Kuvassa Constance Rudert
Berliiniläinen Blutengel (www.blutengel.de) kertoo julkaisemassaan tiedotteessa, ettei naislaulaja Constance Rudert enää toimi yhtyeen kokoonpanossa. Verienkelin joukot uutisoivat, että eroamis- tai erottamispäätös astuu voimaan välittömästi. Naista ei siis nähdä enää yhtyeen keikoilla eikä studiokokoonpanossakaan. Bändi kiittää Constancea hyvistä hetkistä ja toivottaa hänelle menestystä tulevissa musiikillisissa toimissaan. Syytä Constancen poistumiselle ei ole vielä kerrottu. Elektronista goottimusiikkia tekevä Blutengel värväsi Constance Rudertin joukkoihinsa vuoden 2001 tienoilla, jolloin naisen oli tarkoitus esiintyä vierailijana "Black Roses" -singlellä. Hän päätyi myöhemmin osallistumaan bändin keikoille ja studiolevyjen luomiseen.
Julkaistiin 2.8.2010
Pari viikkoa sitten Death In June (www.deathinjune.net) julkaisi seitsentuumaisen ja kaksipuolisen vinyylisinglen "Peaceful Snow / The Maverick Chamber", jossa kuullaan kaksi post industrial -biisiä. Tämä äänite sisältää uutta materiaalia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 päivinä kauppoihin tuodun "The Rule of Thirds" -kiekon. Douglas Pearcen miehittämä Death In June tarjoaa uusilla biiseillään kuuntelukokemuksen, jossa tyynnyttävät puheosuudet käyvät käsikynkkää Miro Snejderin soittaman pianon säestyksen kanssa. Singlestä ilmestyi 880 kappaleen suuruinen 7"-vinyyli, väriltään vaaleanpunainen, jossa on mukana lehtinen varustettuna biisien sanoituksilla, sekä kolme postikorttia.
Julkaistaan 17.9.2010
Saksan Deine Lakaien (www.deine-lakaien.com) laittoi nettiin nähtäväksi musiikkivideon tulevan "Indicator"-albuminsa soittolistalla kuultavan kappaleen "Gone". Neliminuuttisen videoklipin voi käydä katsomassa yhtyeen nettisivuilla. Musiikkivideo oli tarkoitus julkaista jo viikkoa sitten, mutta teknisistä syistä johtuen sitä jouduttiin lykkäämään viikolla. Varsinainen pitkäsoitto tullaan julkaisemaan perjantaina syyskuun 17. päivä. Musiikkivideoksi päätynyt biisi toimii albumin ensimmäisenä singlenä. Sen CD-versio, joka sisältää neljä biisiä, ilmestyy 3. syyskuuta. Darkwavea tekevä Deine Lakaien käyttää uuden musiikillisen aineistonsa jakelijana monikansallista Warner Musicia. Albumin julkaisee Chrom Records.
Julkaistaan 12.10.2010
Cyberpunkia, electroa ja industrialia tekevä Angelspit (www.angelspit.net) tulee lokakuussa julkaisemaan uuden musiikkilevyn tuoreen "Hideous and Perfect" -albumin seuraajaksi. Australian Sydneyssä perustettu, mutta nykyisin Yhdysvalloista käsin toimiva kaksikko kutsuu uutta kiekkoa nimellä "Larva Pupa Tank Coffin". Se sisältää neljä aivan uutta kappaletta, sekä muutamia remixejä sekä yhtyeeltä itseltään että Noir du’Soleililta. Toistaiseksi uusin Angelspit-albumi on edellisen vuoden syyskuussa Metropolis Recordsin ja yhtyeen oman Black Pill Red Pill -levymerkin kautta julkaistu "Hideous and Perfect". Se on tusinan verran biisejä sisältävä opus, jota yhtye luonnehtii Angelspitin tähänastisen uran synkimmäksi äänitteeksi. Valtaosa albumista nauhoitettiin Sydneyssä hylätyn laivatelakan alueella.
