Gootti.net

Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!

Tuoreinta foorumilla:
Vampiric_ kirjoitti, että: Niinh, tuli onkelma, ollaan ehkä lähdössä saksaan ensi … (Ketjussa viestejä 0 kpl!)

Unshine siirtyy studioon.

Unshine-yhtyeen jäsenet seisovat huoneessa, jonka seinät ovat mustat ja lattia puunvärinen. Kuvassa neljä miestä, joiden keskellä ja etualalla on pitkähiuksinen nainen.Druidimetalliyhtye Unshine (www.unshine.com) käynnistää vielä tässä vaiheessa nimettömän kakkoslevynsä nauhoitukset 9. päivä huhtikuuta Klaukkalan D-studioilla. Levyn julkaisee Low Frequency Records. Bändin debyyttialbumi, minkä nimi on “Earth Magick”, ilmestyi vuonna 2005 LFR:n kautta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Crash Music Inc.:in leivistä. Druidiviisikon studioseikkailuja voi seurata huhtikuussa avattavassa blogissa, jonka osoite ilmoitetaan bändin nettisivuilla.

Bändi kertoo nettisivuillaan biisiensä teemoista ja rakenteista:

Laulujemme teksteissä, niiden usein dualistissa teemoissa, henkilöissä ja paikoissa pyrimme tietynlaiseen syvään ajattomuuden tunteeseen. Teksteistä voi löytää viittauksia mytologiaan, kansantarustoon, Euroopan historiaan, kauhuromantiikkaan, luonnonuskontoihin, vanhoihin satuihin ja arkkityyppisiin olentoihin. Teksteissä on usein ehkä myös lopullisena punaisena lankana unelma paluusta kadotettuun ja unohdettuun paratiisiin, vajoamatta kuitenkaan toivottomuuteen. Nykykulttuurin paineessa ihminen unohtaa helposti muinaiset juurensa ja paikkansa suhteessa esimerkiksi luontoon ja sen ikuiseen kiertokulkuun, kuuhun ja aurinkoon.

Unshine on:

  • Susanna Vesilahti (laulu)
  • Harri Hautala (kitara ja syntikka)
  • Jari Hautala (kitara)
  • Jukka “Stibe” Hantula (rummut)
  • Teemu “Teemal” Vähäkangas (basso)

Tietoa kirjoittajasta

Gootti.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin — hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 1497 kirjoitusta. Selaat juuri osion artikkeli julkaisuja.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

  • Textile ohje

Aikaisemmin julkaistuja…