Festariraportti Wave-Gotik-Treffenistä

• Julkaistu keskiviikkonana 10. kesäkuuta 2015
• Avainsanat: postscriptum, soror dolorosa, two witches

Toukokuisin järjestettävä monipäiväinen goottifestivaali Wave-Gotik-Treffen, WGT, tarjosi myös tämän festariraportin kirjoittaneelle ja kuvittaneelle Niinalle paljon nähtävää ja koettavaa puolen viikon ajaksi. Vaikka Saksan Leipzigissä järjestetystä tapahtumasta on kulunut vasta pari viikkoa, ovat tapahtuman järjestäjät jo päättäneet seuraavan WGT:n päivämäärän: 25. Wave-Gotik-Treffen tullaan pitämään 13.–13. toukokuuta 2016.

Torstai 21.5.

2:00 ja kello soi. Aika herätä, keittää tee termariin, lähteä hakemaan ystävät kyytiin ja suunnata kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matkan kohteena oli Leipzig ja maailman suurin goottifestari — Wave-Gotik-Treffen.

Olimme varanneet lennot Leipzigiin asti ja ratkaisuumme kovin tyytyväisiä, kun muutama päivä ennen lähtöä meille selvisi että keskiviikkoiltana Saksassa junat seisahtuvat ja alkaa lakko. Berliiniin lentäneet ystävämme vuokrasivat autoja, selvittelivät mihin bussiin mahtuisivat ja jopa liftasivat perille. Onneksi olimme saaneet tiedon että ratikat kuitenkin kulkevat, joten perille päästyämme pääsisimme kulkemaan ympäri kaupunkia oleville keikkapaikoille. Leipzigin lentokentältä ei kuitenkaan kulje ratikat, joten saimme hetken ihmetellä millä pääsemme keskustaan. Onneksi kohdallemme osui erittäin ystävällinen saksalainen tyttö, joka selvitti että bussi kulkee tunnin välein ja siinä kelpaavat junaliput. Me ollaan lomalla, joten eipä tässä kiire ole.

Vuokrasin tällä kertaa kahden ystäväni kanssa huoneiston, jotta saimme laittaa aamupalaa miten tykkäsimme. Kämppä oli jopa paremmin varustettu, kuin mitä olimme odottaneet. Päivä meni kiertäen keskustan kaupat, syöden ja lepäillen. Toki myös loman aloitusdrinkit, täysin sopimattomaan aikaan, päivällä kahdelta, kuuluivat asiaan.

Perjantai 22.5.

Söimme aamupalaa rauhassa ja lähdin suuntaamaan kohti Agraa. Täytyi hakea passini sieltä, joten samalla voisin kiertää ostosaluetta. Olin sen verran aikaisin liikkeellä, ettei ollut vielä kovasti ruuhkaa. Koko ajan tuli kuitenkin lisää väkeä kohti leirintäaluetta. Eräs festarikävijä oli jo selvästi löytänyt itselleen mieluisen paikan. Agra-hallin edessä olevassa suihkulähteessä istui mies kaljakorin päällä ja murisi. Mies näytti viihtyvän samassa paikassa koko viikonlopun äännellen milloin mitenkin. Tosin jossain vaiheessa hän oli vaihtanut mukavampaan tuoliin.

Kuka sanoi että suomalaiset ovat hulluja?

Kävin kämpillä tipauttamassa levyostokseni ja vaihtamassa vaatteet ennen Felsenkellerille lähtöä. Tiesin ennestään, että keikkapaikkaa vastapäätä on hampurilaisia ja muuta pientä tarjoava kasvisravintola, jossa päätin käydä syömässä. En yllättynyt kun paikassa olo jo jonoa. Onhan ruoka hyvää ja halpaa.

PostScriptum

Mennessäni sisään PostScriptum soitti jo. Tällä norjalaisella poppibändillä on selvästi suosiota Saksassa. Minulle bändi oli uusi tuttavuus, mutta hyvänkuuloiset biisit jättivät minut seuraamaan keikkaa. Ensimmäisenä mieleeni tuli White Lies. Ei yhtään hullumpi aloitus viikonlopulle. Keikka oli intensiivinen eikä tylsiä hetkiä tullut, vaikken biisejä entuudestaan tuntenutkaan.

Soror Dolorosa

Ranskalainen post-punk bändi Soror Dolorosa oli yksi paljon odottamistani artisteista. Biisit kuulostivat hyvältä livenä ja laulajan teatraalinen esiintyminen toimi. Muu ryhmä oli huomattavasti eleettömämpää. Bändi kuitenkin näyttää hyvinkin yhtenäiseltä ja eiköhän yhden miehen huitominen riitä. Vuosi sitten Felsenkeller oli remontissa ja en tiedä onko samalla äänentoistolle tehty jotain. Aiemmin soundit eivät aina ole olleet kovin hyvät, ainakaan koko salissa, mutta tänä vuonna en huomannut moitittavaa yhdelläkään täällä näkemälläni keikalla.

