Julkaistaan 26.10.2012
Danse Macabre Records tuo lokakuun lopussa toisen Vadot-albumin esiin. Se sisältää yhteensä 13 eläväistä electropop-biisiä, joita täyttävät rummut, kitarat ja syntetisaattorin ääniraidat. Luomus on nimeltään "Teufels Beitrag", jonka kappaleiden teemana ovat kristillisen maailman seitsemän kuolemansyntiä; ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo. Nyt ilmestyvää "Teufels Beitrag" -albumi edelsi debyyttilätty "In Gottes Namen", jota edelsi vuonna 2009 EP-levy "Subkultur".
Bändi nähdään seuraavan kerran yleisön edessä marraskuun 23. päivä esiintymässä Berliinin K17-klubissa. Illanvieton aikana nähdään esiintymässä myös CassandraComplex.
Jutun julkaisi Pete. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5597 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 09. päivä syyskuuta 2012 kello 01:01. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.
Aiheeseen liittyviä tekstejä: Kauhuteemaiset kasinopelit nettikasinoilla, Helalyn Flowers julkaisi musiikkivideon "Halos"-remix-EP:ltä, Body Machine Body yhdeksättä kertaa Tallinnassa, Possible Space: "Under the Streets", Centhron: "Gottwerk V2".
Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.
Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.