Julkaistaan 29.11.2013
Johan Van Royn electro–industrial-yhtye Suicide Commando tuo alkaneen kuukauden lopussa esiin uutta musiikkia. Bändiltä ilmestyy "Unterwelt"-single ja sen lisäksi toinenkin levy, kappalemäärältään hyvin rajoitettu 12 tuuman kuvavinyyli "See You In Hell". Singlelohkaisu "Unterwelt" ilmestyy, kuten vinyylin uusintapainoskin, 29.11. Sinkulla kuullaan yhdeksän kappaletta. Niistä kertyy soittoaikaa yli 41 minuuttia. Kuunteluhetkiä tarjoavat Reaperin, Binary Parkin, Nitronoisen, Acylumin, Wynardtagen ja Fragile Childin tekemät remixit.
Julkaistaan 28.1.2014
Metropolis Records tiedottaa julkaisevansa tammikuussa 2014 Scaremeisterin "31 Spirits" -albumin. Levyn nimi viittaa albumin soittolistan kappaleiden määrään — niitä on peräti 31 kappaletta. cEvin Keyn, Ken "hiwatt" Marshallin ja Traz Damjin yhtye hakee vaikutteita soundiinsa kauhu- ja jännityselokuvista. Marshallin mukaan Scaremeister-projekti on kahden hänen parhaan ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa kanssa perustettu idea, joka tarjoilee "31 Spirits" -albumillaan leffamusiikkia ja etenkin elokuvatrailerien musiikkia.
Julkaistiin 24.10.2013
Italian Milanosta käsin operoiva kokeellisen electron tekijä M.O.D. julkaisi omakustanteisen digialbumin "Le Dios Mechanische". Se sisältää uusien biisien lisäksi aikaisempina vuosina valmistuneiden kappaleiden päivitettyjä versioita. Albumi julkaistiin ilmaiseksi Gothic World Recordsin kautta nettimusiikkipalveluissa. Yhtye on tehnyt musiikkia vuodesta 2009 lähtien, kun demoasteinen "Entzweit Gesicht" kolmella omalla ja yhdellä coverilla varustettuna julkaistiin.
Julkaistaan 25.11.2013
Meksikon C-Lekktor tulee julkaisemaan pitkästä aikaa uutta musiikkia. Sitä on luvassa täyden albumin edestä, mutta sitä ennen C-Lekktor esittelee neljä uutta ja yksinomaan tällä "Restoration"-singlellä kuultavaa remixiä. Single, tai bändin mukaan EP, ilmestyy marraskuun loppupäivinä. Sen soittolistalla kuullaan biisiversiot ruotsalaiselta Cynical Existenceltä, kreikkalaiselta Technolorgylta, meksikolaiselta Degeneración Debrayelta sekä venäläiseltä Cut:off Skyltä.
Julkaistaan 15.11.2013
Saksalainen electroa, industrialia ja aggrotechia soittava Wynardtage esittelee ensi kuukauden 15. päivä pitkäksi venytetyn remix-albumin "Close II Death". Sen soittolista sisältää 17 biisiä, niistä 11 remixejä, joista soittoaikaa ropisee yli 70 minuuttia. Biisitulkintoja kuullaan Suicide Commandolta, Blutengeliltä, Amduscialta, Alien Vampiresilta, Die Brautilta, Acylumilta, Nachtmahrilta ja muilta. Levyn julkaisee Out of Line Music kappalemäärältään rajallisena CD-painoksena.
Julkaistaan 22.11.2013
Tämä 22. marraskuuta ilmestyvä versio "Nimmermehr"-albumista on kappalemäärältään rajoitettu ja se sisältää viisi ylimääräistä ja eksklusiivista biisiä. Goottibändi Mono Inc. teki kourallisen tulkintoja biiseistä saksalaisten kollegojensa kanssa. Yhtyeen kotimaassa Saksassa levylistoilla hyvin sijoittunut "Nimmermehr"-albumi tarjoillaan tällä painoksella Saltatio Mortisin, Lord of the Lostin, Unzuchtin, A Life Dividedin ja sveitsiläisen The Beauty of Geminan kanssa tehdyillä bonuskappaleilla.
Julkaistaan 29.11.2013
Saksan Out of Line Music tulee julkaisemaan Erk Aicragin johtaman Rabia Sordan seuraavan studioalbumin. "Hotel Suicide" -levyn ilmestymistä juhlistetaan ennakkoon Helsingissä Syn/\psi-klubin yhteydessä 16.11.2013. Illanvietto järjestetään Ravintolalaiva Väiskissä, osoitteessa Hakaniemenranta 11. Rabia Sorda julkaisi aikaisemmin lokakuussa "DEAF"-videoklipin teaserin esittelemään uuden albumin musiikillista tyyliä ja tunnelmaa.
