Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Juotko, poltatko...?: En ole oikeastaan koskaan polttanut, on tuntunut niin turhalta puuhalta. Alkoholinkulutusta on myös tullut vähennettyä aika roimasti, sillä siihenkin uppoaa liikaa rahaa. Innostuin designtuotteiden yh...

Malakwalta "Make Up Your Rules" -musiikkivideo

  • Julkaistu maanantaina 31.01.2011
  • Avainsanat:

Ryhmäkuva Malakwan jäsenistä, joista valtaosa vasemmalla puolella soittamassa ja oikealla puolella yksi vaaleahiuksinen nainen huitomassa kepillä.Kuvassa Malakwa

Ranskalainen electropunk-bändi Malakwa (www.malakwa.com) valmistautuu julkaisemaan uuden musiikkivideon. Ohessa näkyy potretti klipin kuvaussessioista. Yhtyeen uran toinen videoklippi on kuvattu uunituoreeseen kappaleeseen "Make Up Rules". Sekä tässä biisissä että siihen luodussa musiikkivideossa soittaa Tamtrumin väki. Fabien Laubryn ohjaama musiikkivideo pyritään saattamaan fanikunnan verkkokalvoille helmikuun loppuun mennessä. Malakwalta ilmestyy 25. helmikuuta "Street Preacher" -albumi. Siitä tehdään sekä yhden että kahden CD:n versiot. Kyseessä on bändin toinen kokopitkä albumi. Jutun lopusta löytyy albumia esittelevä viiden minuutin mittainen näyteklippi.

Malakwan "Make Up Your Rules" -musiikkivideota luo 15 henkilöstä koostuva tiimi. Ensimmäiset kohtaukset kuvattiin hylätyssä varastossa keskellä korpea. Videon juoneen kuuluu Matin vangiksi ottaminen ja Fluxin yritykset pelastaa nainen. Yhtyettä edustava Alfa Matrix tietää kertoa, että tällä musiikkivideolla tullaan näkemään räjähtäviä päitä, sisäelimiä ja naiskauneutta. Musiikkivideolle haettiin vaikutteita 1980-luvun kauhugenren luomuksista ja Robert Rodriguezin teoksista. "Make Up Your Rules" kuvattiin HD-laatuiseksi. Musiikkivideon luomistyö päättyi viime viikonloppuna.

Malakwa on:

  • Mat (laulu ja soittimet)
  • Flux (laulu ja soittimet)

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5575 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 02. päivä maaliskuuta 2011 kello 11:11. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 87 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.