Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Club Infektio: iVardensphere, ESA, Riot Kitten: Syksyn alkuun Club Infektio tarjoaa jälleen jotain ainutlaatuista. Modernin elektronisen musiikin superryhmä iVardensphere saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen soittamaan vertaansa vailla olevaa tribaa...

Miss FD: "Monsters in the Industry" -levyarvostelu

  • Levyarvostelu julkaistu tiistaina 04.05.2010
  • Avainsanat:

Miss FD:n albumin "Monsters in the Industry" etukannessa näkyy valokuva punatukkaisesta goottinaisesta istumassa kuunsirpin päällä. Kuvan oikeassa yläkulmassa Miss FD:n logo ja alaosassa lukee albumin nimi versaalilla.Julkaistiin 15.4.2010

Levyn kannen kuulla ratsastava kiharapää on sama, aiemmin Frightdoll-nimellä kulkenut kybermimmi, jonka edellisen tuotoksen arvostelin jotakuinkin vuosi sitten, enkä oikein digannut. Koska kyseisen äänitteen musiikillinen sisältö on jo ehtinyt unohtua, voin tuorein ja avoimin korvin lähteä arvostelemaan uunituoretta "Monsters in the Industry" -albumia.

Miss FD:n musiikkigenre on ensimmäisen biisin ajaksi yllättäen muotoutunut jonnekin goottielektron ja Britney Spearsin tai Lady Gagan välimaastoon, eivätkä sanoituksetkaan juuri tarjoa Voice-kanavan vakiosoittolistaa kummempia elämyksiä niin avausraidalla kuin myöhemminkään.

Koko lättyä vaivaa selkeästi oikeanlaisen biisiprogression puute, vaikka synkeitä melodiakiertoja ja kokeilevaakin otetta piisaa. Välillä sitä suorastaan turhautuneena odottaa, että kappaleiden alkujen jälkeen lähtisi jonkinlainen nostatus ja lopulta ekstaattinen saundiräjähdys, joka pakottaisi pahimmankin kyynikkokriitikon jalat tamppaamaan, mutta niin ei vain kertaakaan käy.

Ei epäilystäkään että tämä on goottipippaloissa ihan hittikamaa, mutta minuun monotonia ja toisto eivät pure — vaadin muusikoilta kunnianhimoisempia suorituksia. Julkaisun parasta antia ovatkin artistineidon omalla lauluäänellään sekä konerutinoilla leikittely, ja jahka perinteisimmät ratkaisut ja loputtomat loopit saataisiin pois ja tilalle rohkean tarttuviakin kertosäkeitä, tässä voisi jopa olla ainesta. Kehitystä edelliseen albumiin on toki tapahtunut huimasti. Sopii toivoa, että seuraavassa täyspitkässä olisi myös niitä niin kaivattuja koukkuja, joita palaisi kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen.

Tämän sanottuani huomautan joka tapauksessa että kappaleista "Dream door", "Thunder in the Blood" ja kärkeen mainitsemani "Break your Control" ovat luultavasti niitä yksilöitä joita voisi kuvitella kuulevansa alan riennoissa, ja voin hyvinkin suositella tämän artikkelin syna– industrial– ja elektropäälukijoita kuuntelemaan albumin ihan vain yleissivistävästä mielenkiinnosta. Lisätietoja Miss FD:stä löytyy artistin nettisivuilta osoitteesta www.missfd.com ja MySpace-profiilista.

Pisteet: 3/5

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Ines Lukkanen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5124 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 04. päivä toukokuuta 2010 kello 02:02. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 206 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.