Julkaistaan 3.9.2010
Pitkän uran tehnyt goottibändi Das Ich (www.dasich.de) julkaisee syyskuussa manga-henkisellä grafiikalla kuvitetun "Koma"-albuminsa. Vuoden 2006 puolella ilmestyneen "Cabaret"-kiekon seuraaja sisältää uutta musiikkimateriaalia, jota tullaan tarjoamaan faneille tavanomaisen CD-version lisäksi 500 kappaleeseen rajoitetun boxset-paketin muodossa. Keräilijöiden kohteeksi tarkoitettu erikoisversio sisältää albumilevyn lisäksi mangakirjan, lyhythihaisen bändipaidan, pinssin ja tarran. Albumin julkaisee saksalaisen Danse Macabre Records. Syyskuuta odotellessa yhtyeen aikaisempien levyjen valittuihin paloihin voi tutustua yhtyeen MySpace-sivuilla.
Julkaistiin 23.7.2010
Jo 20 vuotta toiminut Project Pitchfork ei jäänyt lepäämään laakereilleen 2009 ilmestyneen "Dream, Tiresias!" levyn tiimoilta, vaan julkaisi nyt uutukaisensa, joka kantaa nimeä "Continuum Ride".
Suomessakin viime kesänä vierailleen saksalaisyhtyeen järjestyksessään 14. studioalbumi jatkaa jopa turhankin samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa. Lopputulos on tasalaatuista ja tanssimaan houkuttelevaa synkkää elektroa. Kuitenkaan mikään biisi ei nouse aivan erityisesti edukseen joukosta ja ne tuntuvat olevan jatkoa edelliselle levylle, tai olevan jopa edellisen levyn "ylijäämäbiisit".
Julkaistaan 17.9.2010
Vuodesta 1985 toiminut saksalaisyhtye Pink Turns Blue (www.pinkturnsblue.com) uutisoi julkaisevansa Strobelight Recordsin myötävaikutuksella uuden "Storm"-albuminsa. Goottibändin uusimmalta albumilta lohkaistiin 300 kappaleeseen rajoitettuna painoksena vinyylisingle "Storm Rider / Run From Me". Single sisältää kolme biisiä uudelta pitkäsoitolta. Varsinainen studioalbumi tullaan julkaisemaan digitaalisena ja CD-versiona varustettuna kansilehtisellä. "Storm" on seuraaja menestystä niittäneelle "Ghost"-kiekolle. Vuonna 2007 ilmestynyt "Ghost" kävi korkeimmillaan Saksan Deutsche Alternative Charts -levylistan neljännellä sijalla. Se sai myös kiitosta useilta goottimusiikkia puivilta lehdiltä, kuten Sonic Seducerilta, Orkus Magazinelta ja Gothic-lehdeltä.
Julkaistaan 13.8.2010
Saksalainen Konzept julkaisi tällä "Hypnautic Beats" -nimellä jo vuonna 1990 singlelevyn. Nyt bändi on koostanut kiekosta uuden version ja varustanut sen soittolistan kourallisella uusia remixejä ja biisejä. Infacted Recordingsin tänään 13. elokuuta julkaisema vuoden 2010 versio singlestä sisältää 13 biisiä. Teos on sekoitus electroa ja teknoa. Levyn alkuperäinen versio myi Saksassa yli 50 000 kappaletta ja eri puolilla Eurooppaa tämän levyn nimikkobiisi olikin ahkerasti klubien soittolistoilla. Kiekko oli Konzeptin debyyttisingle. MCD:n soittolistalla kuullaan yksi sellainen viisu, jota ei ole koskaan aikaisemmin kuultu CD-levyllä, sekä kaksi Razormaidin tekemää tulkintaa Konzeptin kappaleista.
