Tule osaksi goottiyhteisöä. Liity jäseneksi!
Saksassa perustettu, mutta sveitsiläiseksi muuttunut, Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) aikoo jälleen, yhdeksän vuotta edellisen jälkeen, julkaista live-albumin. Levy on tarkoitus laskea levykauppoihin vielä kuluvan vuoden aikana. Lisäksi bändistä julkaistaan lähikuukausien aikana Lacrimosa-elokuva, joka seuraa yhtyeen kiertämistä viimeisten puolentoista vuoden aikana. Lacrimosahan on kiertänyt ahkerasti Etelä-Amerikkaa, Aasiaa ja Eurooppaa. Keikkailun aikana kamerat ovat taltioineet ikimuistoisia hetkiä, joista koostetaan elokuva.
Vuoden 1990 marraskuussa Tilo Wolff -nimisen miehen musiikkiprojekti, Lacrimosa, alkoi keräämään huomiota bändin kotimaan musiikkiskenessä. Bändin kokoonpanoon kuuluu nykyisin myös suomalainen Anne Nurmi. Yhtyeen alkuaikoina bändin musiikillinen tyyli oli darkwave-musiikkia, jossa hetkittäin metallimusiikkiin kallistuvia elementtejä. Myöhemmin Lacrimosan tyyli on kallistunut kohti goottimetallia — bändi käyttää musiikissaan myös viulua, trumpettia ja klassisia soittimia.
Yhtyeen tuorein julkaisu on vuodelle 2005 sijoittuva “Lichtgestalt”-albumi, mikä sisältää 8 biisiä.
Gootti.net-sivustolla on julkaistu yhteensä peräti 1661 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 30. päivä tammikuuta 2007 kello 01:01. Tämän jutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 100 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä.
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.