Julkaistaan toukokuussa
Ranskalaisen post-rock-bändi Every Silver Lining Has A Cloudin debyyttialbumin CD-versio on vielä tarkkaa julkaisupäivämäärää vailla. Teos julkaistiin digitaalisesti viime vuoden aikana. Jossain vaiheessa kuluvan vuoden toukokuuta julkaiseva Projekt Records esittelee esikoista kuvailemalla sitä dramaattiseksi, emotionaaliseksi, melankoliseksi, eeppiseksi ja dynaamiseksi shoegazeriksi tai post-rock-kiekoksi. Levy-yhtiön väen mukaan Every Silver Lining Has A Cloud tarjoaa musiikkia, joka muistuttaa Sigur Rosin, Flying Saucer Attackin, Miran, Mogwain ja Labradfordin tyyliä. Kaksipäinen rytmiryhmä muodostuu Guillaume Pintoutista, joka soittaa ensisijaisesti kitaroita ja rumpali Cyrille Holodiukista. Pääosin instrumentaalisia biisejä sisältävä esikoislätty käsittää 10 biisiä.
Julkaistaan 11.3.2011
Saksalainen Blitzmaschine (www.blitzmaschine.com), joka kertoo tekevänsä EBM:ää keskiluokalle, suunnittelee julkaisevansa maaliskuussa 2011 uuden studioalbumin. Hampurista käsin toimiva rytmiryhmä kutsuu kiekkoaan nimellä "Faustrecht". Danse Macabre Recordsin julkaisema ja Aliven jakelema albumi sisältää 14 biisiä. Sen soittolistalta on lohkaistu helmikuun alussa digitaalinen "Liebe auf den ersten Blick" -single, jonka biisimateriaalia voi käydä kuuntelemassa Blitzmaschinen nettisivuilla. Esikoisalbumia käsitellään Blitzmaschinen väen kanssa tehtyjen haastatteluiden yhteydessä. Haastatteluja ja lehtijuttuja ilmestyy maaliskuun Sonic Seducerissa, Orkuksessa ja Bodystyler-lehdessä.
Julkaistaan 29.4.2011
KMFDM Records ja Dependent Records uutisoivat tuovansa Euroopan alueen markkinoille "WTF?!"-albumin. KMFDM (www.kmfdm.com) tarjoaa uutukaiskiekolla kuunneltavaksi yhteensä 11 uutta biisiä, joiden joukossa on levyn johtotähdeksi valittu "Krank"-single. Single ilmestyy maaliskuun alussa ja varsinainen studiosoitto 29. huhtikuuta. Välittämässään lehdistötiedotteessa yhtyeen kerrotaan tarjoavan "Krank"-singlellä remixejä Skoldilta, Bill Riefliniltä ja Sebastian Komorilta. Sinkkulohkaisu on KMFDM:n ensimmäinen sellainen yli kahdeksaan vuoteen — edellinen single julkaistiin vuonna 2002 biisistä "Boots". Viisikirjaimisten nimien sarjaa jatkava "WTF?!"-albumi tarjoaa kuunneltavaksi yli 50 minuuttia musiikkia. Teoksen luonut ja sillä laulava Sascha K. katsoo tämän albumin olevan uransa voimakkain tähän mennessä.
Julkaistiin 24.11.2010
Suomalainen Kinetik Control (www.kinetikcontrol.com) solmi levytyssopimuksen uusimman, marraskuussa 2010 täällä Suomen alueella julkaistun, "Only Truth Remains" -kiekkonsa levittämiseksi maailmalle. Saksalaisen Danse Macabre Recordsin kautta levitettävä pitkäsoitto rantautuu huhtikuussa 2011 Suomen rajojen ulkopuolelle Eurooppaan, Venäjälle ja Aasiaan. Maamme virallisella levylistallakin esiintynyt "Only Truth Remains" sisältää 13 biisiä. Teos julkaistiin kotimaassa 24.11. ja sen voi tilata esimerkiksi Levykauppa Äxästä ja useista digitaalisen musiikin kaupoista, kuten iTunesista ja MTV3:n nettipuodista. Albumilta lohkaistiin kaksi singleä, joista ensimmäinen on nimeltään "In This Life". Se kipusi Suomen singlelistan 4. sijalle. Kakkossingleksi valittu "All Fours" sai runsaasti radiokuuluvuutta ja biisiä jaettiin ilmaiseksi MTV3:n nettisivujen välityksellä.
