Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Myydään Tyylikäs musta Berserk kiltti bk: Miesten kiltti, uudenveroinen kerran sovitettu, mutta oli liian pieni. Kivipestyä hieman joustavaa puuvillaa tekonahka yksityiskohdilla. Irrotettavat taskut, pronssin väriset vetoketjut ja koristeet. ...

Leaether Strip: "Mental Slavery"

Synkkä valokuva ylävartaloltaan alastoman miehen hahmosta, joka on peilikuvana niin, että miehet taipuvat vasemmalle ja oikealle. Kuvan yläosassa mustaa taustaa vartne Leaether Stripin logo ja sen alla "Mental Slavery" -albumin nimi.Julkaistaan 11.6.2010

Tanskalainen vuodesta 1988 asti toiminut Leaether Strip tuo uutta musiikkia esille sellaisen läjän, joka sisältää jopa neljän CD-levyllisen edestä musiikkia. Kiekoilla kuullaan yhteistyössä Andi Sex Gangin ja I:Scintilla-yhtyeestä tutun Jim Cookaksen kanssa tehtyä musiikkia yhden akustisen biisin sekä toisen duettona lauletun kappaleen verran. Elektronisen musiikin saralla nimeä niittäneen Claus Larsenin uutukaislevy on nimeltään "Mental Slavery". Se julkaistaan Alfa Matrixin kautta kesäkuun toisella viikolla. Teoksen kansitaiteen ja muun graafisen materiaalin toteutti amerikkalainen Evi Numen. Opuksen ennakkotilausvaihe starttasi huhtikuun lopussa. Teoksen voi tilata suoraan belgialaisen levy-yhtiön nettisivuilta, josta voi myös katsella Beethovenin "Kuutamosonaatti"-kappaleen innoittaman musiikkivideon biisistä "My Shadow Is Your Home".

Leaether Stripin Claus Larsen on hakemus Beethovenin musiikin lisäksi vaikutteita uudelle albumilleen myös Chopinin hautajaismarssista. Albumista ilmestyy tupla-CD-version lisäksi ylellinen kartonkikoteloon kääritty triplalevypainos, jossa kolmas CD-levy on nimeltään "Mental Disturbance". Sen soittolista sisältää remixejä yhteensä 17 kappaletta Portion Controlilta, E-Craftilta, Sebastian Komorilta, Kant Kinolta, Psy’Aviahilta ja muun muassa Autodafehilta. Leaether Strip on julkaissut jonkin verran uutta tuotantoaan omalla MySpace-sivullaan.

"Mental Slavery" -CD #1:n kappaleet:

  1. Introvert
  2. Turmoil (Fuel for Fascism)
  3. My Shadow is Your Home
  4. I Feel Human
  5. State of Mind Control
  6. Invade My Body
  7. Out There
  8. Abusive
  9. Your God Has Left You Tonight
  10. Closer to the Pulse Beat
  11. It’s the End
  12. No Entry No Exit
  13. Thirty-seven Point One
  14. Strobe Lights
  15. Frankfurt Noir
  16. Invade My Body (Bær Body Music mix)

"Mental Slavery" -CD #2:n kappaleet:

  1. Grab It Now
  2. We Build the Walls
  3. Slow
  4. Battle Mind
  5. Dead Soil
  6. Song for Pia
  7. What Have I Done? (feat. Andi Sex Gang)
  8. H. C. Ørsted
  9. Out There (Tunguska version)
  10. My Funeral
  11. I Watch You Fall
  12. Abscido
  13. Song for Pia (acoustic version feat. Jim Cookas)
  14. The Bears Aren’t Sleeping Tonight (Dance mix)

"Mental Disturbance" -CD:n kappaleet:

  1. Grab It Now (Sebastian Komor remix)
  2. Battle mind (Kant Kino remix)
  3. It’s The End (Pink Industrial Whores remix)
  4. Introvert (Portion Control remix)
  5. Turmoil (Halo in reverse remix)
  6. Invade My Body (Kant Kino remix)
  7. State Of Mind Control (Project-X remix)
  8. Invade My Body (Titans remix)
  9. Turmoil (Autodafeh remix)
  10. Slow (Psy’Aviah remix)
  11. Introvert (Erektor remix)
  12. It`s who I am (E-Craft remix)
  13. Invade My Body (Exzakt & Rubberdoll remix)
  14. Battle mind (Spark! remix)
  15. Your God has left you tonight (Suessenborn Sinessence remix)
  16. The Bears Aren’t Sleeping Tonight (Notch Sexuality remix)
  17. Slow (Advent Resilience remix)

Ohessa listattujen viisujen lisäksi Alfa Matrix tarjoaa albumin tilaajille mahdollisuuden nauttia bonusmateriaalista myös digitaalisessa muodossa. Tilaajille lähetetään muovikortti, jonka sisältämien tietojen turvin fanit voivat ladata netistä 19 kappaletta. Nekin ovat remixejä ja niitä ovat käyneet tekemässä PNE, Amgod, Steril, Solitary Experimetns, Cervello Elettronico, Neikka RPM,_Razorfade ja virolainen Freakangel, joka sekin suunnittelee albumin julkaisemista kesäkuussa.

Leaether Strip on:

  • Claus Larsen

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 03. päivä toukokuuta 2010 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 349 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.