään "Wut + Zorn = Revolution", eli suomennettuna "Viha + Raivo = Vallankumous". Levyllä kuultavat sanoitukset sisältävät ironisia viittauksia kulutusyhteiskuntaa, politiikkaa ja musiikkibisnestä kohtaan. Provokatiivinen täyslaidallienn tullaan julkaisemaan Black Rain -levymerkin kautta 15. päivä kuluvaa kuukautta. Sama levymerkki julkaisi myös vuoden 2009 alussa ilmestyneen albumin "Blood, Sweat and Tears". Vuonna 1994 perustettu Jesus and the Gurus on Sveitsin pitkäikäisimpiä industrialia ja metallia tekeviä yhtyeitä.

Lue koko julkaisu…

Blutengel: "Über den Horizont".

"Über den Horizont" -EP:n etukannessa sinertävä tausta ja sen päällä musta mustetahra, jonka päällä lukee vitivalkoisella BlutEngel ja sen alla pienemmällä levyn nimi.Julkaistaan 15.4.2011

Darkwavea tekevä saksalaisyhtye Blutengel (www.blutengel.de) tiedottaa tuovansa 15. huhtikuuta esiin uuden EP-levyn, tai singlen, joka sisältää kolme eri tulkintaa levyn nimikkokappaleesta "Über den Horizont". Tämä on lohkaisu yhtyeen viimeisimmältä, Saksan Media Control -albumilistalla suosiota ja huomiota saaneelta, "Tränenherz"-studiolätyltä. Out of Line Musicin kautta julkaistava teos tarjoaa kuunneltavaksi yhden biisin, jossa kuullaan vierailevana muusikkona Wort-Ton. Blutengelin mukaan se on yksi lupaavimmista uuden koulukunnan synkiöelektroyhtyeistä. Blutengelin "Über den Horizont" ilmestyy kappalemäärältään rajoitettuna CD-painoksena ja digitaalisena versiona.

Lue koko julkaisu…

Aministia: "Egotrap".

"Egotrap"-albumin etukannessa valokuva jonkinlaisesta ruhjotusta nuken päästä, jonka taustalla näkyy ruskeita muotoja ja hahmoja. Vasemmassa laidassa lukee valkoisella värillä Amnistia ja sen alla albumin nimi.Julkaistaan 29.4.2011

Saksan Leipzigistä käsin operoiva elektronista musiikkia tekevä Aministia (www.amnistia.de) tuo 29. huhtikuuta esiin uuden studioalbumin. "Egotrap"-nimisellä levyllä, joka ilmestyy ainakin kahtena eri versiona, kuullaan vierailevina muusikkoina [:SITD:]– ja Klangstabil-ryhmittymien jäseniä. Albumin kappalemäärältään rajoitettu tuplalättyversio sisältää remixejä useilta akteilta, kuten Rotersandilta, Plastic Noise Experienceltä ja Accessorylta. Amnistia laittoi nettisivuilleen kuunneltavaksi lähes 13 minuutin mittaisen biisikoosteen. Se esittelee useita tulevan kiekon kappaleita antamalla kuulla niistä lyhyitä ääniklippejä. Amnistian tuotantoon voi tutustua myös yhtyeen MySpace-sivuilla.

Lue koko julkaisu…

ASP: "The Complete Schwarzer Schmetterling Zyklus I–V".

Sinimusta kansitaide, jossa valkoisella värillä lukee yläosassa ASP ja alaosassa goottilaisella fontilla "The Complete Schwarzer Schmetterling Zyklus I–V".Julkaistaan 27.5.2011

Saksan ASP (www.thetalesofasp.com) aikoo julkaista Trisol Music Groupin kautta ainutlaatuisen jättikokoelman. Ensi kuukauden loppuvaiheilla ilmestyvä paketti sisältää kuudelle CD-levylle runtattuna yli 100 biisiä. Lisäksi neljällä erillisellä CD:llä kuullaan runsaasti harvinaisia ja loppuun myytyjä singlelohkaisuja. Goottibändi tarjoaa siis yhteensä 10 CD:n edestä musiikkimateriaalia, eikä siinä vielä kaikki, sillä pakettia täydentämään tarjotaan 112-sivuinen kirja. Kovakantinen kirja on kooltaan 280×280 millimetriä ja sen lehdet ovat korkealaatuista paperia. Tekstin ja audioaineiston lisäksi ASP sulloo tähän "The Complete Schwarzer Schmetterling Zyklus I–V" -nimiseen satsiin graafista aineistoa kirjan sivujen kokoisina kuvina.

Lue koko julkaisu…

The Girl & The Robot: "Silence * Borderline".

Vihreä pohjaväri, jota vasten kehystetty kuva vaaleakutrisesta naisesta nojaamassa vihreään seinään. Kuvan yläosassa lukee valkoisella värillä bändin nimi ja alaosassa levyn "Silence * Borderline" nimi kaunokirjoituksella.Julkaistaan 20.5.2011

Ruotsalainen elektronista musiikkia ja new wavea tekevä kahden muusikon The Girl & The Robot (www.thegirlandtherobot.com) aikoo julkaista toukokuussa uuden EP-levyn, nimeltään "Silence * Borderline". Se edeltää elokuussa ilmestyvää "Acardiac"-nimistä studiolättyä. Uusi albumi tullaan julkaisemaan saksalaisen Trisol Music Groupin kautta, kuten edellinenkin, viime vuoden maaliskuussa esiin tuotu "The Beauty of Decay" -kiekko. The Girl & The Robot on vuodesta 2009 lähtien toiminut bändi, jonka jäsenistä laulaja Plastique vaikuttaa Welle:Erdballissa ja soitinosastovastaava Deadbeat puolestaan Second Unitissa. Duon tuotantoa voi käydä kuuntelemassa bändin MySpace-sivuilla.

Lue koko julkaisu…

Lumous Gothic Festival 2011.

Tämänkertainen Lumous Gothic Festival koetaan 7.–10. heinäkuuta Tampereella. Tapahtuman päiväkohtaista ohjelmistoa ei ole vielä listattu. Sen sijaan esiintyjien nimet on. Lista sisältää yhteensä 15 esiintyvää bändiä ja useita DJ:tä. Yhtyeistä puolet edustavat ulkomaista verta ja nimien joukossa on sellaisia toimijoita kuin Star Industry, Grendel, Attrition ja Larva. Kotimaisia rytmiryhmiä ovat muun muassa Loistava Polku, Ultranoir ja -Sihil. Lumous Gothic Festivalin vuoden 2011 versio on jo 11. kertaa Tampereelle organisoitu goottifestivaali. Se sisältää nuottiosaston lisäksi oheistapahtumia, kuten saunasession, piknikin ja Dark Marketin. Lisätietoja Lumouksesta löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.lumous.net.

Lue koko julkaisu…