Gootti.net

Goottifoorumilta kuuluu

Lemmikit: Nythän siel olis varmaan alppiruusun kukinta kohdillaan, niistähän se paikka on kai parhaiten tunnettu. Douglaskuusia oli vissiin ne isoimmat, vaikka on siel kyl aika vanhan näkösiä mäntyjäkin.

Das Ich: "Koma"

  • Julkaistu torstaina 01.04.2010
  • Avainsanat:

Das Ichin albumin "Koma" etukannessa näkyy kolmen animaatiohahmon kasvot, jotka ovat häijynnäköisiä ja meikattuja. Keskimmäinen hahmoista on punainen kasvoiltaan. Kuvan ylä- ja alalaidassa paksut mustat palkit.Julkaistaan kesällä 2010

Suomalaisellekin yleisölle hyvin tunnettu saksan Das Ich (www.dasich.de) on viimeisten kuukausien aikana luonut valmiiksi albumillisen verran musiikkia. Yhtye valmistautuu nyt julkaisemaan sen jossain vaiheessa touko–kesäkuuta Danse Macabre Recordsin avustuksella. Uusi albumi on nimeltään "Koma". Edellisen kerran bändiltä ilmestyi yhtä mittava kiekko vuoden 2006 puolella "Cabaret"-levyn muodossa. Näiden kahden albumin välillä Das Ich on tuupannut ihmisten ilmoille pari kokoelmaa, EP:n "Kannibale" ja uusintapainoksen alunperin vuonna 1991 ilmestyneestä "Die Propheten" -albumistaan.

Das Ich ei ole vielä kertonut "Koma"-albumin yksityiskohtia. Goottibändi on tähän mennessä varmistanut vain tuovansa sen kauppoihin kesän tullen. Levykauppa Indiedetective veikkaa albumin julkaistavan 7. toukokuuta. Kesän tullen bändi soittaa uutukaiskiekkonsa kappaleita yleisöllekin ainakin Alankomaissa 30. heinäkuuta järjestettävän Gothicfest-tapahtuman yleisölle.

Bändin laulaja Stefan Ackermann sai viime vuoden huhtikuussa hermoromahduksen. Sen johdosta bändi joutui perumaan kiertueen, jolle se oli lupautunut lähtemään norjalaisen Gothministerin kanssa. Gothminister paikkasi aisaparinsa puuttumista soittamalla kiertuepäivinä laajennetut settilistat.

Das Ich on:

  • Stefan Ackermann (laulu ja sanoitukset)
  • Bruno Kramm (soittimet ja taustalaulu)

Das Ich julkaisee musiikkiaan Danse Macabren kautta, sillä se on bändin toisen jäsenen, Bruno Krammin, oma levy-yhtiö. Levymerkki on toiminut bändin debyyttialbumin "Die Propheten" ilmestymisestä asti.

Tietoa julkaisusta

Jutun julkaisi Petri Ikonen. Gootti.net-sivustolla on julkaistu tähän mennessä 5429 kirjoitusta. Valtaosa kirjoituksista käsittelee musiikkia ja elokuvia sekä erilaisia tapahtumia. Selaat juuri osion artikkeli ja kategorian Goottimusiikki julkaisuja. Tätä julkaisua päivitettiin viimeksi 01. päivä huhtikuuta 2010 kello 04:04. Tämän uutisjutun kestolinkki on tässä. Julkaisun leipäteksti sisältää noin 128 sanaa. Haluatko auttaa artikkelin täydentämisessä, ehostamisessa, korjaamisessa? Jos haluat, ota toki yhteyttä. Jos haluat lukea Gootti.netin parhaimpia juttuja, tutustu tähän listaukseen.

Kommentoi julkaisua

Tämä julkaisu ei ole saanut kommentteja, vielä. Voit kommentoida julkaisua kirjoittamalla kommenttisi alapuolella näkyvään lomakkeeseen. Asiattomat kommentit sensuroidaan tai poistetaan jälkikäteen sivuston ylläpidon toimesta.

Uutta! Nyt voit ahtaa Gootti.netin kännykkäänkin. Palvelun uusimmat uutiset ja suositun keskustelualueen tuoreimmat viestit löytyvät nyt myös kevytversiona mobiililaitteille suunnatussa Gootti.mobi-palvelussa.