Two Witches

Illan toiseksi viimeisenä yhtyeenä soitti suomalainen Two Witches. Vaikka ihan alkuun yleisö ei lähtenyt mukaan, ei mennyt kauaa kun he huomasivat saman kuin minä jo tiesin. Tämä toimii livenä kuin häkä. Laulaja ja bändin perustajajäsen Jyrki on lavalla kuin kotonaan ja miehestä näkee kuinka hän nauttii esiintymisestä. Vaikka tykkään bändistä muutenkin todella paljon, ovat he ehdottomasti parhaimmillaan livenä. Keikalla ei ollut yhtään kuollutta hetkeä ja luvassa oli yllätyskin. Lavalle nousi parin biisin ajaksi myös Toby ja Nauku, bändissä aiemmin soittaneet kitaristi ja kosketinsoittaja.
 

Nosferatu

Vanhoja bändejä edusti myös Nosferatu, pitkän uran tehnyt, perinteistä goottirockia soittava brittibändi. Vaikka olin odottanut tätä innolla, ei keikka lunastanut odotuksiani. Joulukuussa 2014 laulajaksi oli vaihtunut Love Like Bloodista tuttu Gonzo ja en tiedä johtuiko tästä vai mistä, mutta vanhat hitit huusivat poissaoloaan. He soittivat kahdesti Love Like Blood-coverin ja vielä saman biisin kummallakin kertaa. Minä ainakin odotin kuulevani nimenomaan niitä vanhoja tuttuja kappaleita. Lisäksi varmaan vasta puolivälissä keikkaa kuului ensimmäinen välispiikki. Hommahan näytti enemmän treeniksellä soittelulta, kuin keikalta. Loppupuolella oma keskittymiseni ei enää riittänyt, vaan lähinnä juttelin tuttujen kanssa.

Keikan jälkeen suuntasimme porukalla takaisin keskustaan ja Moritzbasteille jatkamaan. Valitettavasti tällä kertaa musiikkitarjonta ei oikein houkuttanut tanssimaan, mutta viihdyimme pitkään juttelemassa. Paikkanahan tämä on ihana. Vanhoihin katakombeihin rakennettu ravintola, jossa saa ruokaakin yötä myöten ja kolmella tanssilattialla DJ:t viihdyttävät yleisöä. Näkemisen arvoinen jo sinällään. Kannattaa kuitenkin varata mukaan suuntavaisto, sillä sokkeloisessa ravintolassa on helppo harhautua.

Lauantai 23.5.

Kun kerran heräsin hyvissä ajoin ja ensimmäinen kiinnostava bändi oli sen verran myöhempään, niin päätin lähteä uudestaan Agralle jatkamaan myyntikojujen kiertämistä.

Katsottavaa on kuitenkin niin paljon, etten minä ainakaan yksinkertaisesti jaksa kiertää kaikkea kerralla. Mukaan tarttui vielä pari levyä ennen kuin suuntasin takaisin kämpille ja kohti uusia seikkailuita.

Doppelgänger

Täubchentalissa soitti ensimmäisenä Lumouksessakin vieraillut venäläinen Doppelgänger. Nykyisin rumpukoneen kanssa soittaessaan bändi menettää osan viehätyksestään. Vaikka bändistä tykkäänkin, jäi tämä hieman latteaksi, jotenkin tasapaksuksi. Olisin toivonut hieman enemmän potkua. Mutta ei tämä missään nimessä huono ollut ja jaksoin hyvin seurata keikan loppuun asti.

Keikan aikana paikalle oli saapunut paljon muitakin suomalaisia. Osalla näytti menneen pitkään edellisenä iltana. Toiset olivat muistaneet onneksi juoda myös aamiaisen.

Ghost Of Dawn

Etukäteen olin kuullut hyvää seuraavaksi soittaneesta Ghost of Dawnista. Minulle bändi ei ollut tuttu, mutta keikan jälkeen haluan kyllä tutustua paremmin. Hämmästyin, kun lavalla olikin kerralla kolme lyömäsoittajaa. Vahvat rummut olivat minulle mieleen. Keikka oli viihdyttävää katsottavaa, vaikka välillä naurattikin, kun taustalaulajana toiminut neito keskittyi ison osan keikasta juomaan kaljaa. Moni lähtisi tuolla diilillä varmasti esiintymään. Mutta lavalla tapahtui koko ajan ja biisit olivat hyvänkuuloisia. Harmikseni varsinaiset CD:t myytiin loppuun niin nopeasti, etten omaani saanut. Jotain CDR:iä olisi ollut vielä tarjolla, mutta niitä en halunnut. En siis selvästi ollut ainut, joka tykkäsi aamunkoiton haamuista.