Julkaistaan 29.4.2011
Darkwavea tekevä Sopor Aeternus & The Ensemble Of Shadows (www.soporaeternus.de) tiedottaa täydentävänsä huhtikuun lopulla ilmestyvällä studiosoitollaan "A Triptychon Of Ghosts" –trilogiaansa. Levykolmikon uusin, järjestyksessä toinen, osa on nimeltään "Have You Seen This Ghost?" Tämä Anna-Varney Cantodean nimellä toimiva bändi tuo kiekon kauppoihin Apocalyptic Vision -levymerkin kautta 29.4. Teoksesta tehdään CD– ja DVD-levyn käsittävä erikoispainos, joka paketoidaan kirjamaiseen koteloon. Paketin koko on 15,5 senttimetriä leveyssuunnaltaan ja 25 cm korkeussuunnassa. Koristeellinen, kuvakantinen kirjaversio sisältää Sopor Aeternuksen metallisen kolikon. Hopealta näyttävä kolikko on halkaisijaltaan 5 senttimetriä. Kolikon lisäksi erikoispainos sisältää 128-sivuisen kirjan. Laadukkaalle paperille tulostettu kirja sisältää kaikkien albumin mukana tulevien biisien sanoitukset, koristeellisia valokuvia ja Ingo Römlingin luomaa kuvitusta.
Julkaistiin 14.2.2011
Kädessäni on Miss FD:n kolmas levy, jonka arvostelen. Sen kansi on pelkistetty, tyylikäs ja tummanpuhuva. Saatekirje lupaa "matkaa tuskan ja epätoivon varjomaailmaan", sekä epätavanomaisia melodioita ja kummittelevaa laulantaa. Odotan materiaalilta taas hieman enemmän kuin edellisellä kerralla, jolloin toivoin nostatuksia, jotka johtavat räjähtäviin ja/tai koukuttaviin kertosäkeisiin, jotka paiskaavat seinään ja saavat jalat vispaamaan. Vannoutuneena sanoitusfriikkinä katsastan ensimmäisenä lyriikat. Ne ovat aika perustäytehuttua, mutta olen tarpeeksi optimistinen, että en usko sen haittaavan tässä musiikinlajissa kovin merkittävästi.
Turkulainen industrial rock -yhtye Apples of Idun (www.applesofidun.com) ja tallinnalainen Evestus tekevät kolmen keikan kierroksen Suomessa. Yhtyeet ovat aiemmin soittaneet viime vuoden lopussa viisi keikkaa yhdessä, joista neljä Baltian maissa ja yksi Helsingissä. Kyseessä on Apples of Idunin viimeinen pidempi keikkaputki hetkeen, bändin siirtyessä studion puolelle viimeistelemään seuraajaa vuoden 2009 kehutulle "Disaster Art" -albumille.
Jokaisella kiertueen keikalla nähdään myös muita mielenkiintoisia orkestereita, muun muassa Viron Euroviisukarsinnoissa taisteleva electropunk-yhtye Mimicry, sekä viime aikoina huomiota C-kasettijulkaisullaan herättänyt helsinkiläinen Vauva.
