Tällä sivulla listataan kaikki sellaiset Gootti.net-sivustolla julkaistut jutut, jotka on kytketty aiheeseen lacrimosa. Aiheeseen liittyvät jutut listataan julkaisujärjestyksessä siten, että luettelon alkuosassa sijaitsevat tuoreimmat aiheseen lacrimosa liittyvät jutut ja vastaavasti artikkelilistauksen lopussa vanhimmat julkaisut. Voit linkittää tälle sivulle käyttämällä linkkiä http://www.gootti.net/aihe/?&a=lacrimosa
Julkaistaan 25.8.2017
Sony Music julkaisee goottikaksikko Lacrimosan uuden albumin 25. elokuuta. Kiekon nimi on "Testimonium" ja sen takaa löytyy tasan 10 biisiä, jotka on jaettu neljään kohtaukseen. Niistä kertyy soittoaikaa lähes tarkalleen tunnin edestä. Lacrimosa kertoo Facebook-sivuillaan "Testimonium"-albumin sävelletyn poismenneiden artistien muistoksi.
Julkaistaan 23.9.2016
Goottibändi Lacrimosan keulahahmo Tilo Wolff aikoo julkaista pitkästä aikaa uutta musiikkia sivuprojektinsa Snakeskinin nimissä. Industrialia ja electroa edellisellä, jo vuosikymmenen takaisella, "Canta’tronic"-levyllään esitellyt Snakeskin esittelee nyt 10 uutta kappaletta. "Tunes for my Santiméa" -albumilla laulaa Tilo Wolffin lisäksi edelliselläkin kiekolla kuultu Kerstin Doelle, sekä aivan uusi nimi: Carina Boehmer. Snakeskin viimeistelee tällä hetkellä musiikkivideota Los Angelesissa.
Julkaistaan 18.7.2014
Goottirokkia tekevä Lacrimosa julkaisee yli kahden vuosikymmenen yli ulottuvan uransa kolmannen livekiekon. Tällä kertaa on vuorossa "Live In Mexico City". Se ilmestyy kahden viikon päästä. Ensipainos sisältää kaksi CD:tä ja bonuslevyn. Ensimmäisellä CD:llä kuullaan 62,5 minuuttia, toisella 64,5 minuuttia ja DVD-platalla vajaat 22 minuuttia musiikkia. Lacrimosan säveltäjä ja laulaja Tilo Wolff kertoo "Live In Mexico City" -kiekon olevan vuorossa nyt, kun edellisen elävän yleisön edessä taltioidusta konsertista on kulunut jo seitsemän vuotta. Monet Lacrimosan faneista eivät vielä silloin tunteneet yhtyettä. Mukana on runsaasti vanhaa tuotantoa 1990-luvulta.
Julkaistaan 7.9.2012
Sveitsiin majoittunut Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) paljasti viime viikon perjantaina tulevan "Revolution"-nimisen albuminsa kansitaiteen. Pitkäsoitto tullaan julkaisemaan 7. syyskuuta. Sillä soittamiseen osallistuu Lacrimosan Tilo Wolffin ja Anne Nurmen lisäksi Kreatorin Mille Petrozza, joka soittaa kitaraa ja rumpalina kuullaan Accept-yhtye Stefan Schwarzmannia. Lacrimosan "Revolution" on bändin 11. pitkäsoitto ja seuraaja kolmen vuoden takaiselle "Sehnsucht"-opukselle.
Julkaistaan 6.12.2010
"Advanced Electronics Vol. 8" tullaan julkaisemaan elektronisen, industrialin ja kaikenlaisen wave-musiikin esille tuomiseen erikoistuneen Synthetic Symphonyn kautta. Tämä kokoelma sisältää kaksi CD:tä ja yhden DVD-levyn. Audioraitoja kuullaan yhteensä 38 kappaletta ja niistä lienee jopa 80% sellaista materiaalia, jota ei olla eikä tulla julkaisemaan muita väyliä pitkin. Kiekolla kuullaan useita remixejä, joita on tehty varta vasten tätä kokoelma-albumia varten. Varsinaisten äänitiedostojen lisäksi bonus-DVD:llä nähdään tusinan verran virallisia musiikkivideoita ja kamerakuvaa keikoilta. Musiikkia kuullaan muun muassa Das Ichin, X Marks the Pedwalkin, Lacrimosan, Alien Vampiresin, Shiv-R:n ja helsinkiläisen Beati Mortuin katalogista.
Julkaistiin 2.7.2010
Kahden äänilevyn kokoinen kokoelma "Gothic Compilation #48" sisältää 38 biisiä ja niistä kertyy soittoaikaa yli 160 minuutin ajaksi. Äänitteellä kuullaan musiikkia useilta gootti–, darkwave–, industrial–, electro– ja EBM-yhtyeiltä. Batbelieverin kautta 2.7. julkaistu goottikokoelma sisältää outolintuna syystä tai toisesta suomalaisen Indican musiikkia. Toisaalta kokoelman toisella CD-levyllä Suomen skeneä edustaa maannaiset ja –miehet Beati Mortuin sekä Lacrimosan muodossa. Osa tälle julkaisulle päätyneistä biiseistä on entuudestaan julkaisematonta aineistoa ja osa on vieläpä sellaisia biisejä, ettei niitä julkaista muissa yhteyksissä. Levysarja kasvaa muutaman kuukauden välein. Sen edellinen osa ilmestyi maaliskuussa ja sitä edellinen joulukuussa 2009.