Twisted Nerve

Myös seuraava bändi, Twisted Nerve, oli minulle entuudestaan tuntematon. Vaikka biisit kuulostivat ihan hyvältä, en jaksanut kauaa keikkaa seurata. Laulajan eleet ja rokkikukkoilu alkoi ärsyttää niin paljon, että poistuin pihalle jatkamaan jutustelua.

Frank The Baptist

Frank The Baptist ei sen sijaan pettänyt. Jenkeistä tulevasta, goottirockia soittavasta bändistä näki etteivät olleet ensimmäistä kertaa lavalla. Mitään suurta lavashow’ta ei tarvita, kun on tuollainen lavakarisma. Bändi näyttää hyvältä ja yhtenäiseltä ja biisit toimii myös livenä.

Poistuin parin ystäväni kanssa kuitenkin hieman ennen keikan loppua, koska olimme ajatelleet mennä katsomaan Fields Of The Nephilimin 30-vuotisjuhlakeikkaa. Taas tuli vastaan tämän festarin huonoin puoli, pitkät välimatkat. Kun haluaa vaihtaa toiselle keikkapaikalle, niin aikaa saa varata rutkasti. Päästyämme keikkapaikalle, oli edessä monen sadan metrin jono. Samalla tuli tieto että paikka on täynnä. Meidän ei siis kannattanut jäädä jonottamaan. Ihmettelimme, miksi tätä ei alunperinkin ollut suunniteltu Agralle, jonne olisi mahtunut paljon enemmän väkeä sisään.

Jälkikäteen kuulimme, että jopa ihmiset, jotka olivat tulleet jonottamaan pari tuntia ennen keikan alkua, olivat jääneet ulos. Olisi siis todellakin ollut päälavan paikka, jotta edes suurin osa halukkaista olisi keikan nähnyt. Homma toki harmitti, koska olisin voinut jäädä katsomaan sekä Frank The Baptistin loppuun, että heidän jälkeensä soittaneen The March Violetsin. Nyt jäi molemmat näkemättä. Turha valintojaan on kuitenkaan jälkikäteen surra.

Goethes Erben

Sunnuntai 24.5.

Otin toisen lomakämppiksen kanssa suunnaksi Agran. Kierrettiin ostosalue loppuun ja minä jäin ystäväpariskunnan kanssa katsomaan bändejä päälavalle. Illan aloitti Goethes Erben. En ollut aiemmin kuullut heiltä kuin jotain biisejä, enkä keikan jälkeenkään ostaisi levyä, mutta olihan tuo hieno livenä. Kaikki oli suunniteltu etukäteen ja homma oli kuin musikaalia olisi seurannut. Toki olisin varmasti saanut paljon enemmän tuosta irti, jos ymmärtäisin saksaa, mutta keikka oli silti viihdyttävä.

Clan Of Xymox

Seuraavaksi soitti Clan of Xymox. Keikka kuulosti hyvältä, mutta ei tämä ole livenä niin erityisen mielenkiintoista katsottavaa. Tyylikästä menoa kuitenkin. Biisit ovat hyviä ja pääsin tanssimaan. Tuli niin vanhempaa kuin uudempaakin tuotantoa.

London After Midnight

Samalla lavalla jatkoi London After Midnight. Alussa lähti pyörimään taustavideo. Jos ajateltiin, että se toimisi jotenkin nostatuksena, niin ainakin omalla kohdallani videon jatkuminen ja jatkuminen ja jatkuminen vain latisti tunnelmaa. Kun lopulta bändi kiipesi lavalle, olin kuitenkin ihan tyytyväinen että olin jäänyt keikkaa katsomaan. Vaikka osa biiseistä olikin mielestäni muuntunut livenä turhan raskaiksi, niin onneksi osassa oli se tunnelma tallella, josta bändissä tykkään. Osittain kaikki oli makuuni liian "amerikkaa", mutta yritin unohtaa sen ja vain kuunnella.

Illan viimeinen bändi ei kiinnostanut, joten menin käymään kämpillä ja jatkoin siitä kämppisten kanssa Moritzbasteille. Katakombeissa soi tällä kertaa onneksi hyvä musiikki ja pääsimme tanssimaan. Myöhemmin paikan päältä löytyi jälleen muitakin suomalaisia, joten istuimme isommalla porukalla pidempäänkin juttelemassa. Näinpä muitakin vanhoja tuttuja, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanan.

Maanantai 25.5.

Maanantai oli Saksassa yleinen pyhäpäivä, eli kaupat olivat kiinni. Onneksi olimme varustautuneet etukäteen ja saimme aamiaisemme. Päivällä oli jo perinteeksi muodostunut Suomi-miitti rautatieasemaa vastapäätä olevassa puistossa. Osa meni, osa tuli, mutta melko paljon siinä tuttuja ja entuudestaan tuntemattomiakin paikalla pyörähti. Juuri kun olimme lähdössä, alkoi sataa, joten otimme pikapikaa kaverin kanssa suunnaksi Felsenkellerin täpötäydellä tramilla.