Julkaistaan 4.3.2011
Combichrist (www.combichrist.com) on vielä maaliskuun puoleen väliin asti kiertämässä Eurooppaa. Yhtyeen oli tarkoitus käynnissä olevan kiertueen yhteydessä soittaa Suomessakin viime viikolla siten, että ensin Tampereella ja päivää myöhemmin Helsingissä. Tampereelle organisoitu keikka jouduttiin perumaan, koska Combichristin kiertuebussi meni rikki Ruotsissa. Sen johdosta Yo-Taloon kaavailtu Synapsi-klubi jäi pitämässä. Yhtyeen Euroopan-kiertueen ollessa vielä käynnissä Combichrist aikoo julkaista klubiyhteensopivia biisejä tämän MCD-levyn muodossa. Teos ilmestyy 4. maaliskuuta nimellä "Throat Full of Glass". Äänite sisältää viisi versiota "Making Monsters" -albumin tunnetuimpiin biiseihin kuuluvasta hittibiisistä, sekä musiikkivideon samasta raidasta.
Julkaistaan 25.3.2011
Chilestä käsin vuodesta 2005 asti toiminut Vigilante (www.vigilante.cn) tiedottaa tuovansa kuukauden kuluttua kauppoihin uuden studioalbumin. Elektronisella musiikilla ja metallimeiningillä yhdistetty teos sisältää Vigilanten taustavoima Ivan Muñozin idean lähteä tehdä vallankumous. Vigilanten mukaan ihmisten on vapauduttava epäreilun systeemin kahleista. Tämä "The New Resistance" -albumi on muusikon mukaan vallankumouksen soundtrack. Albumilla kuullaan useita vierailevia muusikkoja eri musiikkityylien ja yhtyeiden riveistä aina metallista sanomaa edustavan Strapping Young Ladin suunnalta Leaether Stripiin.
Julkaistaan 25.2.2011
Saksalainen levy-yhtiö Dependent Records aikoo julkaista ensi viikon perjantaina, eli 25. helmikuuta, yhteensä 15 raitaa sisältävän musiikkikokoelman. Dismantledin, Front Line Assemblyn, Ghost & Writerin, Veil Veil Vanishin, System Synin ja kymmenen muun bändin tekemiä kappaleita sisältävä äänite on nimeltään "Dependence 2011". Kiekolla kuullaan useita remixejä, kuten Rotersandin toteuttama versio KMFDM:n biisistä "Come on — Go Off". Tämä kokoelma-albumi on Dependent Recordsin toinen samaan aikaan ilmestyvä biisikokoelma. Levymerkin viimeisimpiin toimiin kuuluu nimittäin myös "Dependent Club Anthems" -kokoelman esille tuominen.

Italialainen Dope Stars Inc. (www.dopestarsinc.com) uutisoi, tai pikemminkin manifestoi, rönsyilevässä tiedotteessaan suunnittelevansa uuden albumin julkaisemista ilmaiseksi. "Ultrawired"-niminen äänite aiotaan julkaista digitaalisesti ilmaiseksi ja halvimmillaan sen CD-version voi saada neljän euroa ja toimituskulut maksamalla. CD sisältää kansilehtisen varustettuna graafisella aineistolla. Erikoiseksi CD-formaatissa julkaisemisen tekee se, ettei varsinaisella äänilevyllä ole biisin biisiä. CD-levy on tyhjä, mutta fanit saavat kiekon sisältämät kappaleet ladattua netistä ja poltettua postitse tulleelle äänilevylle. Kunhan albumin grafiikka valmistuu, levyn ostajat pääsevät katselemaan ennen albumin virallista julkaisuhetkeä minkälaista visuaalista silmänruokaa on luvassa.
Julkaistaan 25.2.2011
Kanadasta käsin toimiva elektronista musiikkia, kuten trancea, EBM:ää ja industrialiakin tekevä DYM tiedottaa julkaisevansa helmikuun päivinä uuden minialbumin. Aikaisemmin tällä viikolla Deathwatch Asian kautta Aasian markkinoilla julkaistu äänite on nimeltään "The Swarm". Eurooppalainen yleisö saa sen hyppysiinsä ensi viikolla. Albumin Aasian-painoksen ensimmäiset 200 kappaletta sisältävät laajennetun 6-sivuisen kansilehtisen ja tämä levyversio paketoitiin kartonkikoteloon. Lisäksi ensipainoksen mukana tuli koodi, jolla voi ladata kolme bonusraitaa; Causticin, Cedigestin ja Virtual Terroristin tekemät luomukset. Myös DYM-yhtyeen oma instrumentaalinen "A.S.O.U.L" on latauskoodilla hankittavissa. Bändi kertoo "The Swarm" -albumilla kuultavan yhteensä 79 minuuttia musiikkia. Normaali CD-versio sisältää 6-sivuisen kansilehtisen ja se paketoidaan tavanomaiseen jewelcase-koteloon.
