Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Lemmikit: cityssä on monta ihmistä, ei koira merkkaa tavallista asiaa useinkaan. mutta laitappa citykoira metsään se haukku jokasen oksanrapsauksen mitä metsäkoira ei huomaa, ja toisaalta jättää kaikki hajut hu...

Der Blaue Reiter: "Nuclear Sun"

Der Blaue Reiterin studioalbumin "Nuclear Sun" kannessa valokuva vaaleasta seinästä, jossa koristeellinen tapetti ja siinä suuri koristeellinen seinäkello. Kello näyttää puoli kahta. Kuvan alaosassa valkoisen laatikon sisällä yhtyeen nimi mustallJulkaistaan 30.9.2009

Espanjan Der Blaue Reiter julkaisee kolmannen albuminsa syyskuun viimeisenä päivänä. Neoklassista musiikkia sisältävä äänite luotiin viimeisen vuoden varrella Heura Art Creations Studioilla, jossa se äänitettiin, miksattiin ja masteroitiin Der Blaue Reiterin keulahahmo Sathorys Elenorthin toimesta. Albumi sai nimekseen "Nuclear Sun". Se käsittelee Tšernobylin ydinvoimalassa sattunutta ydinreaktorin sulamista ja sen aiheuttamia vahinkoja ihmisille — bändi pyrkii tällä aiheella mässäilemisen sijaan ottamaan osaa voimalaonnettomuuden uhrien kärsimyksiin. Levyn ilmestyttyä bändi lähtee soittamaan kiekon kappaleita myös yleisöille. Yhtyeen musiikkiin voi tutustua bändin MySpace-sivuilla, jossa sijaitsevaan jukeboksiin on vuodettu myös useita uusiakin biisejä parin viikon päästä ilmestyvältä kiekolta.

Uusi albumi on seuraaja Caustic Recordsin kautta viime vuonna esiin tulleelle "Siencis"-kiekolle. Der Blaue Reiterin "Nuclear Sun" tullaan julkaisemaan 30. syyskuuta sekä saksalaisen Black Rain Media Groupiin kuuluvan Ars Musica Diffundéren kautta. Kiekon kansitaiteen loi suunnittelija Ricardo Marichal.

"Nuclear Sun" -albumin kappaleet:

  1. Part I — The Children Of Chernobyl
    1. First Episode — The Disaster
    2. Part II — Beginning Of The End
    3. Part III — Fourth Reactor
    4. Part VI — Radioactive
  2. Second Episode — The Ghost City
    1. Part V — Last Days Of Pripiath
    2. Part VI — St Of May
    3. Part VII — Fall Of Light
  3. Third Episode — The Heros Of Humanity
    1. Part VIII — Walking Of The Abyss
    2. Part XI — Nuclear Sun
    3. Part X — The Liquida Tors
    4. Part XI — End Credits — In Memorian

Der Blaue Reiter on:

  • Sathorys Elenorth (laulu, kitarat ja syntetisaattorit)
  • Sinth (lyömäsoittimet ja piano)
  • Lady Nott (laulu, viulu ja lyömäsoittimet)
  • Verónica (lyömäsoittimet ja taustalaulu live-esiintymisissä)
  • Thomas Bøjden (lyömäsoittimet live-esiintymisissä)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5276 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 12. päivä syyskuuta 2009 kello 02:02. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 152 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.