Otto Dix

Venäläinen darkwave-trio Otto Dix oli juuri aloittanut, kun pääsimme paikalle. Kuulin keikan aikana, että välillä bändissä on ollut laulajan ja kosketinsoittajan lisäksi kitaristi. Olin kuitenkin tyytyväinen, kun kitaristi oli vaihtunut takaisin viulistiin. Omaa korvaani vain miellyttää viulun ääni paljon ja kun viulisti osaa hommansa niin hyvin, niin kyllähän sitä mielellään kuuntelee. Toki viulu on myös visuaalisesti näyttävä. Muutenkin tässä bändissä myös visuaalista puolta on mietitty paljon. Androgyyni laulaja ja hänen hyvin teatraaliset elkeensä toimivat loistavasti yhteen musiikin kanssa.

The Frozen Autumn

Italialainen darkwave-bändi The Frozen Autumn jatkoi omalla, hyvin kasarihenkisellä tyylillään. Esiintyminen oli energistä ja mielenkiintoista. Parivaljakko vaihtoi joka biisin jälkeen paikkaa, toinen lauloi, toinen soitti koskettimia. Minua miellyttää, kun bändi näyttää samalta kuin kuulostaakin. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin tämä toimi livenä. Aina hieman epäilyttää konebändien kohdalla, onko keikka tylsää seurattavaa. Ei onneksi ollut.

Jatkoimme matkaa kohti keskustaa jo hieman ennen kuin keikka loppui. Tarkoituksenamme oli siirtyä katsomaan Qntal:ia, mutta päästyämme keikkapaikalle, näimme korttelin mittaisen jonon. En ollut kyseisessä paikassa käynyt, mutta vastaantulijat osasivat kertoa paikan olevan melko pieni. Pienen hetken ihmeteltyämme päätimme luovuttaa, mennä juomaan viinipullon loput, jotka tiesin jättäneeni jääkaappiin ja suunnata kohti uusia seikkailuita.

Escape With Romeo

Aivan keskustassa sijaitsevalla Altes Landratsamtissa soitti Escape With Romeo. Vanha saksalainen bändi, jonka tahdoin ehdottomasti tällä reissulla nähdä. Enkä joutunut pettymään. Livenä tämä oli yllättävänkin perusmallin rokkikeikka, mutta kun asiat ovat kohdillaan, soitto kuulostaa hyvältä ja biisit laittoivat minut tanssimaan, en voi valittaa. Fiilistelin keikan alusta loppuun. Myös kaveri, joka ei aiemmin ollut bändiin tutustunut, oli tyytyväinen mukaantulostaan.

Keikan jälkeen suuntasimme Täubchentaliin vielä When We Where Young-bileisiin. Luvassa oli kaikkea muuta, paitsi jumputusta. Tällä kertaa illan DJ:t eivät soittaneet niin hyvää musiikkia kuin odotin, mutta kyllä sitä tanssimaan pääsi. Kauaa ei enää kuitenkaan jaksanut, vaan oli aika suunnata nukkumaan.

Tiistai 26.5.

Kotiinpaluun aika. Ei muuta kuin aamupalaa, kämpän laitto luovutuskuntoon ja tavaroiden pakkaus. Sitten suunta kohti rautatieasemaa, josta jo onneksi junat kulkivat normaalisti ja pääsimme ilman kommervenkkejä lentokentälle. Siellä tosin tuli vastaan vielä pikku yllätys. Kone oli ylibuukattu ja minulle ilmoitettiin, etten mahdu koneeseen. Tässä kohtaa alkoi lähinnä naurattaa. Matkaseuralaiseni sen sijaan eivät olleen asiasta kovin innoissaan. Onneksi kuitenkin lopulta mahduin koneeseen ja pääsimme jatkamaan matkaa suunnitelmien mukaan.

Takana on taas viisi päivää festarointia. Paljon ruokaa ja vähän juomaakin. Monta hyvää bändiä ja leppoisaa menoa ystävien ja tuttavien kanssa. Moneen kertaan ehdin miettiä, onko saksalaisille aina enemmän sama kuin parempi ja manata sikäläisten baaritiskien epäkäytännöllisyydestä johtuvaa hitautta. Hyvä reissu kaikkinensa. Kannatti lähteä.

Nyt odotan jo Suomen kesän kohokohtaa: Lumousta.

Teksti ja kuvat: Niina Helminen.

(Facebookia käyttävät henkilöt voivat löytää kaikki WGT-kuvat Niinan kuva-albumista. Kuvat näkyvät vain palveluun kirjautuneille jäsenille.)