Kuvassa DJ Ash
Saksalainen elektronista ja industrial-musiikkia keskiaikaisella otteella tekevä Heimataerde (www.heimatarde.de) ilmoitti maanantaina "Unwesen"-albumin näkevän päivänvalon lokakuussa 2010. Yhtyeen uutukaiskiekko on Heimatarden mukaan suoranainen kehitysaskel bändin musiikillisessa voittokulussa ja erityisesti albumi laajentaa sitä genreä, jonka Heimataerde katsoo itse kehittäneen. Albumi ilmestyy Euroopassa 22. lokakuuta Infacted Recordingsin kautta ja myöhemmin Yhdysvalloissa Metropolis Recordsin tuella. Pitkäsoitto on seuraaja kolme vuotta sitten ilmestyneelle "Leben Geben Leben Nehmen" -levylle. Bändin aikaisempaan musiikilliseen tuotantoon voi käydä tutustumassa sen omilla MySpace-sivuilla.
Kuvassa Johan van Roy
EBM-musiikkia tekevä Suicide Commando (www.suicidecommando.be) tulee julkaisemaan lähitulevaisuudessa uuden singlen kappaleesta "Death Cures All Pain:" Yhtyeen uutukaisalbumilta lohkaistava single sisältää nimikkoviisunsa lisäksi uusia versioita samasta kappaleesta ja aivan uutta musiikkiaineistoa. Singlestä tullaan kuulemaan remix-versiot _:n ja _Aesthetic Perfectionin sekä Stahlnebelin tekeminä. Belgialaisyhtye suitsuttaa singleä uuden "Implements of Hell" -albumin parhaimmaksi kappaleeksi. Se on saanut keikoillakin hyvän vastaanoton. Bändi ei ole vielä nimennyt milloin "Death Cures All Pain" ilmestyy. Sitä odotellessa Suicide Commandon Johan van Roy kävi tekemässä vierailevan vokalistin hommat perulaisen Reaxxion Guerrilla -yhtyeen debyyttialbumilla. Mies laulaa albumilla kuultavassa biisissä "Psycho Destruxion". Teos ilmestyy Deathwatch Asian kautta.
Julkaistaan 6.9.2010
Ruotsalainen synkkää ambient-musiikkia tekevä Raison d‘être (www.raison-detre.info) on laskenut ennakkotilattavaksi kolmen CD-levyn edestä keikkataltiointeja sisältävän "Live Archive" -kokoelmansa. Teoksen levyille laitetaan runsaasti sellaista aineistoa, jota ei ole aikaisemmin julkaistu CD-formaatissa. Luvassa on esimerkiksi yhden miehen yhtyeen ensimmäinen live-esiintyminen vuodelta 1996 ja muuta keikka-aineistoa vuosiväliltä 2000–2007. Tämä kolmen kiekon satsi ilmestyy vain 499 kappaleen painoksena syyskuun alussa. Teoksen julkaisee venäläinen Infinite Fog Productions. "Live Archive" julkaistaan 6. syyskuuta. Se koteloidaan 6-paneelisiin digipak-kuoriin.
Julkaistaan 27.8.2010
Kevyttä musiikkia luova Parralox (www.parralox.com) tulee julkaisemaan marraskuussa uuden albumin, mutta sitä ennen bändiltä ilmestyy EP-levy "Supermagic" kuluvan kuukauden jälkimmäisellä puoliskolla. Levy on laitettu ennakkotilattavaksi bändiä edustavan Conzoom Recordsin nettikauppaan. "Supermagic" ilmestyy 27. päivä elokuuta varustettuna kahdeksalla kappaleella. Niistä valtaosa on toisistaan tavalla jos toisellakin eroavia versioita nimikkobiisistä. Biisi sisältyy myös marraskuussa ilmestyvälle "Metropolis"-albumille. John von Ahlenin musiikkiprojekti tarjoaa sellaisia kuunteluhetkiä, joista nauttinevat elektronisen ja pop-musiikin ystävät. Luvassa on kristallinkirkkaita sointuja ja sensuelleja lauluosuuksia. EP-levyn painos on rajoitettu 500 kappaleeseen.