Julkaistiin 19.10.2013
Salaperäinen dark ambienttia, industrial noisea ja IDM:ää tekevä NXV julkaisi 19. lokakuuta toistaiseksi viimeisimmän levynsä, EP-levyn "Goodbye EP". Samaan hengenvetoon yhdysvaltalainen NXV kertoi jäävänsä määrittelemättömäksi ajaksi tauolle. EP-levyllä kuullaan kourallinen kappaleita. Ne voi käydä lataamassa levy-yhtiö Death Camp Audion BandCamp-sivuilta. NXV toivoo fanien lahjoittavan riittäväksi katsomansa summan jos sen biisit miellyttävät.
Julkaistaan 22.11.2013
Harsh electroa tekevä yhdysvaltalaisyhtye Mordacious julkaisi vasta tammikuussa "Kingdom of Fire" -nimisen albumin. Tammi- ja maaliskuussa Mordacious, joka on yhtä kuin Mordacious Mortem, kiersi Yhdysvaltoja ja Kanadaa God Modulen kanssa. Nyt Infacted Recordings tiedotta julkaisevansa yhtyeen seuraavan levyn, soittolistan sisällön osalta vielä hämärän peitossa olevan "Bone Breaker" -albumin. Se ilmestyy vajaan kuukauden kuluttua.
Julkaistaan 6.12.2013
Rooman Spiritual Front julkaisee joulukuussa seuraavan albuminsa, levyn "Black Hearts In Black Suits", kahtena eri painoksena. Tässä jutussa käytetään kuvana albumin CD-version etukantta. LP-painoksen kansitaiteen väri on verenpunainen ja siinä ihmishahmon pään sivuprofiili on käännetty vasemmalle. Spiritual Frontin uutukaislevy ilmestyy Out of Line Musicin kautta, joka luonnehtii kiekkoa konseptialbumiksi ja sellaiseksi, joka ei ole aivan tavallinen albumi vaan enemmänkin oopperaa muistuttava sinfoninen seikkailu Nick Caven, Michael Nymanin, David Tiberin ja Franz Schubertin vaikuttein.
Julkaistaan 14.1.2014
Yhdysvalloista käsin toimiva ja harsh EBM:ää tekevä Product, tai tyylitellymmin [product] julkaisee ensi vuoden tammikuussa uransa järjestyksessä toisen albumin. Sitä varten yhtye solmi kumppanuussopimuksen Vendetta Musicin kanssa. Levy-yhtiö on lupautunut julkaisemaan "Shallow Graves" -levyn 14. tammikuuta. Albumilta tarjotaan maistiaiseksi kappale "Call to the Moon", jota tosin kuultiin jo aikaisemmin vuonna 2013 ilmestyneen EP-levyn "Awaken the Alchemist" soittolistalla. Kappaleen voi kuunnella bändin SoundCloud-sivulla.
Julkaistiin 18.10.2013
Kanadalainen väkivaltaisen ja raskaan EBM-tamppauksen tekijäksi tunnustautuva Nitronoise julkaisi Deathwatch Asian avulla remix-kokoelman. Se ilmestyi nimellä "Resynchronised F**cked Beats" viime viikon perjantaina. Äänitteen sisältä löytyy 15 remixiä eri esittäjiltä, joista nimekkäimpiä lienevät Alien Vampires, Noisuf-X ja Terrolokaust. Mukana on myös esimerkiksi virolaisen Freakangelin ja saksalaisen Phosgoren tulkinnat.
Julkaistaan 25.10.2013
Yhdysvaltalainen laulaja, taiteilija ja kirjailija Monica Richards julkaisee 25. lokakuuta Danse Macabre Recordsin avulla soololevyn. Richards tunnetaan goottiskenessä esimerkiksi Faith and the Musen ja Madhousen vuoksi, joskin soololevyjäkin hän on viime vuosina nauhoitellut: vuonna 2012 naiselta ilmestyi "Naiades" ja vuoden "InfraWarrior"-niminen kiekko vuonna 2007. Tällä kertaa levy-yhtiön mukaan Monica Richards esittelee henkilökohtaisimman albuminsa tähän saakka. "Kindred"-albumin kappaleet, kuten levyn nimikin kertoo, ovat hänen sukulaissieluilleen omistettuja. Äänimaisemaa on täytetty nauhoittamalla luonnon ääniä Richardsin talon takapihalla — talo sijaitsee luonnonsuojelualueen ja joen vieressä.