Saksalainen !Distain (www.distain.de), joka perustettiin vuonna 1992 ja joka katsoo olevansa maansa tunnetuimpia elektronista poppia tekeviä yhtyeitä, tuo ensi kuukauden puolella esiin uuden studioalbumin. Se tulee olemaan bändin uran järjestyksessä kuudes kokopitkä äänite. Levy on nimeltään "On/Off". Remi Janottan tuottama albumi sisältää singlekappaleen "Mein Weg". Single aiotaan saattaa fanikunnan korville vasta huhtikuussa ja tämänhetkisten tietojen valossa vain digitaalisessa muodossa. "On/Off" ja "Mein Weg" julkaistaan Echozone-levymerkin kautta.
Julkaistaan 24.5.2011
Ronny Mooringsin Clan Of Xymox (www.clanofxymox.com) laittoi viime kuukauden puolella ennakkotilattavaksi Metropolis Recordsin nettikauppaan uuden albuminsa. Yhtye antoi albumille nimeksi "Darkest Hour" ja julkaisupäivämääräksi 24. toukokuuta. Pari viikkoa sitten miksattu, masteroitu ja muutoinkin viimeistelty levy ilmestyy toukokuussa ympäri planeettaa. Goottipoppoo on lisäksi kirjannut kalenteriinsa suunnitelmia keikkojen soittamiseksi eri puolilla planeetta. Alankomaissa perustetun Clan Of Xymoxin uusi albumi sisältää Metropoliksen esittelyn mukaan tanssittavia kappaleita, kuten nimet "She Did Not Answer" ja "Delete", painostavaa tuotantoa biisin "Deep Down I Died" muodossa ja runsaasti tunnelmointia, jota esimerkiksi "In Your Arms Again" edustaa.
Julkaistiin 14.2.2011
Elektronista musiikkia tekevä Miss FD julkaisi eilen ystävänpäivänä "Love Never Dies" -albuminsa Quantum Release Recordsin kautta. Studioalbumi on laitettu tilattavaksi artistin nettisivuille osoitteeseen www.missfd.com ja se löytyy myös kansainvälisen Amazonin sekä iTunesin nettikaupasta digitaalisesti.
Miss FD toteutti marraskuussa 2010 tulkinnan Ghostbusters-elokuvan tunnusmusiikista yhdessä Deconbrion kanssa. Vuoden 1984 hittielokuvan "Ghostbusters (Not Afraid of Ghosts)" voi hankkia useista nettimusiikkikaupoista.
Julkaistaan 18.2.2011
Saksalainen Transit Poetry (www.transitpoetry.de) tuo myöhemmin helmikuussa esiin uuden studiosoittonsa, melankolista rokkia ja tarttuvaa poppia sisältävän "Pedestrians in the Sky" -albumin. Äänite sisältää aikaisemmin julkaistut menestyskappaleet "Little Buddha" ja "Astronauts & Butterflies". Ensin mainittuun on tehty aivan hiljattain neliminuuttinen musiikkivideokin, jonka voi katsoa alusta loppuun YouTubesta. Nyt julkaistava studioalbumi on Transit Poetryn neljäs osa levysarjasta, jonka osat kertovat neljästä pääelementistä. Tämä sarjan viimeinen kappale on omistettu ilmalle. "Pedestrians in the Sky" ilmestyy 18. helmikuuta Remote Musicin sekä Danse Macabre Recordsin kautta.