Saksalainen elektronista musiikkia loihtiva Funker Vogt (www.funker-vogt.com) tulee julkaisemaan uuden "Blutzoll"-studioalbuminsa lokakuun 25. päivä. Teos on seuraaja edellisen vuoden toukokuussa ilmestyneelle ja menestystä niittäneelle livelevylle "Warzone K17 — Live in Berlin". Saksan tunnetuimpiin EBM-nimiin luettava Funker Vogt käyttää tulevan pitkäsoiton julkaisemisessa apuna Synthetic-levymerkin apua. Teos tulee olemaan seuraaja EP-levylle "Arising Hero", joka julkaistaan syyskuussa. Teos on kolmas ja viimeinen osa saksalaisten rakentamasta trilogiasta, jonka jokaisen osan nimessä käytetään englanninkielistä hero-sanaa. "Blutzoll" on saksaa ja se tarkoittaa suomeksi sanasta sanaan käännettynä veritullia, mutta termillä tarkoitettaneen kuolonuhrien määrää esimerkiksi sodankäynnin vuoksi.
Saksalainen elektronista ja industrial-vaikutteista musiikkia tekevä [:SITD:] (www.sitd.de) avasi alkaneen kuukauden alussa musiikkikilpailun. Kilpailun järjestää bändi itse yhdessä Accession Recordsin väen kanssa. Bändi ei ole aikaisemmin tällaisia kisoja järjestänyt, mutta ryhmä odottaa kovasti kuulevansa minkälaisia tuloksia musiikintekijät pystyvät luomaan. Kilpailussa pyydetään nimittäin luomaan remix-versio [:SITD:]-ryhmän säveltämästä musiikillisesta aineistosta. Kilpailusta kiinnostuneita tahoja kehotetaan lataamaan bändin nettisivuilta remix-paketti, joka sisältää tarvittavat äänitiedostot. Kilpailu päättyy 30. lokakuuta, jonka jälkeen saapuneita osallistumisia ei enää käsitellä. Kilpailutöitä otetaan vastaan kilpailua varten avatussa sähköpostiosoitteessa remix@sitd.de.
Julkaistaan 7.9.2010
Amerikkalainen kahden muusikon miehittämä Faith and the Muse (www.mercyground.com) tiedottaa julkaisevansa lähes uunituoreelle "Ankoku Butoh" -albumilleen seuraajan live-DVD:stä. Syyskuussa ilmestyvä DVD-levy sisältää konserttitaltiointien lisäksi haastatteluita, aikaisemmin julkaisemattomia videoklippejä, sekä uuden albumin soittolistalta kuvatun musiikkivideon. Keikkataltiointeja lienee kuvattu Wave-Gotik-Treffenin ja M’era Lunan lavoilta. Teos ilmestyy Euroopassa syyskuun seitsemäntenä päivänä Danse Macabre Recordsin kautta. DVD:n nimeksi annettu "Shoumei" on japania ja se voi tarkoittaa valaistumista, vahvistamista tai todistetta.
Julkaistaan 13.9.2010
Berliiniläinen musiikkiryhmä Mona Mur & En Esch julkaisi helmikuussa 2009 oheisessa kuvassa näkyvän studioalbumin "120 Tage — The Fine Art Of Beauty And Violence". Teoksesta tehdään nyt syyskuussa ilmestyvä erikoisversio erityisesti Pohjois-Amerikan alueen yleisöä varten. Uudistetun version tulee julkaisemaan kanadalainen Artoffact Records, jonka albumiversioon sisällytetään sellaisia uusia remixejä, jotka eivät sisälly teoksen eurooppalaiseen versioon.
Mona Mur on tehnyt musiikkia Einstürzende Neubautenin kanssa ja En Esch on entinen KMFDM:n jäsen. Parivaljakko ryhtyi luomaan tätä yhteistä albumiaan vuoden 2007 tienoilla. Studiossa syntyi 11 biisiä, joiden musiikillinen tyyli on sekoitus 1980-luvun poppia, elektronista meininkiä ja kitaravetoista tunnelmointia.
