Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Nightshop - Goottivaatteet ja -asusteet: Juhannusviikko ja sateet eli hyvä aika tehdä ostoksia netissä! Katso juhannusviikon kampanja-alet. Klikkaa www.nightshop.fi

TC75: "Tension"

  • Julkaistu sunnuntaina 24.12.2017
  • Avainsanat:

Harmaasävyinen, voimakakontrastinen valokuva jonkinlaisesta köydenpätkästä horisontaalisesti. Kuvan päällä pystysuora siniseksi väritetty alue, jossa TC75:n logo ja sen alla albumin nimi valkoisella.Julkaistaan 19.1.2018

Saksalainen TC75 nauhoitti kotikaupungissaan Leipzigissä uuden albumin. Se on kuvassa näkyvä "Tension"-niminen luomus suoraviivaista, tanssittavaa elektronista musiikkia. Albumista tehdään tammikuussa 2018 käsin numeroitu 300 kappaleen CD-painos. Tämä debyyttialbumi on seuraaja TC75:n helmikuussa 2017 julkaisemalle EP-levylle.

EP:n ja kuvassa näkyvän "Tension"-albumin työstäminen tapahtui osittain lomittain. "Tension" viimeisteltiin marraskuussa 2017.

Nettikauppa Poponaut arvelee "Tension"-levyn tarjoavan miellyttäviä hetkiä, jos kuuntelija on tykästynyt esimerkiksi The Klinikin, Diven, Front 242:n tai Vomito Negron tuotantoon.

"Tension"-albumin kappaleet:

  1. Impulse 2
  2. Forge Ahead
  3. Hall Of Shame
  4. City Of Ghosts
  5. Count The Clock (V2)
  6. Circles
  7. Ghost In The Machine
  8. Sorrows
  9. Death
  10. Tension

TC75 on:

  • Tino Claus

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5433 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 24. päivä joulukuuta 2017 kello 06:06. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 67 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.