Julkaistaan 15.11.2013
Kolme vuotta sitten perustettu saksalainen _ julkaisee marraskuussa uuden studioalbumin. Se ilmestyy _Echozone-levymerkin kautta nimellä "Globalized". Nimen takaa löytyy yhteensä 13 englanniksi esitettyä bassovoittoista electro-kappaletta. Kakkosalbumi "Globalized" sisältää instrumentaaliset biisit "Beat Plastique", "Russian Qi" ja "Fuzzy Pictures". Akustista kitarointia esitellään kipaleessa "Disconnected Child". Tanssilattioille kuuntelijaa vetänee etenkin huvittavasti nimetty raita "My Whole Life Is An Error Message".
Julkaistaan 22.10.2013
Yhdysvaltalainen Aesthetic Perfection tuo seuraavan viikon alussa esiin EP-levyn "Big Bad Wolf". Se on remixeillä täytetty kokoelma levyn nimikkobiisiä, joskin soittolistan päätteeksi kuullaan yksi Combichristin ja -Rx:n musisoinnilla varustettu B-puolen biisi. Saksan Out of Line Music julkaisee EP:n tiistaina 22. lokakuuta. Samaan aikaan kiekko ilmestyy Pohjois-Amerikassa Metropolis Recordsin kautta. Aesthetic Perfection pohjustaa levyjulkaisua tarjoamalla YouTuben kautta musiikkivideon kappaleeseen "Big Bad Wolf". Sen ohjasi aikaisemmin Aesthetic Perfectionin musiikkivideon "All Beauty Destroyed" tekemiseen osallistunut Mitch Massie.
Julkaistaan 15.11.2013
Italialainen musiikkiprojekti Public Domain Resource aloitti toimintansa edellisvuoden elokuussa Pietro Oliverin sooloprojektina. Sen jälkeen kun mies oli julkaissut hajabiisejä erilaisilla nettisivustoilla, kuten Soundclick.comissa, jossa biisi "Under the Ground" sai runsaasti huomiota, Ugo Crescini lyöttäytyi Oliverin seuraan. Bändi solmi sen jälkeen levytyssopimuksen Space Race Recordsin kanssa ja marraskuussa levy-yhtiö tuo esiin Public Domain Resourcen debyyttialbumin "Dead Surface".
Julkaistaan helmikuussa 2014
Slovenian Laibach julkaisi musiikkia suomalaisen elokuvaohjaaja Timo Vuorensolan Iron Sky -tieteiselokuvaan. Helmikuussa 2014 Laibachilta ilmestyy seuraava uusi studioalbumi sitten vuoden 2006 "Volk"-lätyn. Uusi albumi on jälleen uusi askel eteenpäin bändin musiikillisen kehityksen tiellä, joskin sen sen sanoitukset ja biisien nimet ovat aikaisempaa suoraviivaisempia ja poliittisesti latautuneempia. Laibach on toiminut vuodesta 1980 lähtien. Sen nimi on saksankielinen nimitys Slovenian pääkaupungille Ljubljanalle.
Julkaistiin 9.10.2013
Saksalainen ReAdjust, tai tyylitellysti reADJUST, julkaisi juuri uuden studioalbumin BOD Musicin kautta. Dark electroa, minimalistia electroa ja EBM:ää loihtiva trio kutsuu uutukaistaan nimellä "Access All Areas". Bändiltä on yli 11 vuotta kestäneen uran aikana valmistunut lähes yhtä monta albumia kuin toimintavuosia on kertynyt. Bändin uutukainen on ollut sen Bandcamp-sivuilta tilattavissa viime viikon keskiviikosta lähtien. Samoin se löytyy nuoren levy-yhtiö BOD Musicin kaupasta.

Saksan conzoom Records tuo ensi kuukauden 22. päivä The Sound of the Crowd -faneille iloisen yllätyksen, kun yhtyeen 12+3 biisiä sisältävä levy "Life is Calling" rantautuu. Albumin soittolistan päättää kolme bonusraitaa. Levyll äkuullaan vierailevina muusikkoina Ulla Krusea ja Nic Toupeeta. The Sound of the Crowd tunnetaan Parralox-bändin keulahahmo John von Ahlenin sivu- tai sooloprojektina. Bändi tekee elektronista tunnelmointimusiikkia. "Life is Calling" on sen debyyttialbumi.
Kuvassa albumin kansitaide
Italialainen kohta neljän vuoden ajan toiminut electro–industrial-projekti Artcore Machine tulee julkaisemaan lähitulevaisuudessa uutta musiikkia "Lamina"-nimisen lätyn muodossa huolimatta siitä, että vasta syyskuussa bändiltä valmistui ja ilmestyi EP-levy "This Isolation". Kokopitkän albumin kansitaide paljastettiin vasta 11. lokakuuta. Artcore Machinen, eli Roberto Beltramen ja Moreno Padoanin yhtye, nauhoitti levynsä Xonar Studioilla, jossa se myös masteroitiin. Kansitaiteesta on kiittäminen Moreno Padoania ja Veronica Poltronieriä.