Brittiyhtye Killing Joke (www.killingjoke.com) tulee julkaisemaan syyskuussa Spinefarm Recordsin Iso-Britannian toimiston kautta uuden albumin. Albumi on seuraajaksi kesäkuun puolen välin taitteessa ilmestyneelle EP-lätylle "In Excelsis". Ryhmä kutsuu uutta albumia nimellä "Absolute Dissent". Se on seuraaja noin neljän vuoden takaiselle "Hosannas from the Basements of Hell" -levylle. Teos nauhoitettiin yhtyeen alkuperäisellä kokoonpanolla. Miehistö kommentoi aikaisemmin, että albumi on tärkein työ, jonka Killing Joke on koskaan tehnyt. Se ilmestyy 6. syyskuuta Spinefarmin voimin. Ennen sitä ilmestyy singlelevy "European Super State" digitaalisesti, CD-levynä ja seitsentuumaisena värivinyylinä.
Julkaistaan 27.8.2010
Tukholmalainen apokalyptista neofolkia ja martial industrialia luova Ordo Rosarius Equilibrio (www.ordo-rosarius-equilibrio.net) suunnittelee julkaisevansa alkaneen kuukauden puolella MCD-levyn maistiaiseksi tulevalta studioalbumiltaan. Yhtyeen uutukaisalbumi ilmestyy syksymmällä Out of Line Musicin kautta. Sitä ennen ilmestyvä levy on nimeltään "Do Angels Never Cry And Heaven Never Fall?" ja se saapuu kauppoihin 27. elokuuta. Teos sisältää viisi biisiä. Salaperäinen yhtye prässää kiekosta 1000 kappaleen suuruisen CD-version ja puolta pienemmän vinyylipainoksen. Uutukainen on seuraaja ruotsalaisen levy-yhtiö Cold Meat Industryn viime vuoden tammikuussa esiin tuomalle "O N A N I" -albumille.
Julkaistaan 31.8.2010
Alunperin vuonna 2002 toimintansa aloittanut amerikkalaisbändi Murderdolls tiedottaa uuden albumin ennakkomyyntivaiheen startanneen. Albumin voi hankkia digitaalisesti iTunesin kautta ja CD-formaatissa suoraan yhtyettä edustavan Roadrunner Recordsin kaupasta. Bändi tulee julkaisemaan kauan odotetusta "Women And Children Last" -kiekostaan erikoisen version, joka on paketoitu muistuttamaan ensiapupakkausta. Paketti sisältää CD-levyn ja bonus-DVD:n, large-kokoa olevan lyhythihaisen bändipaidan, digitaalisessa muodossa ladattavaa aineistoa, kansivihkon, jossa yhtyeen jäsenten nimikirjoitukset, hihamerkin, tarran ja pillerirasian. Murderdollsin uutukaislevyn erikoisversion mukana tuleva DVD-levy sisältää keikkataltioinnin Yhdysvaltojen Los Angelesista, jossa bändi soitti Sunset Tripin tiloissa ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Keikalla kuultiin klassikkoja ja uusia biisejä tulevalta albumilta.
Julkaistaan 7.9.2010
Yhdysvaltalainen Interpol (www.interpolnyc.com) uutisoi julkaisevansa syyskuussa uuden studioalbumin levystä, joka sai nimekseen "Interpol". Omatoimisesti tuotettu albumi ilmestyy maailmanlaajuisesti. Se tulee olemaan Interpolin järjestyksessä neljäs pitkäsoitto. Bändi ei ole vielä kertonut kuullaanko albumilla kesäkuun alussa yhtyeeseen värvättyjä uusia jäseniä, basisti Dave Pajoa ja kosketinsoittaja–laulaja Brandon Curtista. Pajo on aikaisemmin toiminut kitaristina Slint-yhtyeessä ja Curtis puolestaan vaikuttaa Interpolin ohessa Secret Machinesissa. Rytmiryhmä on laittanut uuden studiolevynsä ennakkotilattavaksi iTunesiin, josta fanit saavat bonukseksi kappaleen "Barricade" välittömästi ja albumin ilmestymispäivänä vielä toisenkin "Crimeaves"-nimisen viisun.