Sveitsin Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) juhlistaa 20-vuotista taivaltaan toukokuun alkupäivien tienoilla julkaisemalla aivan uutta Lacrimosa-biisiaineista albumillisen verran. Goottimetallibändi suunnittelee tuovansa esiin tuplalevyn, jossa 17 aikaisemmin julkaisematonta kappaletta kahdelta eri vuosikymmeneltä. Äänite sisältää harvinaisuuksi arveltuja demoja 1990-luvulta ja aivan uunituoreitakin kappaleita Lacrimosan tuoreimmalta studioreissulta. Tarkempia tietoja juhla-albumista kerrotaan myöhemmin. Kiekko tultaneen julkaisemaan yhtyeen taustalla toimivien Tilo Wolffin ja Anne Nurmen perustaman levy-yhtiön kautta. Hall of Sermonin kautta ilmestyi edellisen kerran musiikkia viime vuoden toukokuussa "Sehnsucht"-kiekon muodossa.
Julkaistaan 11.12.2009
Perjantaina 11. joulukuuta julkaistava "Extreme Traumfänger Vol. 10" on yhden CD-levyn kokoinen äänitepaketti, jossa yhteensä 17 goottihenkistä kappaletta Angels Of Veniceltä, Lacrimosalta, Die Untotenilta, In Strict Confidencelta, Der Blauer Reiteriltä ja muilta. Levy julkaistaan UpScenen kautta. Sama levy-yhtiö on aikaisemminkin viljellyt näitä samannimisen kokoelman osia. Kuluvan vuoden aikana "Extreme Traumfänger" -kokoelman osia on julkaistu ainakin pari kappaletta. Gootti.net noteerasi levysatsin edellisen kerran huhtikuussa, jolloin sen kahdeksas osa ilmestyi. Tämänkertainen järjestyksessä kymmenes kokoelma julkaistaan täsmälleen samaan aikaan kun "Extreme Traumfänger Vol. 9".
Saksalaissyntyisen Tilo Wolffin ja suomalaisen Anne Nurmen goottibändi Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) ilmoittaa lähtevänsä kiertueelle heinäkuussa. Bändin reissu uuden "Sehnsucht"-albumin tukemiseksi käynnistyy Argentiinasta. Toistaiseksi ainakin syyskuuhun asti kestävän kiertueen varrella bändi esiintyy useaan otteeseen myös Euroopassa ja kotimaassaan. Nyt paljastettu keikkaputki on suuremman kiertuekokonaisuuden ensimmäinen osa.
Sveitsiläinen Lacrimosa (www.lacrimosa.com) paljasti uuden albuminsa kappalelistan. Toukokuun 8. päivä julkaistava "Sehnsucht" sisältää saksan- ja englanninkielisiä biisejä yhteensä tasan 10 kappaletta. Biisien pituudet vaihtelevat kolmesta kahdeksaan minuuttiin. Kappaleista kerty soittoaikaa noin 58 minuuttia. Albumi tullaan julkaisemaan Hall of Sermonin ja Sonyn kautta. Lacrimosa julkaisi hiljattain kappalelistan lisäksi uuden albuminsa kansitaiteen nettisivuillaan. Sveitsiläis-suomalaisen yhtyeen uusin albumi on seuraaja kesällä 2007 ilmestyneelle "Lichtjahre"-albumille, josta ilmestyi myös DVD:llä varustettu versio. Goottibändin MySpace-sivuilta löytyy lukuisia näytekappaleita yhtyeen tuotannosta.
Lacrimosan Tilo ja Anne
Sveitsiläinen Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) julkaisee tupla-DVD:nsä "Lichtjahre" kesäkuun 29. päivä. Julkaisu on eräänlainen elokuvamainen dokumentti bändin koko urasta. Kiekot herättävät henkiin Lacrimosan uran vaikuttavimpia ja tunnelmallisimpia hetkiä. Materiaalia löytyy mm. yhtyeen "Lichtgestalt World Tour" -kiertueelta — levyllä kuullaan mm. livenä soitetut kappaleet "Letzte Ausfahrt: Leben", "The Party Is Over" ja "Lichtgestalt" sekä esiintymislavalla soitetut versiot kypsemmistä klassikkokappaleista "Ich Bin Der Brennende Komet", "Der Morgen Danach" ja "Stolzes Hertz". Musiikkimateriaalia löytyy siis useiden vuosien aikaväliltä.
Kuvassa Lacrimosa
Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) aikoo keikkailla kesän aikana useissa festareissa. Yksi festareista, joissa bändin voi nähdä livenä, on Woodstage Summer Air. Kyseisessä musiikkitapahtumassa Lacrimosa on eräs festarin pääesiintyjistä — tapahtuman päätähti on Marilyn Manson. Woodstage-tapahtumaa vietetään kesäkuun 16.–17. päivä. Tarkempia tietoja tapahtumasta löytyy Woodstagen nettisivuilta, osoitteesta www.woodstage.de.
Saksassa perustettu, mutta sveitsiläiseksi muuttunut, Lacrimosa (www.lacrimosa.ch) aikoo jälleen, yhdeksän vuotta edellisen jälkeen, julkaista live-albumin. Levy on tarkoitus laskea levykauppoihin vielä kuluvan vuoden aikana. Lisäksi bändistä julkaistaan lähikuukausien aikana Lacrimosa-elokuva, joka seuraa yhtyeen kiertämistä viimeisten puolentoista vuoden aikana. Lacrimosahan on kiertänyt ahkerasti Etelä-Amerikkaa, Aasiaa ja Eurooppaa. Keikkailun aikana kamerat ovat taltioineet ikimuistoisia hetkiä, joista koostetaan elokuva.