Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Yleiskeskustelu 3: Vanhemmasta väestä puheen ollen haluan vähän mainostaa 77-vuotiaan Maunon YouTube-kanavaa. Viimeisimmässä videossa hän mainitsi tekevänsä filmejä 20 vuotta vanhalla videokameralla ja siirtävänsä ne si...

Lovelorn Dolls: "Darker Ages"

Harmaasävyinen valokuva naisen sivuprofiilista siten, että naisen edessä näkyy ihmisen pääkallo katsomassa samaan suuntaan.Julkaistaan 9.2.2018

Brysseliläistrio, joka tekee goottimusiikkia Lovelorn Dollsin nimellä, julkaisee kolmannen albuminsa helmikuussa 2018. Lovelorn Dollsin luomuksen arvelee levy-yhtiö Alfa Matrix ihastuttavan etenkin goottirockin faneja, joskin albumilla kuullaan sellaisen melankolisen menon lisäksi industrial metalliin kallellaan olevaa tuotantoa. "Darker Ages" -albumista tehdään normiversion lisäksi rajallinen tupla-CD-painos. Sen bonuslevy sisältää coverin Nine Inch Nailsin biisistä "Hurt", sekä useita remixejä muilta yhtyeiltä.

Uuden Lovelorn Dollsin tuottajana toimi Helalyn Flowers -yhtyeen Maxx. Lopputuote on tilattavissa esimerkiksi BandCampista tai levy-yhtiö Alfa Matrixin nettikaupasta.

"Darker Ages" -albumin kappaleet:

  1. Darker Days
  2. Dead Sea
  3. Lament
  4. Shining Star
  5. Happy Endings
  6. Psalms (in the name of God)
  7. Love Missile
  8. Maniac Girl
  9. Legenda Natura
  10. Another World
  11. Hurt (Nine Inch Nails -cover)
  12. Maniac Girl (Helalyn Flowers -remix)
  13. Shining Star (Battlejuice-remix)
  14. Darker Days (Noire Antidote -remix)
  15. Happy Endings (Kai Otte Bad-End -remix)
  16. Love Missile (Restriction 9 -remix)
  17. Shining Star (Sin.Sin-remix)
  18. Happy Endings (Symbiotic Stasis -remix)
  19. Darker Days (Adam Kult -remix)
  20. Happy Endings (Elyose Heavy -remix)
  21. Love Missile (Benjamin’s Plague -remix)
  22. Happy Endings (Radiograph 80s -remix)

Lovelorn Dolls on:

  • Kristell "Ladyhell" Lowagie (laulu, sävellys ja sanoitukset)
  • Bernard "Corpus Christi" Daubresse (kitarat, kosketinsoittimet, sävellys ja sanoitukset)
  • Sedjem (kitarat live-esiintymisissä)
  • Nico Davel (rummut live-esiintymisissä)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5243 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 06. päivä joulukuuta 2017 kello 00:12. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 131 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.