Bändin jäseniä
Pariisilainen Morthem Vlade Art (www.mortemvladeart.com) aloitti uransa goottirock-yhtyeenä, mutta kehittyi ajan myötä jonkinlaiseksi art-pop -yhtyeeksi. Bändi julkaisi uransa aikana vain viisi albumia, laskematta mukaan "Autopsy"-kokoelmalevyä, mihin MVA laittoi yhtyeen alkuaikojen tuotantoa. Yhtyeen ura päättyi vuoden 2005 joulukuussa, jolloin bändi teki viimeisen live-esiintymisensä Luxemburgissa. "Uncertain Days" on kokoelma-albumi, johon on valittu bändin parhaat palat ja painettu ne kahdelle CD-levylle. Kokoelmalevy sisältää myös aikaisemmin julkaisemattomia kappaleita sekä harvinaisia biisejä. Kiekko julkaistaan Pandaimoniumin kautta 30. päivä kuluvaa kuukautta.
Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 2511 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 25. päivä joulukuuta 2008 kello 10:10. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 112 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.