Julkaistaan 25.2.2011
Yhdysvaltalainen industrialia ja EBM-jytkettä tarjoileva Die Sektor tuo kuluvan kuukauden lopulla esiin odotetun albuminsa. NoiTekkin avulla Euroopassa ja samaan aikaan Deathwatch Asian kautta Aasian–Tyynenmeren markkinoilla julkaistava studioluomus on nimeltään "Applied Structure in a Void". Se sisältää 11 biisiä. Salaperäinen Die Sektor toi edellisen kerran musiikkia fanikuntansa iloksi neljä vuotta sitten — vuonna 2006 julkaistiin debyyttialbumi "To Be Fed Upon". Uusi äänite on luotu yhdessä alkuperäiskokoonpanoon kuuluvan Scott Denmanin, Alan Smithin ja Daniel Gantin sekä uutta verta edustavan Edwin Alterin voimin. Bändi tiedotti tammikuussa masteroinen uutukaiskiekkonsa Brian "Big Bass" Gardnerin kanssa. Lopputulosta hehkutetaan monipuoliseksi, voimakkaaksi ja sujuvaksi kuuntelukokemukseksi.
Julkaistaan 26.2.2011
Espanjalainen synkkää elektronista musiikkia loihtiva Plasmodivm laittoi tammikuun alussa ennakkotilattavaksi Storming The Basen nettikauppaan uusimman, helmikuun lopussa julkaistavan, "The Post-Modern Prometheus" -albuminsa. Kiekko ilmestyy kuluvan kuukauden toiseksi viimeisellä viikolla seuraajaksi parin vuoden takaiselle debyyttialbumille. Gootti.netissäkin esitelty esikoisalbumi "Paradise Under Fire" edusti suoraviivaisempaa meininkiä, sillä Plasmodivm suitsuttaa uutukaisensa olevan melodisempi sekä laulu– että soitinosuuksien saralla. Musiikillisesti yhtye voidaan sijoittaa siihen musiikkirintaman välimaastoon, johon ovat nimensä poteroineet Solitary Experiments, Leaether Strip, Suicide Commando, Velvet Acid Christ ja :Wumpscut: sekä Assemblage 23.
Julkaistaan 28.2.2011
Englantilainen syntikkapoppiakti Mirrors perustettiin vuonna 2009. Viimeisen vuoden aikana yhtye on luonut debyyttialbumiaan. Se on nyt valmis julkaistavaksi helmikuun viimeisenä päivänä. Yhteensä 10 biisiä sisältävä debyytti on nimeltään "Lights and Offerings". Niistä yhdeksän on bändin omaa tuotantoa ja yksi lainakappale. Albumin julkaisee Skint Records Publishing. Brightonin pitäjästä käsin toimivaa Mirrorsia suositellaan niille korville, jotka ovat mieltyneet New Orderin ja Kraftwerkin tuotantoon. Lisätietoja bändistä löytyy sen MySpace-sivuilta.
Julkaistaan 11.3.2011
Italialais–saksalainen vaihtoehtorokkiryhmä Hellfire Society tuo 11. maaliskuuta esiin uuden "Black-Op"-nimisen albuminsa. Rokkiryhmän uutukaista esitteleviä yksityiskohtia on laitettu kuunneltavaksi yhtyeen VampireFreaks, ReverbNation ja MySpace-sivuille. Kuunneltavaksi on ripoteltu yhteensä yhdeksän studiosoiton biisiä niin, että kukin sosiaalisen median palvelu tarjoaa kuultavaksi kolme biisiä. Bändin MySpace-sivuilta löytyy kappaleet "Burn it Away", "Too Loud" ja "Bad News". ReberbNationin sivuille on asetettu raidat "Black-Op", "The Next Best Thing" ja "Face Down". VampireFreaks-portaalin jukeboksiin on ladattu kappaleet "I Love You", "HFS" sekä "Once Upon a Time". Hellfire Society kertoi uuden studioalbumin luomistyöstä viime vuoden lokakuussa. Tuolloin kiekon äänitystyö oli jo viety päätökseen ja levyä ryhdyttiin miksaamaan Rockstar Recording Studion tiloissa.