Scream Silence: "Aphelia"

• Levyarvostelu julkaistu perjantainana 9. maaliskuuta 2007
• Avainsanat: scream silence

SS:n viisi jäsentä

Sream Silence oli minulle ihan uusi tuttavuus, ja ennen kuin sain levyä edes soittimeen asti, ennakkoluuloja ja -odotuksia oli kaikennäköisiä. Mutta täytyy myöntää, että kun levyn ensimmäinen biisi, "My Eyes", alkoi soida, olin kuin puulla päähän lyöty. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämähän on aivan loistava! Kuin huumattuna halusin kuunnella levyn aina vain uudestaan ja uudestaan, ja jos bändi jossain on tämän levyn kanssa onnistunut, niin ainakin ensivaikutelmassa. Se jos mikä on tärkeää, kun alkaa tekemään arvostelua. Hyvällä ensivaikutelmalla saa aikaan positiivisen asenteen levyä kohtaan. Kansitaide kuvaa mielestäni onnistuneesti sitä mitä levy sisältää. Aloituskappale on osattu valita hienosti. Se on kaunis kappale, joka tarttuu helposti päähän. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään itkuviisu, vaikka kappale onkin herkkä, ja ainakin minua se kosketti.

Ettei tämä nyt kuitenkaan mene ihan pelkäksi maasta taivaisiin kehumiseksi, huomautan tähän väliin, että levyn kappaleet ovat vähän turhan samanlaisia. Bändi on selvästi löytänyt oman soundinsa, ja sitä toistetaan sitten kaikissa biiseissä. Seasta löytyy kuitenkin muista edukseen erottuva helmi, vaikka aikalailla samaa soundia niissäkin toistetaan. Kappaleet eivät kuitenkaan ole tylsiä, ei yksikään. Kun levyn laittaa soimaan, sen haluaa kuunnella alusta loppuun.

Vaikka kappaleet muistuttavatkin toisiaan, jokaisesta löytyy jotain omaa. Yksikään kappale ei ole tylsä tai pitkäveteinen, päinvastoin. Tarpeeksi monta kertaa kun on levyn alusta loppuun kuunnellut, alkaa tuntua siltä, että levy toistaa itseään samanlaisilla biiseillä, ja siinä vaiheessa on hyvä vaihtaa CD:tä. Pienen tauon jälkeen pystyy palaamaan paremmin ensifiilikseen, jos se on kerran ehtinyt jo puutua.

Se, mitä levy jäi ehdottomasti kaipaamaan, on yksi vähän menevämpi kappale. Vaikka jokaisesta kappaleesta löytyykin poweria, on se kaikissa laitettu kertosäkeeseen. Koko biisin kestävä vauhdikkuus ei olisi ollut pahitteeksi. Suosikkibiisiä levyltä on vaikea löytää, mutta inhokin tunnistin heti kun se tuli vastaan. "Nothingness" on kappale, jonka uskoisin olevan sellainen, jota toiset rakastavat, toiset vihaavat. Se erottuu levyltä selvästi erilaisuutensa takia. Kappaletta kuunnellessani minulle tuli tunne, että tämä biisi ei voi kuulua goottibändin kappalevalikoimaan. Näin mielessäni aavikon, jossa mies soittaa akustista kitaraa nuotion äärellä kuutamossa kojoottien ulvoessa ja risupallojen pyöriessä tuulen mukana. Biisin saundi viittaa mielestäni Villin Lännen autiomaiden tunnelmiin, ja se alkoi ärsyttämään. Taustalta olisi puuttunut enää kamelikaravaanin kavioiden ääni kun ne painautuvat aavikon hiekkaa vasten.

Levyltä löytyy myös kolme bonusraitaa, jotka ovat live-vetoja. Niitä kohtaan olin ensin hieman vieroksuva, sillä en tykkää kuunnella bändin live-esiintymisiä, vaikka olisin itse ollut kyseisellä keikalla. Mutta tässäkin sain yllättyä, sillä nämä olivat todella hyviä! Yleensä live-vedot menevät jonkin verran nuotin vierestä, niissä on kaikua, tai muuta joka saa kappaleet kuulostamaan epämiellyttäviltä. Mutta nämä olivat joko playbackina esitettyjä, tai sitten bändi todellakin on hyvä! Levyltä löytyy kappale "Harvest" kahteen kertaan, livenä esitettynä sekä studioversiona, ja minusta live-versio oli ehkä jopa parempi. Täytyy sanoa että kyseessä on ensimmäinen bändi, jonka liveraitoihin olen lämmennyt.

Levystä jäi hyvä maku suuhun, huolimatta pienistä puutteista. Hyvä aloitus ja lopetus ovat mielestäni tärkeitä, ja siinä on onnistuttu. Kaikkeen muuhun levyn keskellä ei välttämättä tule kiinnitettyä niin paljoa huomiota, joten ne ovat toissijainen asia. Kokonaisuutena levy on onnistunut, ja se varmasti pyörii soittimessani vielä senkin jälkeen, kun tämä arvostelu on valmis. Asteikolla 1–5 antaisin levylle neljä tähteä.

Arvostelun kirjoitti nimimerkki TheSecret.

Pisteet: 4/5